Nelosketjusta ratkaisijaksi − Mikko Laine

MESTIS / Haastattelu
Suurta gorillaa selässään kantanut Laine nousi ottelun ratkaisijaksi.
Jukurit taisteli jälleen voiton Sportista tasoittaen sarjan otteluvoitot tilanteeksi 3-3, ja näin ratkaisu siirtyy lauantaille. Ratkaisevan maalin iski Jukureiden hyökkääjä Mikko Laine, joka huudatti yleisöä upealla rannelaukauksellaan jatkoajalla.

− No totta kai hienolta tuntuu, saatiin sarja tasoihin. Tultiin aika pohjalta, kun oltiin 3−1-häviöllä ottelusarjassa. Ollaan uskottu koko ajan omaan tekemiseen ja päästy ehkä jopa niskan päälle, ottelusarjan ratkaisun seitsemänteen kamppailuun siirtänyt Mikko Laine tunnelmoi.

Sarja näytti jo ratkeavan Sportin eduksi sen johdettua sarjaa 3-1. Sarvipäät nousivat kuitenkin sillasta voittamalla kaksi seuraavaa kohtaamista. Laine ja koko viikinkilauma keskittyivätkin pelaamaan vaihto kerrallaan, ja tässä on tulos.

− Pieniä perhosia on tietysti aina vatsassa. Koitettiin keskittyä ja pelata aina vaihto kerrallaan, ei menty sen pidemmälle. Jos pelataan hyvin, niin tulos seuraa perässä, tiesi Laine.

Tasainen kamppailu venyi aina jatkoerään asti, jossa ratkaisijaksi nousi lopulta pitkän kuivan kautensa päättänyt Laine, joka tunnetaan hyvästä laukauksestaan.

− Aikamoinen trilleri. Molemmilla oli omat vaiheensa ja vastustajallakin oli paikkoja. Onneksi saatiin maali siihen loppuun.

Maalinteko tärkeässä paikassa maistui TPS:n kasvatille

− Totta kai se oli hieno tunne. Pitkään aikaan ei ole tullut maaleja, mutta nyt tuli hienoon paikkaan. Se tuo mulle lisää itseluottamusta.

Toista kokonaista kauttaan Jukureissa pelaava Laine antoi tunnustusta maalistaan ketjukaveri Iivo Hokkaselle.

− Hokkanen tuli siihen keskialueelle ja antoi pienen jalkamiinankin jopa. Hän antoi hienon syötön ja lähdin ajamaan keskelle. Pääsin ampumaan hyvältä paikalta kiekon maaliin, Laine kertasi.

Tällä kertaa Laine laukoi kiekon vastustamattomasti yläkulmaan, mutta minne nuori hyökkääjä mielellään kiekon laukoo?

− No tietysti ammun sinne missä on tyhjää, naurahti Laine.

− Mutta tietysti kun maalivahdin saa poikittaisliikkeeseen, niin on hyvä ampua etukulmaan, Laine tuumi.

Maalintekijältä lyötyi selvät lääkkeet siihen, miten Sport onnistutaan Vaasassa pelattavassa seitsemännessä ottelussa voittamaan.

− Vielä vaan lisää aktiivisuutta ja sitä alotteellisuutta, eikä pidä passivoitua missään kohdassa, niin kyllä se sillä tulee. Tänään osoitettiin jossain kohti, että olemalla aktiivinen saatiin jäähyjä vastustajalle ja otetta pelistä, hyökkääjä kertoi.

− Lauantaista tulee kyllä iso sota, seitsemäs peli ja Vaasassa vielä. Tulee huikea matsi, Laine päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle