Naisleijonien nuoret juhlatunnelmissa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ronja Savolainen (vas.) ja Eve Savander (kesk.) olivat juhlatunnelmissa. Taustalla hienon ottelun pelannut maalivahti Meeri Räisänen.
Kuva © Julia Heino julia.heino@jatkoaika.com
Ronja Savolainen ja Eve Savander kuuluivat Naisleijonien ensikertalaisiin. Pronssipelin jälkeisessä juttutuokiossa ei tehty suuria analyysejä, vaan haastattelu meni fiiliksen kautta.

Suomen MM-joukkueessa oli suuri määrä arvokisojen ensikertalaisia. Heitä olivat muun muassa 17-vuotias puolustaja Ronja Savolainen sekä tämän 16-vuotias virkasisko Eve Savander.

Nuoret puolustajat selvisivät ensimmäisistä MM-kisoistaan kuivin luistimin. Tunnelmat olivat luonnollisesti katossa pronssipelin voiton jälkeen.

− Aivan mahtavaa! Uskoin kyllä kokoajan mitaliin, ja tässä sitä nyt ollaan tämä kaulassa, Savolainen hehkutti iloisena.

Savolainen ei syksyllä tosin osannut ennustaa seisovansa Malmössä kaukalon laidalla pronssimitali kaulassaan.

− Itselleni oli aika yllätys, että lopulta pääsin mukaan tänne naisten MM-joukkueeseen. Joukkueessa on paljon kokeneita pelaajia, ja sain heiltä jatkuvasti paljon hyviä neuvoja. Ensimmäinen vuoteni puolustajana ja näin hienosti on mennyt. Upea fiilis!

Savolainen pärjäsi hienosti naisten arvokisatasolla, mutta myönsi, ettei urakka ollut helpoimmasta päästä.

 Onhan tämä naisten MM-taso ihan saatanan kova. Joka vaihdossa piti antaa aivan kaikkensa, eikä höntyilylle ollut varaa, Savolainen totesi.

Toinen puolustajiston kisadebytanteista, Eve Savander, oli ottelun jälkeen vähäsanainen, mutta onnellinen. 

Pronssimitalin tuoma fiilis lähes mykisti nuoren puolustajan.

 Ihan huikea fiilikset, eikä tätä oikein vielä edes ymmärrä kunnolla! 

 Ei ollut kyllä kauden alussa mitään käryä, että kauteni päättyisi MM-pronssiin, Savander fiilisteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle