Nagy ainoana jäljellä Slovakian kultaisesta sukupolvelsta - uskoo maan kiekkoilun uuteen tulemiseen

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ladislav Nagy oli voittamassa Slovakialle maan toistaiseksi ainoaa maailmanmestaruutta vuonna 2002.
Kuva © Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi
Slovakian kannalta olympialaiset eivät tuoneet mitään uutta. Pitkään rämpinyt maa on jälleen ulkona turnauksesta kauan ennen mitalipelejä, kun Yhdysvallat oli parempi neljännesvälierässä lukemin 5-1.

2000-luvun alussa Slovakia oli raikas uusi yllättäjä kiekkokartalla. Maasta nousi kertaheitolla lukuisia NHL-pelaajia, kuten Pavol Demitra, Zigmund Palffy ja Marian Hossa.

Kultaiseksi sukupolveksi nimetty ryhmä toi maalle myös sen toistaiseksi ainoan jääkiekon maailmanmestaruuden keväällä 2002.

Mestaruuden jälkeen on kuitenkin ollut hiljaisempaa. Maa on 16 vuodessa saavuttanut ainoastaan yhden MM-hopean ja yhden MM-pronssin. Olympiapronssi oli lähellä 2010, kunnes Suomi käänsi joukkueen 3-1 johdon päätöserässä 3-5-voitokseen.

Kultainen sukupolvi on pääasiassa poistunut näyttämöiltä ja esimerkiksi tämänkertaisiin olympialaisiin valitussa joukkueessa mukana oli enää vain yksi pelaaja, Ladislav Nagy.

Myös joukkueen tulos oli viime vuosien mukainen: 5-1-tappio neljännesvälierissä. Joukkue ei siis selvinnyt enää edes kahdeksan parhaan joukkoon.

-He (Yhdysvallat) onnistuivat viemään meiltä todella paljon energiaa jäällä. He pelasivat loistavaa ylivoimaa ja tekivät viisi maalia, joka on aivan liikaa. Meidän olisi pitänyt pystyä voittamaan se Slovenia-ottelu. Emme siihen pystyneet, niin jouduimme nyt pelaamaan Yhdysvaltoja vastaan, Nagy tuskaili turnauksen päätyttyä.

Slovakian turnauksesta muodostui lopulta äärimmäisen kaksijakoinen. Olympialaiset saivat joukkueen osalta parhaan mahdollisen alun, kun heti avauspelissä se onnistui kaatamaan Venäjän olympiaurheilijat lukemin 3-2.

Voittoa seurasi kuitenkin kolme tappiota, joista kaksi Yhdysvaltoja vastaan sekä Nagyn mainitsema 3-2-tappio voittomaalikilpailussa Slovenialle. Turnauksen päättymisen hetkellä kokenut Nagy näki kuitenkin myös jotain hyvää.

- Meillä on tässä joukkueessa paljon nuoria pelaajia, joille joukkueeseen pääsy oli tappiosta huolimatta iso asia ja arvokas kokemus. Tällaisessa turnauksessa jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa. Pelillisesti turnaus oli mielestäni kokonaisuutena hyvä, mutta tällä tasolla pienet asiat ratkaisevat.

Laman jälkeen oikea suunta

Nagy oli Slovakian olympiajoukkueen ylivoimaisesti kokenein pelaaja. 38-vuotias pelimies aloitti uransa jo viime vuosituhannen puolella ja debytoi MM-tasollakin jo seitsemäntoista vuotta sitten keväällä 2001.

Kokemuksensa johdosta Nagy sai myös vastailla kysymyksiin maan jääkiekkoilun nykytilasta joukkueen turnauksen päätyttyä jälleen kerran kauan ennen aikojaan.

- Mielestäni slovakialainen jääkiekko on nyt menossa oikeaan suuntaan. Päävalmentaja (Craig Ramsay) ja joukkueen GM (Miroslav Satan) tekevät erinomaista työtä. Menee kuitenkin muutama vuosi vielä, että se alkaa näkyä myös muille.

Viimeiset vuodet Nagy on seuratasolla edustanut Slovakian pääsarjaseura HC Kosicea, mutta hänellä on kokemusta myös NHL:stä ja KHL:stä. Suomessa hänet muistetaan parhaiten kaudesta 2013-14, jolloin hän pelasi Jokereissa Liigaa 34 ottelua.

Maajoukkueeseen Nagy palasi olympiakauden johdosta kahden vuoden tauon jälkeen. Tappion jälkeen hän ei halunnut sanoa, nähdäänkö hänet Slovakian paidassa myös kevään MM-kisoissa.

- En halua miettiä sellaisia asioita nyt. Voi olla, että tämä oli minulle viimeinen peli maajoukkueessa ja voi olla, että se ei ollut. Katsotaan myöhemmin, mitä sen asian suhteen tapahtuu, hän kommentoi lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle