Näytönpaikka Alpeilla: Niemeläinen mukaan viimeistään ensi vuonna

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Niemeläinen on kookas puolustava puolustaja.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Välttämättä vielä ei ole tullut nuoren kookkaan puolustavan puolustajan Markus Niemeläisen aika lähteä alle 18-vuotiaiden MM-kisoihin. Yhtä kaikki, viimeistään ensi vuonna se tapahtuu ilman loukkaantumisia. Kyseessä on yksi Suomen lupaavimpia oman pään vartijoita.

Kuopiosta Hämeenlinnaan on käynyt yhden Suomen lupaavimpien puolustajien joukkoon kuuluvan Markus Niemeläisen tie. Jos Niemeläinen olisi muuta vuosikertaa, voisi Sveitsin kevään kisat olla edessä myös HPK-puolustajalla.

Koska Suomella on käytössään pitkästä aikaa laajalti puolustajamateriaalia, joutunee jykevä puolustaja odottamaan vuoroaan ensi vuoteen.

Tällä kaudella Niemeläinen on pelannut pääasiassa HPK:n A-nuorien joukkueessa. Tehopisteitä tuijottamalla nuori puolustaja ei välttämättä ikäryhmänsä muista puolustajista merkittävästi eroa, mutta tehotilasto kertoo kaiken olennaisen hänen tekemisestään kentällä: se on 24 astetta plussalla runkosarjan osalta.

"Hyvin olen saanut peliaikaa maajoukkueessa"

Niemeläinen onkin enemmän puolustava puolustaja, vaikka kokoisekseen liike on yllättävän hyvää. Hiukan vajaa kaksi metriä pituutta takaa sen, että fyysisyyttä löytyy. Ja kun aika kuluu, niin sitä tulee iän ja harjoittelun myötä lisää.

Hämeenlinnalaisten nuoret raivasivat tiensä A-nuorten SM-liigan pudotuspeleihin. Kausi on miellyttänyt nuorta puolustajaa.

− Joukkueena meillä on mennyt kaudella ihan hyvin. Olen päässyt vauhtiin mukaan ja otteet ovat parantuneet, vaikka alkukausi olikin hiukan heikompi.

World U-17 Hockey Challenge - "Olisimme voineet päästä mitaleille"

World U-17 Hockey Challenge on suurelle yleisölle varsin tuntematon kiekkoturnaus, joka järjestetään lähes vuosittain Kanadassa. Ajoittain turnauksessa pidetään välivuosia, mutta pääasiassa turnaus on vuosittainen. Kanadan jääkiekkoliitto perusti turnauksen aikoinaan kehittääkseen maan juniorimaajoukkuetta.

Suomi ei ole ollut joka vuosi mukana turnauksessa, mutta joulukuussa Suomen alle 17-vuotiaat tulevaisuuden lupaukset olivat mukana. Heidän mukanaan myös Niemeläinen.

Niemeläinen "toimistollaan".
Niemeläinen "toimistollaan".
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Suomen osalta turnaus päättyi prossiottelutappioon Ruotsia vastaan. Suomella oli mahdollisuus edetä myös turnauksen finaaliin, mutta Venäjä kaatoi Pikkuleijonat välierässä. Suomi kuitenkin onnistui kaatamaan Venäjän alkulohko-ottelussa.

− Mielestäni Venäjä ei pelannut aivan omalla tasollaan alkulohkossa. Ero oli suuri välieräotteluun, Niemeläinen analysoi.

Heikosti turnaus ei kuitenkaan Suomen tulevaisuuden lupauksilta mennyt.

"Täytyy pelata aina seurajoukkueessa hyvin ja antaa hyvät näytöt myös maajoukkueessa"

− Joukkueena olisimme voineet päästäkin mitaleille. Meillä oli hyvä joukkue kasassa ja itsellänikin meni turnaus ihan hyvin, tiivistä puolustaja joukkueen otteet Kanadassa.

Niemeläisellä on takanaan myös tukku muita maajoukkueturnauksia Suomen paidassa.

− Hyvin olen saanut peliaikaa maajoukkueessa ja olen mielestäni onnistunut niissä otteluissa hyvin. Tosin välillä tulee heikompiakin otteluita.

Onko tänä vuonna liian aikaista?

Sveitsin alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuihin Suomi saa jalkeille todella iskukykyisen pakiston. Voi hyvinkin olla, että potentiaalinen Niemeläinen ei vielä mahdu mukaan kisakoneeseen, mutta viimeistään ensi vuonna kookas puolustaja nähtäneen Pikkuleijonien riveissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Grand Forksissa.

Myös puolustaja itse tiedostaa tämän tilanteen.

− Täytyy pelata aina seurajoukkueessa hyvin ja antaa hyvät näytöt myös maajoukkueessa. Sitten nähdään, mihin saakka se riittää, Niemeläinen kertoo.

Niemeläinen on hyvä puolustava puolustaja, mutta kisakoneessa rooli voisi olla mikä vaan. Mukaan pääsy olisi hieno saavutus.

− Ihan mikä tahansa rooli käy kyllä. Se olisi positiivista, että pääsisi mukaan kisakoneeseen, päättää Niemeläinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle