Myönteinen Harri Tikkanen TPS:n kaudesta: "Ookoo ei riitä meille"

LIIGA / Haastattelu
Harri Tikkanen summasi TPS:n syyskautta Jatkoajan haastattelussa.
Kuva © Timo Savela
Harri Tikkanen lukeutui TPS:n ehdottomaan parhaimmistoon, kun joukkue voitti KooKoon perjantaina. Jatkoaika haastatteli joulutauolle positiivisin mielin päässyttä pelaajaa taiston tauottua.

TPS:n puolustaja Harri Tikkanen oli iloinen mies perjantai-illan KooKoo-ottelun jälkeen. Voitokkaan kamppailun päätteeksi mies vastasi kotijoukkueen pukukopissa toimittajan haastattelupyyntöön vahvalla savolla.

− Iliman muuta!

Hymyileväinen Tikkanen oli valmis haastateltavaksi hetimiten. Voittomaalikisassa 3−2-lukemiin TPS:lle päättynyt ottelu oli selvästi helpotus joukkueelle. KooKoo on ollut kuluvalla kaudella mustavalkoisille vaikea vastus, eikä voitto irronnut helpolla. Miksi KooKoo on aiheuttanut turkulaisille niin paljon harmaita hiuksia?

− En tiedä. Olisiko ollut ennen tätä peliä, ettemme olleet tehneet heitä vastaan maaliakaan. Tietysti se kertoo sen, että KooKoo puolustaa hyvin ja heillä on hyvä joukkue tähän sarjaan. Ei heitä kannata aliarvioida, heillä on hyviä yksilöitä ja noudattavat systeemiä hyvin.

− Jos se tuli jollekin yllätyksenä, niin ihmettelen suuresti. Tiesimme sen tänään, ja kyllä meillä oli sellainen mentaliteetti nyt ennen joulutaukoa, että mitä tapahtuukin, niin voitamme tämän pelin, mietti hyväntuulinen ja vahvasti murteella haastanut Tikkanen.

Yksi syy TPS-pakin ja koko joukkueen maireuteen piili varmasti Tomi Kallion ja Petteri Nummelinin voittomaalikisan suorituksissa sekä Oskari Setäsen torjunnoissa. Etenkin Kallion täysillä yläkulmaan -lyöntilaukaus ja Setäsen tuuletukset voiton ratkaisseen torjunnan jälkeen vetivät pelaajille leveät hymyt kasvoille.

− Ne olivat loistavia yksilösuorituksia. Petu (Nummelin) on tehnyt uransa aikana paljon rankkareita ja tiesimme, että hän osaa. Tomppa (Kallio) ehkä näytti raivokkaalta, mutta kyllä siinä oli taitoakin takana. Hienoja maaleja kaiken kaikkiaan, naurahti TPS:n avausmaaliin syöttöpisteen itselleen merkkauttanut puolustaja.

TPS pääsee voitto allaan viettämään runsaan viikon mittaista joulutaukoa. Tapaninpäivänä Turkuhallissa luistelee vastaan Ilves, mutta sitä ennen vietettävää lyhyttä taukoa 34-vuotias puolustaja piti tuiki tärkeänä.

− Se on ilman muuta tärkeä. Aikamoinen rupeama oli tämä ensimmäinen puolisko. Uskon, että se tauko tulee jokaiselle tarpeeseen. Paljon on pelattu ja nekin välipäivät, kun muut ovat huilanneet, niin me olemme pelanneet CHL:ää.

− CHL on mielestäni hyvä sarja. Siellä on hyviä pelejä, mutta tietysti se tuo lisää kuormaa ja matkustamista ylipäänsä. Tauko tulee tarpeeseen, käytämme sen oikein lataamalla akkuja ja olemme taas tuoreempia, kun pelit jatkuvat, aprikoi lappeenrantalaislähtöinen Tikkanen.

Jatkoaika antaa välitodistuksissaan jokaisen joukkueen pelaajille syyskaudelta arvosanat. Joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin antoi ryhmälleen arvosanaksi 8-, mutta Tikkanen päätti antaa TPS:n syksystä vain sanallisen arvion.

− En minä ehkä arvosanoja rupea jakelemaan näin kesken kauden, mutta lähtökohtaisesti kausi on ollut tähän mennessä ok. Mutta se ookoo ei missään nimessä riitä meille. Haluamme olla hyviä ja loistavia tänä vuonna. Olemme hyvissä iskuasetelmissa kohti kevään pelejä.

Mainittuja kevään pelejä ajatellen TPS lähtee joulutauolle sijalta kuusi. Mustavalkoisten kausi on ollut tähän saakka paras vuosiin. Millaisin tavoittein Palloseura ja Tikkanen kohti kevättä lähtevät?

− En tiedä, onko mitään virallista ilmoitusta tullut keneltäkään, mutta minä en ainakaan näe henkilökohtaisesti mitään järkeä pelata tätä pitkää talvea tästä pois, jos tavoitteet eivät olisi siellä loppupeleissä.

− Jos kuuden joukkoon pääsee, se tarkoittaa suoraa pudotuspelipaikkaa. Ja ilman muuta tämä joukkue haluaa olla siellä, päätti Tikkanen kiittäen haastattelusta ja toivottaen kohteliaasti hyvää joulua.

» Lähetä palautetta toimitukselle