Kari Heikkilä aurasi tietä Suomesta Venäjän Superliigaan päävalmentajana ja Janne Vikeväinen fysiikkavalmentajana. Mikko Eloranta avusti keikkaluontoisesti Lokomotiv Jaroslavlia maalivahtivalmennuksessa jo viime kaudella, mutta nyt hänellä on voimassa oleva työsopimus seuran kanssa.
Suomessa hänet pitää kiireisenä tuore pesti Mikkelin Jukureiden maalivahtivalmentajana sekä työ Puolustusvoimissa Urheilukoulun testiasemalla. Eloranta, 35, on kuitenkin varautunut ottamaan virka- tai vuorotteluvapaata, koska hän toivoo ja uskoo pystyvänsä tekemään menestyksekkään uran päätoimisena maalivahtivalmentajana.
Kulttuuria uudistamaan
– Pidin viime kesänä maalivahtileiriä Hollolassa. Vladimir Jursinov sr. katseli toimintaani ja kysyi, onko minulla mahdollisuuksia käydä Jaroslavlissa. Kävimme keskusteluja, ja pian löysin itseni sieltä, Mikko Eloranta taustoittaa.
Ensi kaudella hänen on alustavan suunnitelman mukaan määrä käydä Jaroslavlissa kaksi tai kolme kertaa syyskaudella ja yhtä monta kertaa keväällä. Seitsemän päivän valmennusjaksojen hedelmien kypsyttäminen onnistuu jatkuvalla etätyöllä.
Maalivahtivalmentajalla riittääkin työsarkaa Venäjällä. Punakone on joutunut useissa arvokisoissa tuskailemaan maalivahtiongelman kanssa, eikä juniorimylly ole tuottanut viime vuosina uusia huippunimiä.
Eloranta kertoo pohtineensa kollegoidensa kanssa itänaapurin maalivahtiongelman taustoja.
– Minkä verran olen pelejäkin nähnyt, venäläinen jääkiekko ei perustu mitenkään puolustus- saatikka maalivahtipelaamiseen. Siellä harjoitusten alkukierroissa saatetaan mennä viidellä nollaa vastaan. Klip-klap-klip-klap, ja nämä teknisesti taitavat pelaajat tekevät aina maalin. Eihän siinä ole mitään järkeä, ei sillä tavalla maalivahti kehity.
Eloranta määrittelee tehtäväkseen puuttua harjoittelumentaliteettiin alkukierroista lähtien. Maalivahtivalmentajan työ on hyödytöntä, jos kenttäpelaajienkaan harjoittelussa ei ole tolkkua. Elorannan mukaan venäläisten juniori- ja edustusjoukkueiden harjoitusohjelmien hyökkäys–puolustus-suhdetta pitää liikuttaa kohti suomalaista mallia.
– Nämä ovat meille itsestäänselvyyksiä, mutta ei venäläisille. Jos siellä hyökkääjä menettää kiekon, hän ei tule puolustamaan vaan menee vaihtoon ja toivoo, ettei maalia tule, Eloranta surkuttelee venäläisvahtien epäkiitollista roolia.
Kielimuurin yli
Muuten Elorannalla on enimmäkseen hyvää sanottavaa työskentelystä venäläisessä jääkiekko-organisaatiossa.
– Minulla oli aika kyyninen asennoituminen koko maahan, mutta olen joutunut ottamaan omia, vanhakantaisia näkemyksiäni takaisin, kun olen päässyt piireihin. He ovat todella mukavaa, ystävällistä ja huumorintajuista porukkaa. Ainakin minulla asiat ovat sujuneet todella hyvin, hän kiittelee
– Ainoa harmi on se, että siellä puhutaan hirveän vähän englantia. Minähän en venäjää osaa. Pitää vaan viittoa kovaa käsillä ja huutaa, niin ehkä siitä venäjää tulee. Tulkkihan on kuitenkin koko ajan mukana, ja päävalmentaja Jursinovin kanssa puhumme keskenämme suomea.
Osin Eloranta pitää suomalaisten käsityksiä Superliiga-kiekkoilijoiden koruttomasta arjesta liioiteltuina, osin hän vielä itsekin hämmästelee paikallista kulttuuria.
– Kyllä se minua vähän hirvittää, kun jollekin 95-syntyneelle juniorille annetaan kovaa palautetta. Mutta jos valmentajat eivät anna sitä palautetta, vanhemmat tekevät sen kentän laidalla. Sellaista suhtautuminen on. Valmentajien tekemisiin vanhemmat eivät puutu, vaan valmentajat ovat suuria herroja siinä järjestelmässä ja heidän sanansa on laki.
Maine ruokkii suomalaisvahtien menestystä
Siinä missä Venäjä on saanut tuskailla huonon maalivahtituotannon kanssa, suomalaismolarien vallankumoukselle ei näy loppua. Elorannan mielestä kyse on osittain imagotekijöistä, kun tasavertaisia maalivahteja on paljon.
– Ovathan suomalaiset maalivahdit hyviä, mutta eivät niin ylivertaisia kuin ehkä luullaan. Samantasoisia maalivahteja tulee paljon muistakin Euroopan maista. Jos seuran pitää valita yhtä hyvän suomalaisen, sveitsiläisen ja venäläisen maalivahdin väliltä, totta kai kaikki ottavat suomalaisen.
Huipputason itseoppinut maalivahti ei ole scouttien silmissä yhtä arvokas kuin samantasoinen mutta huolellisemmin valmennettu veräjänvartija. Teorian osaaminen tekee maalivahdista helpomman valmennettavan.
– Minusta Suomessakin pitää tehdä ehkä vieläkin enemmän pelkkää perustyötä eikä antautua mihinkään kikkailuihin ja hokkuspokkus-temppuihin. Maalivahtivalmennus on puuhastelua samojen juttujen kanssa vuodesta toiseen. Perustyö ei muutu mihinkään. Ei siinä kovin paljon glamouria ole, vaan raakaa työntekoa, Eloranta painottaa.
– Ei taloon ensimmäisenä tehdä kattoa ja savupiippua. Ensin pitää valaa pohja ja tehdä ikkunat. Kokonaisvaltainen valmennusprosessi lähtee testaamisesta, yöunista, ruokavaliosta, lihastasapainon kartoituksista ja muista perusasioista. Kun on fyysisesti hyvässä kunnossa, pääkin kestää paremmin kovat treenit.
Vaikka jokainen maalivahti on uniikki, erilaisten torjuntatyylien hallitseminen on elintärkeää, kun sekunnin murto-osassa pitää reagoida laukaukseen oikealla tavalla. Eloranta ottaa esimerkiksi nuoren NHL-luottovahdin Hannu Toivosen.
– Hannu on niin suora perhostorjuja kuin voi olla, mutta hänellä on perustekniikat hallussa ja hän kehittelee kaikkia osa-alueita jatkuvasti. Perustorjuntojen osaaminen vie eteenpäin myös hänen V-tyyliään. Liikkuminen ja kiekon hallinta ovat kaiken A ja O.
Venäjän uusi sukupolvi?
Elorannan mukaan huippulahjakas maalivahti voi jyrätä läpi juniorisarjojen aivoja rasittamatta, mutta aikuisten peleissä tulee ongelmia, jos ei ymmärrä mitään omiensa eikä vastustajien pelijärjestelmästä.
– Vieläkin törmää usein näihin boheemeihin ja vielä boheeminpiin valmentajiin, varsinkin Venäjällä. En näe sitä pahana, mutta hyvin harva heistä pääsee huipulle.
Suomalaisvalmentaja toivoo, että otteluiden alkulämmittelyistä lähtien maalivahtien pitää osoittaa oikeaa tyyliä ja asennetta. Huonot esimerkit Eloranta haluaa pois kaukaloista, koska hän tietää junioreiden apinoivan kaiken esikuviltaan. Venäjällä Elorannalla on haastetta kouluttaa erästäkin huippumaalivahtia, joka on usein alkuverryttelyn aikaan kylpytakissa ja sandaaleissa särpimässä lämmintä juomaa.
Kenties lähivuosina Venäjältäkin tulee hyviä maalivahti-idoleita nuorille. Tienraivauksen on aloittanut NHL:n tämän kesän varaustilaisuudessa ensimmäisellä kierroksella varattu Semjon Varlamov.
– Minusta hän ei ole edes teknisesti parhaimmasta päästä. Sieltä tulee vielä kavereita, jotka pääsevät vielä pienemmällä varausnumerolla, tai muuten minä ihmettelen, Eloranta ennustaa.
Hän toivoo saavansa tehdä töitä Lokomotiv Jaroslavlille pitkäjänteisesti eikä odota välittömiä tuloksia. Iso laiva kääntyy hitaasti tässäkin tapauksessa.
– Yleensä tällaiset projektit kestävät 3–5 vuotta. Jos systeemiä pitää totaalisesti muuttaa, kolme vuotta on lyhyt aika tällaiselle. Joitakin tuloksia siinä ajassa pitäisi kuitenkin saada, Eloranta sanoo ja löytää positiivisia puolia maltillisesta etävalmennuksesta:
– Väistämättä minä haluan sellaisia asioita, jotka heille eivät aluksi tunnu käyvän. Jos olisin siellä koko ajan vaatimassa omia juttujani, menisi varmaan puoli vuotta, ja sitten saisin kenkää. Järjestelmään tulee niin suuri muutos, että sitä ei ole helppo kestää. Tässä tapauksessa hiljaa hyvä tulee.
