Mikkelissä maalivahti esitti Maamme-laulun: "Teen kaiken, jotta joukkue voittaisi"

MESTIS / Haastattelu
Juhana Aho: maalivahti ja osa-aikainen trubaduuri.
Kuva © Kiia Aha
Mestiksen ensimmäisessä finaaliottelussa Jukurit-Hokki nähtiin hieman erilainen esiintyjä, sillä Maamme-laulun esitti mikkeliläisjoukkueen maalivahti Juhana Aho.

Jyväskyläläismaalivahti Juhana Aho ei ollut maanantaisessa ottelussa kokoonpanossa, sillä hän on kärsinyt loukkaantumisista. Finaaleja 22-vuotiaan ei kuitenkaan tarvinnut seurata vain katsomosta käsin, sillä soundcheckin lisäksi hän lauloi kansallislaulun tuhatpäiselle yleisölle.

Ahon päätä ei kuitenkaan palellut.

− Hieno fiilis, mutta toki olisin mieluummin pelaamassa. Olen tehnyt pitkän kauden töitä, joten sivussa oleminen harmittaa.

− Onneksi sain hyvän fiiliksen laulusta: aina on kivaa esiintyä, jyväskyläläinen hymyili.

Maanantainen Maamme-laulu ei ollut maalivahdille suinkaan ainoa.

− On tullut laulettua paljon. Olen ennekin laulanut lätkämatsissa: Jyväskylän aikoina olin liigapeleissä.

Aholla on paljon musiikkitaustaa, sillä hän kertoo esiintyneensä jo pitkään.

− Olen soittanut pianoa ja esiintynyt perheeni kanssa pienestä pitäen. Olen esiintynyt isommillekin yleisölle, mutta nyt olen ensimmäistä kertaa omilla siivillä, koska olen lähtenyt pois kotikaupungista. Hienoa laulaa mikkeliläiselle yleisölle, maalivahti naurahti.

Kun 22-vuotiaalle tuli tilaisuus ottaa mikrofoni käteen ja kävellä keskiympyrään, hän ei turhaan epäillyt.

− En tiedä, kenen idea tämä alun perin oli. Minua nykäistiin hihasta ja kysyttiin, että käykö.

− Teen kaiken, jotta joukkue voittaisi. En tiedä, mitä apua tästä on, mutta toivottavasti tämä tsemppaisi muita edes hieman, Aho kannusti joukkuetovereitaan.

Maalivahti pelaa Mikkelissä yhden vuoden sopimuksella. Vaikka laulaminen on ainoa asia, jolla hän voi auttaa joukkuettaan, jyväskyläläinen ajattelee vain positiivisesti ajastaan Jukureissa.

− Joukkueena olemme menestyneet todella hyvin. Koskaan ei ole ollut yhtä helppoa pelata maalissa kuin täällä. Nautin täysin siemauksin jokaisesta pelistä, jonka olen saanut pelata.

Entä esiintyykö laulava jyväskyläläinen jäähalleissa myös tulevaisuudessa?

− Toivottavasti!

» Lähetä palautetta toimitukselle