ILV - IFK
LUK - HPK
SAI - JUK
SPO - PEL
WSH - SJS 2.00
OTT - ARI 2.30
CHI - NYI 3.30
CGY - CAR 4.00
EDM - DET 4.00

Mestis-tähdet tutuiksi: Kaikki tiet vievät Joensuuhun

MESTIS / Haastattelu
Juuso Akkanen on Mestiksen kokeneimpia puolustajia.
Kuva © Timo Savela
Jokipoikien Juuso Akkanen on luonut pitkää ja värikästä uraa lähtien Raumalta kiertämään kiekkopiirejä ja päätyen Joensuuhun. Ja taas Joensuuhun. Ja taas Joensuuhun. Kokenut puolustaja avasi Jatkoajalle uransa eri käänteitä Mestis-tähdet tutuiksi -juttusarjassa.

Juuso Akkasen tie Mestiksen pitkäaikaiseksi luottopakiksi alkoi luonnollisesti varsin nuorena.

− Joskus pikkupoikana molemmat isoveljet kävivät ulkojäillä ja halusin mukaan. Olin varmaan neljän tai viiden vanha, kun muistan, että ainakin silloin tuntui siltä, että isoveljellä oli todella kova lämäri, Akkanen muistelee.

Akkasen uran laukaisevana tekijänä voidaankin pitää isoveljen kateutta aiheuttanutta lämäriä.

− Halusin oppia lämäämään samalla tavalla, mutta eihän siitä mitään tullut. Silloin tuli pienimuotoinen turhautuminen, mutta halu oppia kunnon lämäri oli kuitenkin niin suuri.

Ja kun kunnon lämäri lopulta opittiin, päästiin itse pelin pariin synnyinkaupungissa Raumalla.

− Totta kai, kun Raumalla on juniorikiekkoillut, niin siellä pelattavassa kortteliliigassa on ensimmäiset pelimuistot.

− Vanhemmat ja muut läheiset asuvat edelleen Raumalla. Siellä tulee edelleen paljon käytyä ja lämmöllä sitä kaupunkia aina muistelee. Siellä on oppinut ja kokenut paljon, Akkanen kertoo synnyinkaupungistaan.

Kuten monella muullakin kiekkoilijalla, on Akkasellakin kokemusta muista lajeista.

− Jalkapallon lisäksi yritin jossain vaiheessa myös hiihtoa, mutta se ei tuntunut ihan omalta jutulta, Akkanen toteaa.

Jalkapallo esiintyy monien nykyisten jääkiekkoilijoiden kakkoslajina ennen täysin siirtymistä jääkiekkoon. Halu harrastaa jotain ympäri vuoden on isoin tekijä.

− Pelaamisen halu on varmasti isossa osassa. Muistan, että pikkupoikana sitä aina koulupäivän jälkeen heitti repun nurkkaan, otti mailan käteen ja lähdettiin ulos pelaamaan tossulätkää.

Ensimmäiset luistimenpiirrot Akkanen veti silloisessa SM-liigassa Lukon paidassa alle parikymppisenä. Pelejä kertyi yhdeksän.

− Näin jälkeenpäin ajateltuna olin aika raakile vielä silloin, en missään nimessä valmis. En henkisellä enkä fyysisellä puolella. Mutta hienoa silti, että sen pääsi kokemaan. Siinä kun pääsi miesten kanssa harjoittelemaan, se antoi omalle jääkiekkouralle lisää potkua, Akkanen toteaa.

Nuoruusvuosilta tutuksi tuli myös maajoukkuepaita. Puolustaja pääsi 17-vuotiaana pelaamaan pronssijuhliin päättyneissä alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa.

Aivan kuten liigankin suhteen, koki Akkanen maajoukkuepestinkin tulleen ehkä hieman liian aikaisin.

− Olihan meidän tavoitteena silloin voittaa mestaruus, mutta saimme pronssia. Jälkeenpäin on toki tyytyväinen siihen, että pronssi sieltä tuli, vaikka en koe, että silloinkaan olisin vielä aivan henkisesti ja fyysisesti ollut siihen valmis. Hyvä oppimisprosessi se kuitenkin oli kaikin puolin.

Silloisessa alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa pelasi nykyään taalajäillä kiekkoilevia nimiä. Akkasen kanssa samassa joukkueessa pelasivat muun muassa Jussi Jokinen ja Mikko Koivu.

− Olen D- tai C-junnuissa Mikkoa vastaan pelannut, ja näki hänestä jo silloin, että hän on poikkeuksellisen hyvä ja lahjakas pelaaja, Akkanen myöntää.

Rohkeasti kohti tuntematonta

Ensimmäisen kosketuksen Mestikseen Juuso Akkanen sai Uudessakaupungissa Jääkotkien riveissä kaudella 2002−2003. Kokemus jäi kuitenkin lyhyeksi, vain kuuden ottelun mittaiseksi.

− Siitä ei kovin paljoa jäänyt käteen. Pelattiin silloin A-junioreissa ja meidät siirrettiin Uuteenkaupunkiin auttamaan UJK:ta, jotta he olisivat säilyneet sarjassa. Näin jälkeenpäin ajateltuna voi taas miettiä, oliko se välttämättä se paras paikka, mutta jälleen kerran sieltä kertyi niitä tärkeitä miesten pelejä, Akkanen tuumii.

Lyhyen Mestis-visiitin jälkeen Akkanen päätyi nuorena varsin erikoiseen ratkaisuun: hän lähti kiekkoilemaan Itävaltaan VEU Feldkirchin riveihin. Lähdön taustalla oli monia asioita, muun muassa halu kehittyä pelaajana.

− Totesimme agentin kanssa, että A-juniorit ei enää ollut oikea paikka minulle. Minulla oli oma halu lähteä pelaamaan jotain muuta sarjaa, ja Itävalta tuli vastaan mahdollisuutena. Siellä sain paikkani tryoutin kautta.

− Siinä vaiheessa ei ollut mitään kouluja ja armeijakin oli käyty, eli siinä mielessä olin vapaa lähtemään, pakki muistelee.

Vaikka Akkanen muuten onkin viihtynyt urallaan Suomessa, hän rohkaisee kaikkia nuoria pelaajia lähtemään ulkomaille edes katsomaan, miltä kiekko siellä näyttää.

− En voi muuta kuin suositella kaikille sitä, että lähtee ulkomaille, jos vähänkin sitä suunnittelee. Esimerkiksi itse en puhunut englantia yhtään, kun Itävaltaan lähdin, mutta kummasti senkin vain oppi, kun sitä oli pakko käyttää.

− Totta kai sitä jännitti, että mihin sitä nyt on lähtemässä, mutta samalla se oli askel eteenpäin. Ja kun kokemuksia ja elämyksiä lähdettiin hakemaan, niin niitä myös saatiin, Akkanen kertoo.

Suurin kulttuurishokki Akkaselle tuolloin oli nimenomaan kieli. Kaikesta kuitenkin selvittiin, niin myös kielestä.

− Joukkueen general manager tuli minua hakemaan Zürichin kentältä eikä hän puhunut sanakaan englantia. Enkä minä tietenkään puhunut saksaa. Siinä sitten elekielellä kommunikoitiin.

− Zürichistä oli muistaakseni tunnin matka Feldkirchiin, joten siinä sitten istuttiin hiljaa ja mietittiin, että mitä sitä sanoisi, kun ei yhteistä kieltä ollut. Siitäkin kuitenkin selvittiin, Akkanen naurahtaa.

Akkanen on kiekkoillut pitkän pätkän myös Mikkelissä. Siellä pakki pääsi haastamaan Ilveksen liigakarsinnoissa.
Akkanen on kiekkoillut pitkän pätkän myös Mikkelissä. Siellä pakki pääsi haastamaan Ilveksen liigakarsinnoissa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi

44 peliä Itävallassa kuitenkin riitti Akkaselle ja hän palasi seuraavaksi kaudeksi takaisin Suomeen. Paikka SM-liigassa oli tähtäimessä, joten pakki suuntasi pääkaupunkiseudulle HC Salamoiden Mestis-joukkueeseen.

− UJK:ssa ollessa ei oikein saanut tartuntapintaa Mestikseen, kun keikka oli niin nopea. Kirkkonummelle lähtö oli tietoinen valinta, kun liigapaikka oli siinä vaiheessa tavoitteena. Siellä pääsi näytille kuitenkin kovatasoiseen sarjaan, Akkanen kertaa.

Kirkkonummella vietetyn Mestis-kauden jälkeen liigaunelmat sillä saraa katkaisi loukkaantuminen, joka vei Akkasen pitkälle kuntoutusjaksolle.

− Minulle tehtiin Salamat-kauden jälkeen selkäoperaatio ja olin täysin puolikuntoinen pitkään, sillä toipuminen oli pitkä prosessi.

Puolustaja pääsi kuitenkin pikku hiljaa takaisin pelaamisen makuun, kun hän liittyi raumalaisen kakkosdivariseuran Vermuntilan Tempon riveihin kuntoutusmielessä.

− VT-HT:ssa oli mahdollisuus päästä harjoittelemaan omatoimisesti ja sen jälkeen pääsin joukkueen mukaan. Myöhemmin pääsin sitten myös pelaamaan. Sieltä tulin sitten Joensuuhun tryoutille, josta oma Mestis-urani sitten toden teolla lähti, Akkanen kertaa.

− Silloin Joensuu taisi olla ainoa vaihtoehto, sillä täällä tarvittiin pakkipäähän pelaajia ja olin halukas tulemaan. Tavoitteeni oli silloin edelleen liigaan pääsy ja Mestis oli siihen oiva ponnahduslauta.

Kaksi ensimmäistä täyttä kautta joensuulaisseurassa eivät kuitenkaan menneet odotusten mukaan. Joukkue pääsi pudotuspeleihin molempina keväinä, mutta kesälomille lähdettiin joka kerta liian aikaisin.

Akkasen kolmannen Jokipojat-kauden aikana peräsimeen astui Jarno Pikkarainen, joka käänsikin joensuulaisen kiekkoilun uuteen suuntaan. Tekemisen meininki saapui Mehtimäelle.

− Kun Jarno tänne tuli, hän teki minusta ja koko joukkueesta urheilijoita. Piken tekemä ryhtiliike oli silloin aika kova ja hän toi tänne urheilijakulttuurin. Silloin alettiin laittaa oikeasti kroppaa likoon.

− Homma oli silloin kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että mitä paremmassa kunnossa olet, sitä paremmin pääset pelaamaan, Akkanen kertaa.

Vihdoin ja viimein liigaovi aukesi

Pikkarainen takoi Akkasesta niin kovan urheilijan, että lopulta portit SM-liigaan aukesivat uudestaan. Joensuu vaihtui Tampereeseen, punamusta keltavihreään ja Mehtimäki Hakametsään.

Kausi Ilveksessä ei kuitenkaan ollut helppo, sillä tie vei lopulta liigakarsintoihin.

− Se kausi oli raskas niin seuralle kuin pelaajillekin, kun peli ei lähtenyt missään vaiheessa kulkemaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna, jos olisimme hyvin pelanneet, olisi minunkin liigaurani saattanut jatkua, Akkanen tuumii.

− Mutta nämäkin asiat menevät aina seuran menestyksen mukaan, enkä siinä vaiheessa vielä olisi ollut tarpeeksi hyvä muihin joukkueisiin.

Joensuu seurasi Akkasta kuitenkin Tampereelle asti. Kun liigakarsinta lopulta koitti, oli vastassa kukas muukaan kuin Jokipojat.

− Ne karsinnat herättivät kyllä tunteita, mutta siinä vaiheessa sydän oli totta kai Ilveksen puolella. Se halu pitää Ilves Liigassa oli niin suuri, Akkanen toteaa.

Omasta näkökulmasta karsinnat jäivät kuitenkin varsin lyhyeen.

− Taisin yhden niistä peleistä pelata ja sekin meni niin, että olin ollut kaksi tai kolme viikkoa loukkaantuneena. Pelasin sitten puolitoista erää puudutuspiikkien avulla, jonka jälkeen tuli yksi korkea maila ja lensin ulos, pakki kertaa.

Puolustaja itse toteaa, että kaikki karsinnat, joissa hän on saanut olla mukana, ovat olleet vain ja ainoastaan positiivisia.

− Karsinnoissa jokainen yksittäinen peli on aivan uskomaton tapahtuma. Pelaajan näkökulmasta keskiössä on tietenkin se painetila, jossa pääsee tai joutuu pelaamaan. Sen stressitilan hallinta kehittää paljon pelaajana. Tunteet ovat niin suuria, että niiden purkaminen on prosessi.

− Oikeastaan kaikki tiukat pelit vievät pelaajaa eteenpäin. Oli se sitten liigakarsinta tai pudotuspeli, mutta niiden kautta oppii hallitsemaan omaa stressiä, Akkanen kertoo.

Akkanen on nähnyt karsintojen molemmat puolet: hän on ollut tippumisuhan alla Ilveksessä, mutta Jukureissa pelatessaan hän oli haastajan paikalla.

− Nousijajoukkueella ei ole mitään muuta kuin voitettavaa ja karsintauhan alla olevalla joukkueella painetila on vieläkin suurempi. He ovat pakkovoiton edessä.

Mikkeli oli mahdollisuus

Kun liigaura Ilveksessä ei jatkunut, oli osoitteena jälleen kerran Jokipojat. Kausi oli kuitenkin hankala. Valmennus vaihtui kesken kaiken ja karsintapaikka vältettiin runkosarjan viimeisellä kierroksella, ottelun viimeisessä erässä.

− Jokipoikien edellisellä joukkueella oli mestaruus alla, ja kun tänne tulin takaisin, oli puoli joukkuetta ja valmennus vaihtunut. Menestymisen paine oli mukana koko ajan ja kun näytti, että sitä ei ala tulla, niin koko homma alkoi sakata, Akkanen kertaa.

Joensuu sai jäädä jo toistamiseen. Kovin kauas Akkanen ei tällä kertaa kuitenkaan lähtenyt, sillä seuraava osoite oli Mikkeli.

− Halusin mennä eteenpäin pelaajana ja menestyä joukkueena. Koin löytäväni Mikkelistä sen mahdollisuuden, sillä siellä tehdään asioita niin hyvin, että menestys ja kehittyminen olivat mahdollisia.

Jukureissa Akkanen koki menevänsä pelaajana rutkasti eteenpäin.
Jukureissa Akkanen koki menevänsä pelaajana rutkasti eteenpäin.
Kuva © Timo Savela

Kaikkiaan neljä kautta Akkanen Jukureissa lopulta viihtyi. Mikkelissä miehen piti niin opinnot kuin tuttu, ammattitaitoinen valmennustiimi Jarno Pikkaraisen ja Timo Turusen johdolla.

− Valmennuksella oli oma roolinsa Jukureissa viihtymisen suhteen. Menin selkeästi pelaajana eteenpäin ja valmennus oli tasokasta. Ne olivat ne syyt, miksi sinne lähdin ja miksi siellä viihdyinkin.

− Kun ikää tulee lisää, tajuaa myös sen, että pelaajaura ei kestä ikuisesti. Siispä piti käydä kiinni opintoihin ja sain myynnin ammattitutkinnon pelaajayhdistyksen kautta suoritettua, Akkanen kertoo.

Jukureiden matka Liigassa on miellyttänyt Akkasta. Vanhan seuran liigataivalta on luonnollisesti tullut seurattua.

− Jukureiden seuraaminen tulee edelleenkin melko luonnostaan. On hienoa, että siellä on saatu hommat hyvin toimimaan ja katsomot ovat täynnä.

− Tärkeintä on se, että Mikkelissä on tehty jo Mestis-aikana asioita oikein. Kehitys Mestiksestä liigatason seuraksi vaatii kuitenkin paljon hommaa. Toiminta on ollut ammattimaista niin toimistolla kuin valmennuksessakin, Akkanen kehuu.

Kaikki tiet vievät Joensuuhun

Feldkirch, Kirkkonummi, Tampere, Mikkeli... mikään näistä ei lopulta vetänyt vertoja Joensuulle. Juuso Akkasen kohdalla kaikki tiet vievät Joensuuhun. Puolustaja palasi Mikkelistä takaisin susirajalle ja on nyt viihtynyt Jokipojissa kahden kauden ajan.

− Joensuusta saadut hyvät muistot tuovat aina takaisin. Omalla kohdallani asiat on aina hoidettu todella hyvin. Se on iso syy siihen, että on halunnut tulla takaisin. Viime kaudella kävi niin hyvin, että saimme kihlatun kanssa molemmat täältä paikat, minä pääsin pelaamaan ja hän pääsi yliopistoon opiskelemaan. Myös elämäntilanne vaikutti siihen, että tänne tultiin, Akkanen kertaa.

Jokipoikien taival Mestiksessä on jo vuosia ollut pelillisesti mallillaan. Perinteikäs joensuulaisjoukkue on kerta toisensa jälkeen sijoittunut sarjan parhaimmistoon.

Muita ongelmia seurassa kuitenkin on ollut. Viimeisimmän konkurssin Jokipojat teki vuonna 2014.

− Joensuussa on ollut yhtä ja toista, mutta aina joukkue on herättänyt täällä tunteita. Ehkä se kertoo siitä, että Joensuu on kiekkokaupunki, sitä arvostetaan paljon ja aina löytyy tekijöitä. Totta kai asioita on hoidettu myös huonosti, kun konkurssejakin on tullut, mutta senkin taustalla on aina hyvää, Akkanen toteaa.

Viime konkurssin aikaan Akkanen pelasi vielä Mikkelissä, mutta seurasi tilanteen kehittymistä.

− Harmitti totta kai, että perinteikäs Mestis-seura tekee konkurssin. Mutta jälkeenpäin oli hieno kuulla, että täällä taas noustiin jaloilleen ja homma saatiin toiminaan.

Jokipoikien asema susirajan suurimpana seurana ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Haastajia löytyy muun muassa koripallon ja pesäpallon puolelta. Akkanen näkee urheilun moninaisuuden vain voimavarana.

− Joensuu on ehdottomasti urheilukaupunki ja on vain Joensuun etu, että joukkueita löytyy joka lähtöön. Vaikea sanoa, mikä isoin seura on, mutta harrastajamäärissä Jokipojat saattaa olla ykkönen. Junioripuoli tekee hyvää työtä ja harrastajia on paljon.

Lue lisää Juuso Akkasen mietteitä haastattelun toisesta osasta.

» Lähetä palautetta toimitukselle