Markkula ravisti rasvat pois

MESTIS / Haastattelu
Samu Markkulan luistin kulkee.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Samu Markkula keräsi yhden syöttöpisteen ja oli mukana järjestämässä myös JYP-Akatemian toista maalia keskiviikkoiltana, kun Mikkelin Jukurit haki Jyväskylästä kotiintuomisiksi voiton numeroin 2−5. Tappiosta huolimatta Markkula oli pelin jälkeen positiivisin mielin.

Vaikka Jukurit hakivatkin Jyväskylästä numeroiden perusteella selkeän 2−5-voiton, Samu Markkula osasi katsoa pelin jälkeen tuloksen taakse.

− Hyvät fiilikset ottelusta. Mentiin joukkueena eteenpäin, ja pelattiin ehjä 50-minuuttinen. Pieniä virheitä toki sattui, mutta saatiin hyvin painetta heidän päätyynsä. Peli olisi yhtä hyvin voinut kääntyä meille, kertaili Markkula. 

Tapansa mukaan pirteästi esiintynyt Markkula odottaa alkavaa kautta jo innokkaasti. Kesällä on harjoiteltu kovaa, ja miehen itsensä mukaan hän on todella kovassa kunnossa.

− Paras kesä alla koskaan. Katselin vielä kesällä muita vaihtoehtoja, ja harjoittelin yksin. Mikko Viitanen antoi todella hyvän treeniohjelman ja sitä kautta olen saanut itseni erittäin hyvään kuntoon.

− Kestävyyspuoli on mennyt paljon eteenpäin, ja olen saanut ylimääräiset rasvat pois kropasta. Sen ansiosta liike on parantunut, ja pääsen paremmin maalipaikoille, Markkula totesi. 

Edelliskauden Markkula pelasi JYP-Akatemiassa tehden 53 peliin 24 tehopistettä. Tulevan kauden tavoitteita kysyessä Markkulan vastaus tulee jämäkästi.

− Tavoitteena on ottaa paikka Liigan puolelta.

» Lähetä palautetta toimitukselle