Marjamäki harmitteli heikkoa maalinteon tehokkuutta: "Ruotsi oli tuon verran parempi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lauri Marjamäen taktiikat eivät tuoneet Leijonille voittoa Ruotsista.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Lauri Marjamäen mukaan Leijonat on oikealla tiellä, vaikka olikin Ruotsia vastaan ajoittain pinteessä ja hävisi 3–1.

Leijonat kärsi 3–1-tappion alkulohkon viimeisessä ottelussa Ruotsia vastaan. Ruotsi-peli oli ensimmäinen todellinen testi Leijonille olympiaturnauksessa, vaikka Norja ja Saksa pystyivätkin haastamaan aiemmissa peleissä.

Leijonien päävalmentajan Lauri Marjamäen mukaan peli oli korkealaatuinen.

– Ruotsi hallitsi ensimmäistä kymmentä minuuttia ja piti kiekkoa, mutta toisaalta me puolustimme sitoutuneesti. Sitten paransimme peliä. Ensimmäisen erän loppu ja toisen erän ensimmäinen kymppi olivat meiltä hyvää peliä, Marjamäki tiivisti.

Alun heikko hetki selittyy Marjamäen mukaan liiallisella innolla. Leijonat ei malttanut rytmittää pelaamistaan.

– Olimme niin innoissamme alussa, että puskimme peliä. Sitten saimme palauteltua kiekkoa alaspäin, sitä kautta rytmiä ja parempia hyökkäyksiä.

Päällimmäisin syy Leijonien tappioon oli Marjamäen mukaan kuitenkin heikko maalinteon tehokkuus. Leijonat oli iskenyt varsin hyvällä prosentilla kiekkoa maaliin aiemmissa peleissä, mutta Ruotsia vastaan avopaikkojakin hukattiin.

Lisäksi ykkösylivoima, joka mätti kahdessa ensimmäisessä pelissä viisi maalia, jäi ilman osumia Ruotsia vastaan, vaikka ylivoimamahdollisuuksia oli runsaasti.

– Olemme olleet tehokkaita tässä turnauksessa, mutta nyt jäi tehokkuus piippuun. Emme vain saaneet maalipaikoista maalipuiden väliin. Pienet olivat marginaalit. Ruotsi oli tuon verran parempi, Marjamäki tuumi.

– Alivoimapeli oli hyvää ja ylivoimakin niin ikään, vaikka maalia ei onnistuttu tekemään. Siinä on kaikki olemassa olevat eväät. Maalinteon tehokkuudesta jäi kiinni, hän jatkoi.

Marjamäki oli kuitenkin Ruotsi-pelin jälkeen tyytyväinen joukkueensa pelin kehittymiseen. 

– Esitys antaa meille paljon uskoa. Olemme oikealla tiellä, hän sanoi.

Lisäpeli ja Etelä-Korea vastaan

Tappio tarkoitti Leijonille sitä, että joukkue ei pääse suoraan puolivälieriin vaan joutuu pelaamaan neljännesvälierissä.

Marjamäki ei näe yhtä ylimääräistä ottelua ongelmana, vaikka neljännesvälierä ja puolivälierä pelataankin kahden päivän sisään.

– Joku reitti pitää kulkea menestyäkseen, hän sanoi.

Tiistaina neljännesvälierässä vastaan asettuu isäntäjoukkue Etelä-Korea. Pelaajamateriaalin osalta Suomen ja Etelä-Korean ero on iso, mutta läpihuutojuttu pelistä ei välttämättä tule. Äänekkään kotiyleisönsä edessä pelaava Etelä-Korea piti esimerkiksi Tšekkiä ahtaalla ja hävisi vain 2–1.

– Etelä-Korea puolustaa äärimmäisen sitoutuneesti, ja heillä on huippumaalivahti. En ole Etelä-Korean pelejä nähnyt täällä, joten pitää ruveta tutustumaan siihen viimeistään huomenna.

» Lähetä palautetta toimitukselle