Maali-iloittelussa hattutempun iskenyt Rantanen: "Melkoinen matsi"

Muut Sarjat / Haastattelu
Mikko Rantanen dominoi finaalissa.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Mikko Rantanen oli yksi TPS:n sankareista Nuorten SM-liigan toisessa finaalissa. Erikoisessa ottelussa hyökkääjä iski tehopisteet 3+1.

Hämeenlinnassa Nuorten SM-liigan toisessa finaaliottelussa mätettiin peräti 13 maalia. TPS vei voiton lukemin 5-8 ja yksi maalitalkoisiin osallistunut pelaaja oli kolme osumaa iskenyt Mikko Rantanen.

− Oli kyllä aikamoinen matsi. Ei ollut tavallisesta pudotuspelikiekosta tietoakaan, Rantanen kertasi ottelun jälkeen.

Ensimmäisessä erässä iskettiin kolme osumaa. HPK lähti toiseen erään 2-1-johdossa. Erän alussa Rantanen kuitenkin avasi oman maalitilinsä ja sen jälkeen verkko heilui kummassakin päädyssä. Kolmanteen erään lähdettäessä lukemat olivat turkulaisten eduksi 5-6.

− Toisessa erässä kahdeksan maalia. Se on SM-finaaliin aika kova määrä. Ei ole itselle ikinä aiemmin tullut tuollaista erää vastaan.

Rantanen pelasi vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa hyvin. Myös Liigassa TPS:n edustusjoukkueessa loppukausi sujui mallikkaasti. Sekä MM-turnaus että TPS:n liigakausi päättyi kuitenkin joukkuemenestyksen osalta pettymykseen.

Hyökkääjän ei olekaan vaikeaa motivoitua Nuorten SM-liigan finaaleihin.

− Suomen mestaruudesta taistellaan ja pudotuspeleihin ei edustuksessa päästy, niin kyllähän tämä tuo lohtua. Nämä pelit motivoivat.

− Liigassa miehet pelaavat ja siellä on Suomen kovimpia pelaajia. Nämä ovat kuitenkin kovia pelejä ja kovaa kamppailua. Se on hyvä asia, että tämäkin sarja on kovatasoinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle