Mäkinen ja Savander matkalla Malmöön

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Niina Mäkinen lähtee kolmansiin MM-kisoihinsa.
Kuva © Marianne Suntio
Naisten MM-kisat alkavat tulevana viikonloppuna Ruotsin Malmössä. Niina Mäkiselle MM-kisat ovat uran kolmannet, mutta 16-vuotiaalle puolustajalle Eve Savanderille aikuisten arvokisat ovat ensimmäiset laatuaan.

22-vuotias Niina Mäkinen lähtee urallaan kolmansiin aikuisten MM-kisoihin. Seurajoukkuetasolla Oulun Kärppiä edustavalle Mäkiselle on jäänyt edellisistä arvokisoista päällimmäisenä mieleen mitalipelit.

− Zürichin kisoissa 2011 voitimme pronssia. Vuoden 2013 kisoissa Kanadassa sitten puolestaan hävisimme pronssiottelussa Venäjälle. 0-2 lukemin hävisimme, taisivat heittää viimeisen maalin tyhjiin, Mäkinen muistelee. 

Mäkinen täytti ensimmäisten MM-kisojensa aikaan 19 vuotta. Nyt on matkaan karttunut muutama vuosi lisää ikää ja täten myös lisää kokemusta.

− Kyllä sitä on näiden vuosien aikana kasvanut pelaajana ja ihmisenä. Onhan nyt erilaista lähteä kisoihin, kun on itsellä enemmän kokemusta, Mäkinen toteaa.

Mäkinen on pelannut edellisissä arvokisoissaan nelosketjun laidassa. Samassa roolissa hän pelasi myös Suomessa helmikuun alussa pelatussa EHT-turnauksessa. Ketjun täydensivät Ruotsissa pelaava Jennica Haikarainen ja Ilveksen maalitykki Sari Kärnä.

Kolmikon yhdessä pelaaminen myös Malmossä on todennäköistä, mutta ei vielä varmaa.

− Onhan sitä osviittaa roolituksista ollut, mutta kokoonpano elää toistaiseksi, eikä ketjuja olla lyöty lukkoon, Mäkinen sanoo.

Mäkinen-Haikarainen-Kärnä-ketjun pelaaminen Suomen EHT-turnauksessa oli paitsi pirteää, myös tehokasta. Ketju järjesteli Suomen pelitilannemaalit niin Ruotsia kuin Venäjääkin vastaan. Mäkisen mielestä ketjun kemiat ovat osuneet hyvin yksiin.

− On kyllä löytynyt yhteinen sävel tämän kentän kanssa niissä kaikissa otteluissa, mitä olemme yhdessä pelanneet. Varsinkin Suomen turnaus meni kentältämme hyvin. Maalin edustalle meneminen on vähän enemmän minun ja Jennican [Haikarainen] hommaa. Kärnä on sitten meistä ehkä se kiekollisin pelaaja.

Mäkinen näkee Suomen kisavalmistautumisen sujuneen hyvin, ja lisäksi joukkuehenki on hyvällä tolalla.

− Kaikki tuntevat toisensa hyvin, niin yhdessä toimiminen sujuu ongelmitta.

Nuorten ja aikuisten arvokisat samalla kaudella

Eve Savanderista huokuu lapsenomainen innostus Malmön kisareissua kohtaan. 16-vuotias Kuortaneen puolustaja on matkalla uransa ensimmäisiin naisten MM-kisoihin.

− Itselläni on nyt todella hyvät fiilikset ja odotan kisoja innolla. Kyseessä on hieno mahdollisuus ja kokemus, Savander sanoo innostuneena.

Savander pelasi vuoden vaihteessa jo alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa Buffalossa. Nuori puolustaja on leireillyt kauden mittaan naisten maajoukkueen mukana, mutta paikka lopullisessa kisajoukkueessa oli pelaajalle itselleen hienoinen yllätys.

Malmön MM-kisat ovat 16-vuotiaalle Eve Savanderille uran ensimmäiset aikuisten arvokisat.
Kuva © Marianne Suntio

− Onhan tämä toistaiseksi henkilökohtaisen kiekkourani suurin saavutus. Kutsun saaminen tuli vähän yllätyksenä itsellenikin. Alle 18-vuotiaiden MM-kisat olivat itselleni päätavoite, enkä ajatellut heti, että minulla olisi mahdollisuus päästä myös naisten MM-kisoihin.

Savanderin kisapaikka naisten MM-kisoissa varmistui jokin aika sitten. Valinnasta kuulivat kuitenkin ystävät ennen puolustajaa itseään.

− Joukkuekaverini Kuortaneella laittoivat minulle onnitteluviestiä kisapaikasta. Menin heti tarkistamaan sähköpostini ja siellä olikin tullut minulle viestiä asiasta, Savander nauraa.

Kuortaneella pelatessaan Savander on tottunut nuoriin joukkuekavereihin, mutta sopeutuminen naisten joukkoon on sujunut puolustajan sanojen mukaan hyvin.

− Ovathan ne jutut toki erilaisia, kun aikuiset kyseessä, mutta ilmapiiri yleisesti on todella hyvä. Hyviä juttuja siellä vain on. Kaikkien kanssa pystyy juttelemaan ja olen viihtynyt.

Savander pelasi ensimmäiset aikuisten maaottelunsa Suomen EHT-turnauksessa helmikuun alussa. Pelipaikka löytyi tuolloin heti ykköspakkiparista, maailman parhaaksi naispuolustajaksikin kutsutun Jenni Hiirikosken viereltä.

− Tosi loistava pakkipari oli kyllä [Jenni] Hiirikoski minulle. Mikäs siinä pelatessa. Vierumäellä pelatussa harjoitusottelussa pakkiparit tosin vaihtelivat ja pelasin pääasiassa Anna Kilposen kanssa.

Savander kuuluu Mira Jalosuon ja Minnamari Tuomisen lisäksi Malmön kisajoukkueen rightilta laukoviin puolustajiin. Mahdollisesta ylivoimavastuusta ja rightin puolen edusta puolustaja ei osannut sanoa tarkemmin.

- Siihen en kyllä oikein osaa sanoa. En itse osaisi ainakaan kuvitella pelaavani leftiltä, hän hymähtää.

» Lähetä palautetta toimitukselle