Määttä puki sanoiksi Leijonien asenteen: "Pitää antaa mennä vain"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Olli Määttä on näyttänyt esimerkkiä ennakkoluulottomuudesta nousemalla rohkeasti tukemaan hyökkäyksiä. Ruotsia vastaan käydyn ensimmäisen esiottelun hän ratkaisi itse nousemalla vastustajan alueelle ja laukomalla kiekon maaliin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki nosti esiin Leijonien ennakkoluulottomuuden, ja puolustaja Olli Määttä vannoo saman asian nimeen. Määttä toivoo, että Suomen World Cup -joukkue lähtisi nautiskelemaan, kun kiekko tippuu jäähän maanantaina vastaisena yönä.

− Tällaisessa turnauksessa tärkeintä on, ettei kentälle mennä jännittämään, katselemaan ympärilleen ja puristamaan mailaa. Sinne pitää mennä pelaamaan, nauttimaan tilanteesta ja tekemään töitä leijonalogolle ja -joukkueelle, suomalaispuolustaja Olli Määttä puhkuu.

Määttä uskoo, että siihen suomalaiset ovat myös valmiita, kun kiekko tippuu Suomen aikaa maanantaina vastaisena yönä jäähän Leijonien avausottelussa Pohjois-Amerikkaa vastaan.

− Totta kai käymme läpi taktisia juttuja myös, mutta jos niitä alkaa liikaa miettiä, peli menee tukkoiseksi tökkimiseksi, pitää antaa mennä vain, Määttä hymähtää.

Määttä myöntää, että tilanne ei ole otteluun lähdettäessä aivan ideaalinen, kun kolmesta World Cupiin valmistavasta ottelusta kaksi päättyi tappioon.

− Tämä on tulosurheilua, joten onhan tässä vielä paljon parannettavaa. Oli pelissämme paljon hyvääkin, mutta oli hyvä saada nuo kolme peliä alle, jotta näki, missä pitää myös parantaa, Pittsburgh Penguinsin puolustaja toteaa.

Määttä nostaa esiin parannettavista asioista ennen kaikkea täyden 60 minuutin pelaamisen. Yhdysvallat karkasi viimeisessä esiottelussa jo 3−0-johtoon, kunnes Suomi sai kirivaihteen päälle ja nousi maalin päähän.

− Emme olleet alussa hyviä, mutta viimeisen 30 minuutin aikana taas olimme. Se on ollut suurin heikkoutemme, joka täytyy saada kuntoon turnausta varten, Määttä sanoo.

"Hyökkäys on paras puolustus"

Avausottelun vastustaja on äärimmäisen taitava ja nopea. Etenkin Yhdysvallat-pelissä Suomi hukkasi paljon kiekkoja, mikä ei Määtän mukaan saa missään nimessä toistua.

Suomen suurin vahvuus on Määtän sanojen mukaan tiivis viisikkopelaaminen, mikä korostuu hyökkäyspäähän taitavaa Pohjois-Amerikkaa vastaan.

− Nuori joukkue saa heti aikaan vaarallisia paikkoja, jos menetämme kiekkoja. Kiekon kanssa pitää olla todella tarkkana. Vanha klisee on, että "hyökkäys on paras puolustus", mutta nyt se todellakin pätee. Jos pidämme kiekkoa heidän alueellaan, vaikea heidän on maaleja tehdä, jyväskyläläislähtöinen pakki naurahtaa.

– Kunhan pääsemme syvään vastustajan alueelle, niin olemme silloin älyttömän hyviä, Määttä toteaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle