Lukon somepelaaja Vauhkonen pelasi pitkän tauon jälkeen

LIIGA / Haastattelu
Olavi Vauhkonen oli harmissaan TPS-ottelun päätteeksi.
Kuva © Timo Savela
Keskiviikkona Turussa nähtiin kaksi sairastuvalta palannutta pelaajaa, kun TPS:n Éric Perrin ja Lukon Olavi Vauhkonen olivat jälleen kaukalossa. Pelaajista jälkimmäinen pelasi kauden ensimmäisen liigapelinsä, mutta oli samalla ymmärrettävästi apealla tuulella tappion jälkeen.

TPS ja Lukko taistelivat keskiviikkona todella tärkeistä pisteistä, kun molemmat joukkueet tavoittelevat suoraa puolivälieräpaikkaa kevään pudotuspelien kynnyksellä. TPS teki voittomaalin kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua, joten tunnelmat olivat raumalaisten leirissä vakavat.

Vierasjoukkueen pukukopin ovi pysyi säpissä melko pitkään, sillä Lukko piti kirvelevän tappion jälkeen palaveria. Lopulta koko kauden sivussa ollut ja TPS:ää vastaan kauden ensimmäisen liigapelinsä pelannut Olavi Vauhkonen saapui haastateltavaksi.

− En tiedä, meiltä kai puuttui se viimeinen silaus. Kai se oli syy, että TPS voitti, kuului Lukko-hyökkääjän ensimmäinen arvio juuri päättyneestä ottelusta.

Vauhkonen oli koko syyskauden sivussa tositoimista, kun jo aiemmin vaivannut loukkaantuminen ärtyi pahaksi ja vaati lopulta leikkaushoitoa. Miltä pelaaminen tuntui pitkän tauon jälkeen?

− Sekavalta. Sitähän se oli. Vaikka tuossa oli pari KeuPan peliä Mestiksessä, niin se on kuitenkin ihan eri peliä siellä. Tilanteet tulivat vähän nopeammin, mutta aika sekavaa oli itseltä.

Liki kaksimetrinen hyökkääjä kävi pelaamassa kaksi ottelua Keuruulla ennen TPS-ottelua. Noissa peleissä syntyivät tehopisteet 1+1. Miten lainapesti ja tuntuman hakeminen sarjatasoa alempaa sujuivat Vauhkosen mielestä?

− Tosi hyvin. Voitimme molemmat pelit, ja oma pelaamiseni oli ihan hyvää. Se ei ollut ihan niin säheltämistä. Siihen varmaan vaikuttaa se, että tilanteet tulivat hieman hitaammin.

Entä jännittikö pelaaminen Lukon paidassa, kun edellisestä kerrasta kuitenkin oli jo reippaasti aikaa?

− Kyllä se vähän jännitti. Ei nyt ehkä niin paljon kuin Keuruulla se ensimmäinen peli, mutta kyllä tuokin jännitti.

Hyökkääjää harmitti tappion lisäksi pitkäksi venynyt sairasloma. Vauhkonen kuitenkin kertoi, että pitkästä paussista huolimatta hän jaksaa kyllä pelata.

− Eihän pelikuntoon pääse kuin pelaamalla. On se ja sama, polkeeko kuntopyörää tuossa puoli vuotta, mutta pelikuntoon pääsee vain pelaamalla, painotti 27-vuotias laitahyökkääjä.

Jokaisella liigajoukkueella on ennen kauden alkua nimetty somepelaaja. Rauman Lukon ryhmässä Vauhkonen kantaa tätä titteliä. Helsingissä syntyneen pelaajan lempinimi ja nimimerkki ainakin sosiaalisessa mediassa on Tuhma-Olavi. On puhuttu, että nimi juontaisi juurensa musiikista. Pitääkö tämä paikkansa?

− Se on käyty niin monta kertaa läpi, että ei siinä ole sen ihmeempää. Kaveriporukan illanistujaisissa se tuli. Ei siihen ole oikeasti mitään bänditouhuja, kun en osaa soittaa edes rytmimunaa, virnuili Vauhkonen.

Vauhkoselta kysyttiin vielä, että joko twiittaaminen on alkanut tympiä miestä.

− Ei, mutta se on vähän vaikeampaa kuin se kuvan napsaisu sinne Instagramiin. Rajoitetun merkkimäärän takia se on vähän vaikeampaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle