Loistokauden pelannut Samu Markkula: "Jos oltaisiin hävitty, niin en olisi kehdannut kävellä Kokkolassa"

MESTIS / Haastattelu
Hymy oli herkässä, kun Samu Markkula merkkautti itselleen ottelusarjan viimeisen maalin ja lyöden päätöksen karsintasarjalle.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Hermes isännöi lauantaina Kooveeta viidennessä keskinäisessä Mestiksen karsintaottelussa, jossa ottelusarja oli katkolla kotijoukkueelle. Ajoittain ottelusarjassa jopa ahtaalle joutuneet kokkolalaiset varmistivat sarjapaikkansa voittamalla Kooveen 2−0 ja vieden sarjan voitoin 4−1.

Kaksi edellistä kautta pudotuspeleissä pyörinyt Kokkolan Hermes joutui runkosarjan toiseksi viimeiseltä sijalta jatkamaan kauttaan Mestiksen karsintaotteluissa Tampereen Kooveeta vastaan pitääkseen sarjapaikkansa. Kokkolalaisten vaisu kausi parani loppua kohden eikä kärkihyökkääjä Samu Markkulan mukaan karsintoihin lähdetty allapäin.

− Kyllä me päätettiin, että nämä on meidän pudotuspelit. Hyvä fiilis oli.

− Siinä joulun jälkeen, kun (Ari-Pekka) Pajuluoma tuli mukaan, niin oli tosi nousujohteinen loppukausi. Sitä ennen oli kuin ei olisi ollut edes kiekkojoukkue. Sitten tajuttiin, että pitää kasvaa yhteen ja kasvettiin yhteen. Mielestäni oikeasti tosi hyvin jätkät hoiti oman roolinsa.

Suomi-sarjan kuudennelta sijalta karsintoihin noussut Koovee vei ehkä yllättäen ottelusarjan ensimmäisen ottelun Kokkolassa, joka heitti pienen epäilyksen varjon Hermeksen niskaan. Vaikka pelillisesti Hermes oli parempi, ajoi tamperelaiset kokkolalaiset tilanteeseen, jossa mieleen hiipi voiton pakko.

− Ensimmäisen pelin jälkeen tuli olo, että pakko hoitaa tämä. Varsinkin, kun oltiin niin paljon hallitsevampi osapuoli. Torjunnat oli 45 [Tomi Risteli] ja yhdeksän [Samuel Jukuri], niin kyllä siinä tuli sellainen olo, ettei tämä voi mennä näin.

− Seuraavana päivänä jauhettiin ja päätettiin, että ihan rennosti vain. Jos noin pelataan, niin ihan varmasti tämä sarja kääntyy meille. Sittenhä se kääntyikin, Markkula kertasi.

"Torjunnat oli 45 ja yhdeksän, niin kyllä siinä tuli sellainen olo, ettei tämä voi mennä näin"

Läpi ottelusarjan joukkueiden pelit tiukkenivat, kun Koovee haastoi tosissaan Hermeksen. Tamperelaiset eivät kuitenkaan onnistuneet ohittamaan riittävän usein kokkolalaisten puolustusta ja loistavasti pelannutta maalivahti Samuel Jukuria. Markkulan mukaan Hermeksen vahvuus peleissä oli kärsivällisyys ja työteliäisyys.

− Me tehtiin enemmän töitä kuin kaveri ja näytettiin, että me ollaan Mestis-joukkue ja kaveri on Suomi-sarja-joukkue. Tietenkin ensimmäiset pelit oli vähän sellaista katselemista, että mihin suuntaan peli lähtee. Sitten kaveri tajusi, että he pärjäävät ihan hyvin vauhdissa ja lisäsivät vauhtia siitä, ja saivat vielä pari tuoretta äijää mukaan kokoonpanoon.

− Se ensimmäinen pelikin oltiin paljon parempia kuin kaveri, mutta he tekivät maalit. Niistä opittiin ja saatiin loppujen lopuksi kiekko veskan taakse. Me oltiin kärsivällisiä ja pelattiin parempaa peliä koko sarja.

Kauden päättymisellä voittoon on suuri merkitys

Jokaiselle kannattajajoukolle ja kaupungille oman joukkueen sukeltaminen syvemmälle kuin on totuttu, on kova pala. Kokkolassa Hermeksen vaikeudet aiheutti välinpitämättömyyttä, jopa jonkin asteista vihaa joukkuetta kohtaan. Markkulan mielestä tilanne näkyi jonkin verran hallilla, mutta ei muualla.

− Tietyllä tapaa näkyi joissakin peleissä, mutta ei kaupungilla. Minun mielestä tuo pääty eli Hermes Loyals tuli paikalle joka kerta, vaikka tuli "shittiä" - joka oli ihan ansaittua. Kuitenkin he ovat jaksaneet tulla hallille ja arvostan sitä todella suuresti.

− Tietenkin, kun kaksi edellistä kautta Hermes on ollut pudotuspeleissä ja nyt toiseksi viimeisiä, niin ei se ole mikään ihme, että siihen reagoidaan. Tämä on ollut opettavaista kaikille, jopa Kokkolan kaupungille.

Karsintasarjan päädyttyä Hermeksen helpottavaan voittoon kokkolalaiset voivat huokaista tyytyväisenä helpotuksesta. Markkula toteaakin, ettei voitto ja sarjapaikan säilyminen ole mikään pieni juttu.

− Onhan sillä tosi iso merkitys, että voitettiin tämä sarja. Jos oltaisiin hävitty, niin en olisi kehdannut kävellä Kokkolassa. Hyvä näin. Hermes kuitenkin kuuluu Mestikseen, pudotuspeleihin ja kärkikahinoihin. Tämä on erittäin hyvä seura, täällä hoidetaan asiat hyvin ja tämä on tosi urheilullinen joukkue.

−  Nämä on helkkarin hienoja pelejä, onneksi pystyttiin pitämään paikka, Markkula puhahti tyytyväisenä.

Kärkihyökkääjän tuleva seura vielä mysteeri

Itse Samu "MC Mara" Markkulan, 24, kausi oli erinomainen räppäävän hyökkääjän kerättyä runkosarjassa tehot 10+29=39 ja ollen näin joukkueensa paras pistenikkari. Mikä oli tämän kauden salaisuus?

− En tiedä. Minun mielestä viime kausi auttoi tätä kautta. Tuttu paikka, tutut äijät ja suurin piirtein tuttu valmennusjohto. Itse pystyin pysymään rentona, vaikka välillä käytiin suossa, niin en ajatellut sitä sillä lailla. Siinä ehkä se syy. Ajattelin vain lähteä rennosti pelaamaan, Markkula totesi naurahten. 

− Minulla on ollut heikkous, että lähden liikaa ajattelemaan tehoja, kun niitä minulta odotetaan ja se on se mistä minä elän. Jos Liigaankin haluan, niin haluan siihen rooliin. En halua sinne kolmos- tai neloskenttään mennä pelaamaan, Markkula paljasti.

tällä hetkellä tulevaisuus on vielä auki

Hyvä kausi lupaa miehelle hyvää tulevaa kauttakin ajatellen, mutta tällä hetkellä tulevaisuus on vielä auki. Kiirettä jyväskyläläinen ei ole pitänyt, selkeästä syystä, eikä aiokaan pitää ihan heti kauden päätyttyä.

− Ei ole vielä selvillä ensi kausi. En ole yhtään miettinyt. Päätin, että pelaan nämä pelit ja keskityn täysin niihin. Minulla on siitäkin kokemusta, että ei saa koko fokusta pelaamiseen, kun keskustelee kaiken maailman valmentajien kanssa miten ensi kausi menee.

− Kyllä tässä on niin hyvin aikaa, että aion ottaa viikon kaksi huilia ja sitten alan katsomaan mihin sitä pääsisi pelaamaan. Hermes on yksi vaihtoehto, jos Mestiksessä jatkuu pelit. Ei yhtään huono vaihtoehto, Markkula tuumasi lähtien hymyssä suin juhlimaan joukkueensa kanssa voitokasta karsintasarjaa ja kesälomien alkua.

» Lähetä palautetta toimitukselle