Liigan nuori pommikone: "Tiiviimpää joukkuehenkeä en ole nähnyt"

LIIGA / Haastattelu
Ennakkoluuloton Taavi Vartiainen muistetaan hanskauksestaan HIFK:n Otto Honkaheimon kanssa.
Kuva © Riku Laukkanen - www.facebook.com/R1kuExposures
Loukkaantumisten runteleman Lahden Pelicansin kausi Liigassa on yhtä ottelua vaille paketissa. Siipirikkoisen miehistön kokoonpanoon on murtautunut useita nuoria lupauksia, joista yksi on mastokaupungin yleisön suosikiksi noussut Taavi Vartiainen.

Jos Pelicansin torstaina päättyvä kausi on kokonaisuudessaan ollut haastava, niin nuorista yksilöistä esimerkiksi Taavi Vartiainen on onnistunut roolissaan mainiosti. Pelicansin oma kasvatti on saanut myös maalitilinsä auki ensimmäisellä kaudellaan Liigassa.

− Kun miettii joukkueen kautta, niin se on tosi ankea, nuorukainen hymähtää tiistaisen Kärpät-pelin tauottua.

Suurin syy ankeudelle ja heikolle sijoitukselle on pelikaanien käsittämätön loukkaantumissuma. Epäonnen kierre alkoi jo syksyllä, eikä loppua näytä vieläkään tulevan. Kauden viimeisessä Lahden mittelössä puolustaja Niko Tuhkanen loukkasi itseään ikävän näköisesti.

− Tämä viimeinen kotipeli kuvaa tilannetta hyvin, kun esimerkiksi (Marko) Pöyhönen joutui pelaamaan puolustuksessa. Kyllä alkaa loppua pojilta huumori kesken.

Kotipeleissä yleisö huutaa nimellä - "Se on aika uskomaton fiilis"

Yksilötasolla nuori hyökkääjä on onnistunut joukkueen haasteista ja vastoinkäymisistä huolimatta hyvin.

 Sitten jos omaa kautta mietin, niin suurinpiirtein 40 peliä Liigaa ensimmäisellä kaudella ja sinä aikana muutama piste. Pääpaino oli kuitenkin siinä omassa fyysisessä pelissä, Vartiainen tiivistää sesongin annin.

Lahdesta kotoisin oleva tulokashyökkääjä on onnistunut nimenomaan fyysisessä pelissä hyvin, ja hän on pelannut itsensä väkevillä taklauksillaan ja kovilla otteillaan etenkin lahtelaisfanien sydämiin. Pelicansin kotipeleissä onkin kauden mittaan kuultu yleisön toimesta hyvin usein "Taavi, Taavi" -huutoja.

− Siinä ollaan flow-tilassa, kyllä sen huudon kuulee sellaisella sivukorvalla. En osannut odottaa tällaista heti debyyttikaudella. Se on aika uskomaton fiilis, jopa häkeltyneen oloinen Vartiainen kuvailee.

Ensimmäinen kausi Liigassa on eittämättä antanut suuntaa siitä, mihin parikymppinen hyökkääjä pystyy. Liigaan murtautumisesta huolimatta nuorukaisen tavoitteet ovat NHL:ssä.

− Tämä oli vasta alkupilkahdus minun elämässä. Uskon, että taso paranee koko ajan. Sitten kun ei enää pysty kehittymään, niin ollaan päästy sille tasolle, millä pitäisi olla jossain päin Pohjois-Amerikkaa. Siellä ovat unelmat ja tavoitteet.

− Uskon, että vahvuuksia kehittämällä pääsen sinne, määrätietoinen nuori lisää.

Tammikuussa HIFK:n Otto Honkaheimon kanssa hanskanneelle ennakkoluulottomalle hyökkääjälle on kirjattu 91 jäähyminuuttia. Rooliinsa nähden Vartiainen on kuitenkin pelannut järkevästi, sillä esimerkiksi kahden minuutin jäähyjä on kertynyt häkellyttävän vähän.

− Kyllä minä tilastoja aina välillä katselen. Tällä kaudella minulla on seitsemän vai kahdeksan kahden minuutin jäähyä, ja se on todella vähän tämän pelityylin pelaajalle.

Väsymys paistaa luonnollisesti myös Vartiaisesta

Lahtelaisilla on siis vielä yksi kamppailu jäljellä, kun Pelicans matkaa torstaina Raumalle. Kaikkensa jatkuvasti antava hyökkääjä on omien sanojensa mukaan kauden päätyttyä levon tarpeessa.

− Ehkä viikon tai kaksi joutuu huilaamaan päätä ja kroppaa. Tässä alkaa olla sen verran lujilla.

Loukkaantumisista kärsineen Pelicansin taival Liigassa päättyy runkosarjaan. Fiksun oloinen nuori löytää kuitenkin loukkaantumisista ainakin yhden hyvän puolen.

− Jos loukkaantumisista jokin hyvä puoli pitää hakea, niin tiiviimpää joukkuehenkeä en ole nähnyt, 1+1-pisteet tähän mennessä summannut Vartiainen päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle