Lennart Petrell - läpimurron partaalla

LIIGA / Haastattelu
HIFK:n nuoresta joukkueesta on kauden aikana noussut useita nuoria pelaajia esiin loistavilla esityksillään. Lennart Petrellin ura on ollut varsinaista nousukiitoa sitten 2004 pelattujen nuorten MM-kisojen. Paikkansa HIFK:n kokoonpanossa vakiinnuttaneen nuorukaisen suunta näyttää vahvasti kohti isompia kaukaloita.

Lennart Petrell nousi jo viime kaudella esiin miehekkäillä otteillaan kovassa NHL-tähtien värittämässä liigassa. Vain vuotta aiemmin tämä vahvasti HIFK-profiloitunut laituri oli pelannut ensimmäiset liigaottelunsa. Samassa rytäkässä oli tarttunut matkaan yllätysvalinta nuorten MM-kisoihin sekä Columbus Blue Jacketsin NHL-varaus.

Viime kaudella Petrell pelasi vielä muutamia A-junioreiden otteluita, mutta oli käytännössä vakiinnuttanut paikkansa liigatasolla. Kovaa työtä tekevänä laitahyökkääjänä ”Lennu” oli raivannut itselleen tilaa kokoonpanossa. Kovaa näyttöä kaverilta, joka oli A-junioreissakin noussut isoon rooliin oikeastaan vain vuotta aikaisemmin. Tulokaskaudellaan Petrell kirjautti 35:ssa pelaamassaan ottelussa tehot 3+2. Pudotuspeleissä mies nousi vielä esiin tultuaan kuumassa ottelusarjassa Lukon Shayne Toporowskin tyrmäämäksi.

Nyt, vasta toisella SM-liigakaudellaan, Lennart Petrell on noussut HIFK:n profiilipelaajaksi. Valmentaja Doug Sheddenille nuori laituri on ollut kuluneella kaudella todellinen luottomies. Mies on pelannut illasta toiseen vastustajan parhaita ketjuja ja pelaajia vastaan. Petrell on noussut myös alivoimalla joukkueen yhdeksi tärkeimmistä pelaajista.

Maajoukkueesta potkua

Juniorivuotensa Karhu-Kissoissa pelannut Lennart Petrell siirtyi B-juniori-ikäisenä HIFK:hon, kun pelit vuotta vanhempien kanssa alkoivat tympiä. Nyt reilu viisi vuotta myöhemmin ura on lähtenyt rakettimaiseen nousuun. Olympiatauolla loppukauteen valmistautuva Petrell istuu rauhallisena harjoitusten jälkeen Helsingin jäähallin kahviossa ja miettii menneitä.

Artikkeli

HIFK-juniorin kivinen tie
[lue lisää]

- Pelasin Kissoissa vuotta vanhempien kanssa ja teki mieli pelata omanikäisten kanssa. Siinä sitten faijan kanssa istuttiin ja mietittiin, että missä jatketaan. Vaikka olin Jokereissakin pelannut, niin kyllä mä aina oon HIFK:sta tykännyt. Helppo valinta se kuitenkin sitten oli, Petrell muistelee.

Istuessaan jäähallin kahvion penkillä silmäkulma mustana mies näyttää siltä kuin olisi istunut siinä samanlaisissa haastatteluissa satoja kertoja. Nuorukainen vastailee rauhallisesti harkiten jokaiseen kysymykseen. Samalla tavalla harkiten tämä nuori laituri on kentällä tappanut kauden aikana lukuisia jäähyjä ja puolustanut pimentoon lukemattomia ykköskenttiä. Tosiasia on kuitenkin, että tämä nuorukainen pelasi ensimmäiset liigaottelunsa vasta reilut kaksi vuotta sitten.

Lennart Petrellin ura lähti todelliseen nousuun syksyllä 2003, noin kaksi vuotta HIFK:hon siirtymisen jälkeen. Mestis-tourilla pelattujen ensimmäisten nuorten maaotteluiden jälkeen HIFK:n ja nuorten maajoukkueen silloinen päävalmentaja Hannu Aravirta nosti Petrellin liigan mukaan. Ensimmäisiä liigaotteluita seurasi yllättäen valinta nuorten MM-kisoihin.

- Olin saanut A:ssa paljon peliaikaa ja itseluottamusta. Sitä kautta kun pelit kulki, pääsin nuorten maajoukkueen Mestis-touriin. Vaikka pelit meni hyvin, se oli pieni yllätys, että pääsin kisoihin, Petrell muistelee.

A-junnuissa pelejä ratkonut Petrell pelasi kotikisoissa kolmos- ja nelosketjuissa. Vahvasti karvaukseen ja puolustukseen orientoituneessa roolissa Petrell oli kuitenkin kuin kotonaan. Toisin kuin useat joukkueen pelaajat, Petrell tuli kisoihin lähes suoraan A-junnujen sarjasta. Hyppäystä koviin otteluihin mies itse ei ainakaan pitänyt liian suurena.

- Ei se niin vaikeaa ollut. Kuitenkin olin saanut paljon vastuuta A:ssa ja siellä odotettiin vähän pisteitäkin. Kisoissa se oli sitten sitä kolmos-neloskentän hommaa. Oli vähän helpompaa pelata siinä sitten, mies sanoo.

Kisoissa mies pelasi isännän ottein, vaikka sanookin alussa laukanneensa ympäri kaukaloa varsan lailla innostuksissaan. Tämän innostuksen sai kokea myös Tsekin Michal Barinka, jonka Petrell ajoi pystyyn Rinkelinmäellä. Murtuneesta nenästä ”Lennu” sai yhden ottelun pelikiellon. Muuten kisojen saldoksi jäi viisi ottelua tehoilla 0+0 sekä runsaasti itseluottamusta.

- Kyllä sieltä varmasti paljon sai itsekin. Pääsi kuitenkin pelaamaan oman ikäluokan huippujen kanssa, jos ei muuta niin paljon itseluottamusta, ”Lennu” sanoo nyt.

Nuorten MM-kisat tunnetaan isona näyteikkunana varsinkin Pohjois-Amerikkaan. Katsomo vilisee eri NHL-joukkueiden scoutteja. Kisojen jälkeen myös Lennart Petrelliin otettiin kontaktia uuden mantereen suunnalta. Columbus Blue Jacketsin organisaatiosta kyseltiin tämän nuoren helsinkiläisen kiinnostusta pelata jonain päivänä maagisessa NHL-liigassa.

- Kisojen jälkeen Columbuksesta otettiin yhteyttä ja kyseltiin kiinnostusta. NHL-varauksista olisi ollut turha puhuakaan ilman kisoja. Onhan se huikea näyttöikkuna nuorelle pelaajalle.

- Voi sanoa, että kisoilla oli todella tärkeä osa siinä, että mun ura lähti nousuun. Huomattiin varmaan myös kotimaassa ja sai mahdollisuuden nousta liigaan, mies lisää.

Junioreissa Lennart Petrelliä valmentanut HIFK:n nykyinen kakkosvalmentaja Samu Kuitunen sanoo, että ”Lennu” näytti nuorten maajoukkueessa omat vahvuutensa.

- Se kehitys oli semmoinen alitajuinen juttu. Vähän niin kuin A-junnuissa alkoi playoffit, niin ”Lennu” oli aina parhaimmillaan. Kaveri näytti siinä, että kun tulee kovat pelit, niin hän on parhaimmillaan. Siinä oli hyviä pelejä oikeaan aikaan, Kuitunen sanoo.

Lopulta hienosti kisoissa taistellut nuori leijonaryhmä pelasi itselleen pronssimitalit. Pronssiottelussa viimeisen erän maaleilla Tsekin kaatanut Suomi sai kun saikin mitalit kotikisoistaan. Petrell sanoo, että pelaaminen fanaattisen kotiyleisön edessä oli uskomatonta.

- Aluksi oli sillai, kun pääsi kisoihin, että eihän tässä pääse edes mihinkään reissuun. Nyt jos saisi päättää, en lähtisi mihinkään muualle. Yleisö, kannustus ja pronssit korjattiin vielä sieltä pois pyörimästä. Huikea kokemus, mies virnistää.

Sympaattinen myöhästelijä

Petrell istuu edelleenkin hymyillen rauhallisesti kysymyksiä kuunnellen. Nuorukainen tiputtelee vastauksia rauhassa kuten taklauksia Nordenskjöldinkadun hallissa ikään. Elämä vaikuttaa olevan raiteillaan. Lukion käynyt nuori mies sanoo keskittyvänsä juuri nyt täysillä jääkiekon pelaamiseen. Kaikkiaan mies sanoo olevansa tyytyväinen, opiskelujen aika tulee myöhemmin.

- Ei tässä miljoonia tienata, mutta saan vuokran maksettua ja vähän ruokaa ostettua. Ihan mukavasti tässä pärjää, Petrell sanoo.

- Vähän oon opiskeluja miettinyt, mutta en hirveen tosissani. Ei se oikein sovi yhteen nyt lätkän kanssa – vielä kun oon vähän laiska. Oon mä miettinyt, että jossain vaiheessa pitää jotain opiskellakin, mies lisää.

Raiteillaan ovat ”Lennun” asiat myös kaukalon puolella. Paikkansa HIFK:n kolmosketjusta ottanut hyökkääjä on vahvasti HIFK-henkinen ja tyylinen. Isokokoisena HIFK:laisena mies on kaukalossa armoton taistelija. Mutta millainen ihminen Lennart Petrell on?

- Lennu on erittäin pidetty pelaaja joukkueessa, sanoo päävalmentaja Doug Shedden.

- ”Lennu” on todella valoisa ja iloinen kaveri. Hän on todella hyvä tyyppi ja hieno ihminen, säestää kakkosvalmentaja Samu Kuitunen.

Kuitunen on seurannut Petrelliä läheltä jo usean vuoden ajan. Hänellä on perspektiiviä Petrellin uraan ja nopeaan nousuun. Kuitusella onkin selvät syyt nuorukaisen kehitykseen.

- Rutiinitaso on ”Lennulla” noussut todella paljon. ”Lennu” on usein nuorten peleissä pystynyt ratkomaan pelejä. Hän on saattanut tulla yhtäkkiä ja räväyttää, vaikka ei olisi koko ajan näkynytkään siellä. Nyt hän pystyy vaihdosta toiseen pelaamaan hyvällä tasolla. Se on ykkösasia. Jonain päivänä sitten ne tehot tulevat siihen päälle, Kuitunen kiteyttää.

Usean vuoden kokemuksella Kuitunen osaa vastata myös kysymykseen, millainen valmennettava on Lennart Petrell.

- No, tässä on monta tarinaa, kun on hetki hetkeltä noustu sieltä. Vuositasolla sadasta myöhästymisestä päästään ensin viiteenkymmeneen ja siitä kahteenkymmeneen, jotain sitä rataa, Kuitunen hymyilee.

Pelaaja itse näkee, että pelaamiseen on tullut malttia ja myös kiekon kanssa tekeminen on kehittynyt. Tätä näkemystä toki tukevat tilastotkin. Olympiataukoon mennessä laituri on kerännyt varsin mukavan pistesaldon: 8+7.

- Hyökkäyspäähän olen saanut maltillisuutta. Pystyn tekemään jotain kiekon kanssa ja uskallan haastaakin nykyisin. Itseluottamuksen kautta se on tullut, ettei vaan heitä kiekkoa päätyyn ja mene taklaamaan. Sellaista monipuolisuutta omaan pelaamiseen, Petrell sanoo.

Viime kauden päätteeksi operoidun olkapään kuntouttamisen jäljiltä mies sai kauteen hieman huonon lähdön. Tämän jälkeen mies on toden totta saanut otteisiinsa monipuolisuutta. Vahvana karvaajana ja työntekijänä Petrell on kunnostautunut myös loistavana jäähyntappajana. Ohessa hän on tehnyt kolmosketjusta varsin mukavat tehopisteet.

- Olen erittäin tyytyväinen hänen panokseensa tällä kaudella. Pidän siitä mitä hän tekee illasta toiseen. Hän on fyysinen, taklaa paljon, pelaa erittäin hyvin alivoimissa. Hän on vahva nuori kaveri, joka kehittyy koko ajan, sanoo päävalmentaja Shedden.

Nuoren taistelijan heikkoudet löytyvät liikkeestä. Isokokoisena voimahyökkääjänä Petrell on lähes valmista kauraa Pohjois-Amerikan kaukaloihin. Hänen pelinopeutensa ei toistaiseksi kuitenkaan riitä kansainvälisiin peleihin, vaikka muuten mies olisikin miehisillä otteillaan valmis peleihin. Lisää kehitettävää löytyy myös puolustuspelaamiseen, joka kulkeekin luistelun kanssa osaltaan käsi kädessä.

- Puolustuspelaaminen vaatii parannusta. Lisäksi luistelussa on kehittämisen varaa. Sitten kun saisi vielä Kovaltshukin rannarin, mies nauraa.

Päävalmentaja Doug Shedden sanoo, ettei ”Lennu” ole se nopein luistelija kentällä ja töitä sillä alueella on tehtävä. Valmentaja toteaa lisäksi, että näkisi mielellään Petrellin nimen useammin myös maalintekijätilastossa. Ongelma on kuitenkin peluutuksessa, jossa Shedden pitää Petrellin mielellään alivoimapelaajana ennen ylivoimaa.

- Haluaisin toki nähdä hänen tekevän välillä muutaman maalinkin, mutta ongelma on ollut usein peluutuksessa. Yleensä jos minulla on mahdollisuus, laitan hänet vastustajan parasta kenttää vastaan. Hänen on siis vaikea tehdä usein kahta asiaa yhtä aikaa. Jos saisimme hänelle enemmän ylivoima-aikaa, hän voisi saada myös tehoja, Shedden pohtii.

Omilla vahvuuksilla esiin

Viime kausi päättyi Lennart Petrellillä ja HIFK:lla odotettua aikaisemmin. Kovalla rahalla kasatun unelmajoukkueen tie päättyi jo puolivälierissä Lukkoa vastaan. Vähän niin kuin joukkueensa otti Petrell myös henkilökohtaisesti tyrmäysiskun Lukkoa vastaan. Raumalla pelatussa ottelussa Shayne Toporowski pamautti nyrkillä Petrelliä, joka tipahti jäähän. HIFK:n jatkotoimenpiteet ovat kaikkien tiedossa. ”Lennu” kävi kauden jälkeen myös olkapääleikkauksessa, jonka kuntouttaminen pilasi osittain valmistautumisen kauteen.

- Heti kauden jälkeen tuli se operointi. Kesä meni sitä kuntouttaessa eikä päässyt muiden kanssa treenaamaan. Elokuun alussa pääsin vasta kunnolla treenaamaan. Shedden pistikin mulle silloin sellaiset luistelut, ettei ainakaan ole luistelukunnosta ollut puhetta sen jälkeen, mies hymyilee.

Petrell omaksui kuitenkin Sheddenin ajaman pelityylin harvinaisen nopeasti, vaikka valmistautuminen kauteen jäi lyhyeksi. Kauden pyörähtäessä käyntiin oli mies jo täydessä vauhdissa.

- Ekat treenipelit meni ihan pipariksi. Oikeastaan mua hävetti pyöriä siellä. Kuitenkin sain siihen muutaman hyvän pelin alle ennen kautta. Sitten, kun liiga alkoi, lähti vain jotenkin kulkemaan.

Päävalmentaja Doug Shedden palautti tullessaan Nordenskjöldinkadulle palasen vanhaa "old time hockeyta". Vanha HIFK:laisuus oli syksyllä jälleen voimissaan. Laidat ryskyivät ja hihoja käärittiin tämän tästä. Kauden edetessä laitojen ryske on jäänyt, mutta hihojen kääriminen on jäänyt muille. Joukkue pelaa pohjoisamerikkalaiseen tyyliin fyysistä ja tehokasta peliä tavoitteenaan ainoastaan maalin voitto. Sheddenin tuoma pelityyli sopi mainiosti myös nuorelle Lennart Petrellille, joka sai käyttää kentällä omia vahvuuksiaan. Valmentaja huomasi tämän eikä peliminuuteista ole nuorella miehellä ollut puutetta.

- Petrell on iso ja vahva kaveri, jota vastaan on vaikea pelata.

- Hän sai hieman hitaan lähdön kauteen olkapäävamman jälkeen. Kesti jonkin aikaa kun hän pääsi jälleen kuntoon. Hän on kuitenkin sitoutunut systeemiimme ja yksinkertaisesti tehnyt hyvää työtä, Shedden sanoo.

Petrellin noususta iso kiitos kuuluukin juuri Sheddenille, joka on luottanut nuorukaiseen läpi kauden. Toki myös Sheddenin ajama pelityyli sopii Lennart Petrellin vahvuuksiin. Tämän toteaa myös mies itse.

- Kyllähän mun vahvuudet on fyysisessä pelaamisessa ja karvauksessa sekä kulmapelaamisessa. Toki tämä pelityyli mä sopii mulle erittäin hyvin, siitä on ollut mulle iso apu, mies kiittelee

Vaikka Petrell junioreissa olikin ratkaiseva pelaaja, on oma rooli liigassa löytynyt lähinnä rikkovassa roolissa. Etenkin tällä kaudella nuorukainen on pelannut erinomaisesti monissa otteluissa vastustajan parhaita kenttiä vastaan. Lisäksi mies on osoittautunut alivoimalla todelliseksi taistelijaksi. Mies itse tiedostaa mahdollisuutensa myös kiekolliseen peliin.

- Totta kai mä teen sitä hommaa mitä käsketään, mutta kyllä mä tykkäisin pelata kiekollistakin peliä ja esimerkiksi ylivoimaa. Tietysti siellä ylivoimalla pelaa parhaat miehet, että ei pidä kuitenkaan valittaa. Sitten pelataan alivoimaa, onhan sekin siistiä, kun saa kiusata vastustajaa, Petrell nauraa.

Lennart Petrell on löytänyt kauden aikana paikkansa kolmosketjusta. Enimmäkseen rikkovassa roolissa yhdessä jenkki Peter Whiten kanssa pelannut Petrell on näyttänyt useasti menevänsä täysin eri tasolla kaukalossa kuin hidas ja aneeminen White. Nuorukainen itse kuitenkin sanoo viihtyvänsä Whiten kanssa.

- Ei se siellä mun jaloissa pyöri. Yhdet treenit tuossa pelasin ilman sitä ja sanoinkin sille, että melkein tuli jo ikävä. Mä tiedän mitä useimmat ajattelevat hänestä, että White on hidas ja muuta, mutta mä tykkään pelata sen kanssa. Whitella on erittäin hyvä pelisilmä ja hän lukee peliä todella hyvin, vaikka se ei ehkä ole se jätkä, joka karkaa sieltä laidalta, Petrell vakuuttaa.

HIFK:n vahvuutena lähes koko kauden ovatkin olleet ketjukoostumuksien säilyminen lähes samoina. Ainoastaan loukkaantumiset ovat ajoittain sekoittaneet pakkaa. Tätä kautta pelaajat ovat oppineet pelaamaan yhdessä ja joukkue on hitsautunut todella yhtenäiseksi. Jokainen pelaaja on joukkueessa hyväksynyt roolinsa eivätkä pelaajat yritäkään muuta kuin on käsketty. Tästä juuri Petrell on loistava esimerkki.

- Totta kai se on aina parempaa, kun on pelannut pitkään samojen kavereiden kanssa, mutta yllättävän vähän se on vaikuttanut mun mielestä. Olen pelannut kuitenkin samantyylisten pelaajien kanssa, Petrell sanoo.

Isompiin kaukaloihin

Lennart Petrell kuuluu muun muassa Kim Hirschovitsin ja Turo Järvisen kanssa niin HIFK:n nuoriin lupauksiin, joiden sopimukset päättyvät tämän kauden jälkeen. Mies itse sanoo mielellään jatkavansa HIFK:ssa. Toistaiseksi mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan neuvottelut ovat olleet vasta alustavia. Petrellin tasoiselle pelaajalle luulisi ottajaa löytyvän myös muualta.

- Haluan katsoa HIFK:n ensiksi. Kiinnostusta muualta on kyllä esitetty, mutta mitään keskusteluja ei ole vielä käyty, Petrell toteaa.

Juuri näiden nuorten pelaajien kanssa luulisi seuran olevan kevään aikana ajoissa hereillä. Lennart Petrell ja Turo Järvinen varsinkin ovat HIFK:n näköisiä pelaajia, jotka sopisivat joukkueen tyyliin etenkin, jos tuleva päävalmentaja tulee Pohjois-Amerikasta. Petrell itse pelaisi mielellään HIFK:n näköistä kiekkoa ja vieläpä itsensä Sheddenin alaisuudessa.

- Olisi mun mielestä tärkeää, että HIFK tarjoisi sopimusta ja sitten että Shedden jatkaisi täällä, hän on aivan loistava valmentaja. Shedden on sellainen valmentaja, jolle todella haluaa pelata ja joka auttaisi myös uralla eteenpäin. Ei se kuitenkaan mun lähtemiseen vaikuta. Sääli, jos kaveri menee naapuriin, Petrell sanoo.

Jos Lennart Petrellin kehitys jatkuu nykyisellä trendillä, voi miehelle helposti luvata ensimmäisiä leijonaesiintymisiä ensi kaudella ainakin Euro Hockey Tourilla. Toisaalta, juuri Petrellin kaltaisia pelaajia Suomella riittää kasoittain. Silti mies saanee kasteensa maajoukkueessa ensi kauden aikana. Petrell itse ei omien sanojensa mukaan asiaa ole sen kummemmin ajatellut.

- En ole uskaltanut vielä asiaa edes miettiä. Totta kai olisi hienoa pelata maajoukkueessa, mutta ei se ole mun mielestä vielä konkreettinen asia, mies sanoo vaatimattomasti.

Toisaalta NHL tai AHL saattaa kutsua miestä nopeammin kuin moni arvaakaan. Sheddenillä on hyviä suhteita ympäri Pohjois-Amerikkaa ja mies onkin puhunut useasti Columubuksen edustajien kanssa Petrellistä.

- Olen puhunut hänestä Columbuksen ihmisille ja he ovat edelleen kiinnostuneita hänestä ja pitävät häntä silmällä, Shedden kertoo.

Columbuksesta on muutamaan otteeseen käytykin Petrellin esityksiä seuraamassa, mutta mitään konkreettista ei vielä NHL:n suhteen ole tapahtunut. Petrell itse ei NHL:stä ota paineita.

- Ei se NHL periaatteessa niin iso asia ole. Olisihan se hienoa saada mahdollisuus koittaa siellä.

- Sieltä on käyty pelejä katselemassa ja keskusteluja on käyty. Kuitenkaan pelaamisesta siellä jo ensi syksynä ei ole vielä keskusteltu, Petrell kertoo.

Viime kesänä nähtiin muutama yllättävä nuorten pelaajien siirtyminen Pohjois-Amerikkaan. Tänä vuonna saattaa useakin pelaaja tehdä samanlaisia liikkeitä. Petrell kuuluu ehdottomasti pelaajiin, jotka saattavat lähteä tekemään nousua NHL:ään esimerkiksi AHL:n kautta.

- Minusta hän on AHL:n tyylinen pelaaja ja hän voisi hyvinkin yrittää siellä. Hän on fyysinen ja sopisi liigaan. Pelaaminen siellä ei ainakaan vahingoittaisi hänen peliään ja kuitenkin hän näkisi mistä siellä on kyse, valmentaja Shedden sanoo.

Pelaaja itsekään ei tyrmää mahdollisuutta nousta AHL:n kautta. Suora AHL-sopimus ei kuitenkaan miestä kiinnosta. Jos sopimus HIFK:n kanssa kuitenkin syntyy, täytyy Petrellin tehdä sopimus Columbuksen kanssa ennen kesäkuun puoliväliä.

- Tiedän, että joillekin on tarjottu jopa pelkkää AHL-sopimusta, jolla ei ole mahdollisuutta päästä edes ylös. Sellaisella en välttämättä lähtisi, mutta jos mahdollisuus aukeaa niin miksi ei. Olisihan se hieno tilaisuus ja ainahan sieltä takaisin pääsee jos ei onnistu, Petrell lopettaa.

Oli miten oli, Lennart Petrellistä on kehittynyt loistava pelaaja HIFK:lle. Oman juniorikoulunsa näköisenä pelaajana ”Lennu” istuu joukkueeseen kuin nenä päähän. Tervepäisenä ja työtä pelkäämättömänä nuorena miehenä hänen tulevaisuutensa on ehdottomasti Pohjois-Amerikan kaukaloissa. Ja tätä kautta ennen pitkää myös sinivalkoisessa leijonapaidassa. Nauttikaamme siis miehen esityksistä vielä, kun se kotimaan kaukaloissa on mahdollista.

» Lähetä palautetta toimitukselle