TBL - MTL 2.00
NYI - EDM 2.00
WPG - OTT 2.00
ARI - TOR 2.00
CAR - DAL 3.00
CHI - CBJ 3.30
VGK - NSH 5.00
SJS - VAN 5.00
LAK - BOS 5.30
PIT - NYR 19.30
MIN - STL 22.00

Lehtonen vastasi huutoon

LIIGA / Haastattelu
Mikko Lehtonen käytti tilaisuutensa ja nauttii vastuusta.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Mikko Lehtosen murtautuminen TPS:n liigamiehistöön ja vakiokokoonpanoon oli kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. TPS joutui osittain pakon edessä antamaan mahdollisuuksia nuorille puolustajille. Lehtonen käytti tilaisuutensa ja on ansainnut saamansa vastuun.

Lehtonen on saanut mahdollisuuksia aiemminkin. Kaudella 2011-2012 hädin tuskin täysi-ikäinen Lehtonen pääsi ensimmäistä kertaa liigaan muutaman muun juniorin kanssa. Lehtonen esiintyi puolustajista vakuuttavimmin 12 pelaamassaan ottelussa. Seuraavalla kaudella hänen odotettiin olevan valmis taistelemaan vakiopaikasta.

Toisin kuitenkin kävi. Lehtosen peli otti pari askelta taaksepäin ja liigavisiitti jäi lopulta 13 ottelun mittaiseksi.

Taidoista läpimurto ei tuolloin kiinni jäänyt, vaan pojasta piti ensin kasvaa mieheksi.

− En ollut henkisesti valmis pelaamaan kuin hajapelejä, mutta nyt koen olevani valmis pelaamaan koko kauden tätä sarjaa, Lehtonen pohtii.

Viime kausi toimi potentiaaliselle puolustajalle vedenjakajana. Mielessä häämöttivät alle 20-vuotiaiden MM-kisat, mutta tie TPS:n joukkueeseen oli pystyssä. Lehtonen kaipasi vastuuta ja peliaikaa kehittyäkseen. Apu löytyi läheltä, sillä Lehtosen tie vei lopulta toiselle puolen kaupunkia, eli TUTOon ja Ismo Lehkosen kouluun.

Vaikka Lehtonen sai TUTOssa kaipaamansa vastuuta, se ei suinkaan tarkoita, että Lehkonen olisi lahjakasta pakkia päästänyt helpolla.

− Kyllä me töitä teimme. Joskus olimme aamulla ja joskus illalla luistelemassa ja laukomassa ylimääräistä, Lehtonen naurahtaa.

− Mutta tiesin kyllä, minne lähdin ja tavoitteena oli pelata seuraavalla kaudella Liigassa, joten TUTOlle ja "Ikalle" [Lehkonen] kuuluu suuri kiitos, hän jatkaa.

Tarinan loppu onkin osa suomalaista kiekkohistoriaa. Lehtonen valittiin alle 20-vuotiaiden kisoihin, esiintyi edukseen ja oli osa mestarijoukkuetta. Seurajoukkuetasolla Lehtonen pelasi isot minuutit TUTOn takalinjoilla joukkueen venyttyä pronssille.

Seuraava askel oli selvä: liigapaikan vakiinnuttaminen TPS-paidassa.

Alku oli vaikea, sillä Lehtosella oli harjoituskaudella vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon. Muutenkin näytti siltä, että nuorista puolustajista Niklas Friman ja Matias Pulli olivat selvästi Lehtosta edellä nokkimisjärjestyksessä.

Kuten usein käykin, sattuma puuttui peliin ja TPS:n kokeneemmat pakit alkoivat miehittää sairastupaa avaten tilaisuuden nuoremmille pakeille. On lopulta aivan sama miten tilaisuus tulee eteen, mutta kun sellaisen saa, on se myös käytettävä.

Pari ensimmäistä liigapeliä menivät koko joukkueelta vahvasti vihon puolelle, niin myös Lehtosella itselläänkin. Alun käynnistysvaikeuksien jälkeen Lehtonen on vastannut huutoon miehekkäin ottein.

20-vuotias TPS-pakki on pelannut suurimman osan otteluista ykkösparissa kanadalaisen Simon Gysbersin parina ja on ottanut selviä kehitysaskeleita.

− Korvien välissä on tapahtunut suuri muutos. Lisäksi olen mennyt viime kaudesta sekä nyt alkukaudestakin eteenpäin joka osa-alueella ja kehitys on ollut kokonaisvaltaista, Lehtonen analysoi.

Teot jäällä tukevat Lehtosen sanoja. Hän on pystynyt pelaamaan tasaisesti ja laadukkaasti, eikä missään nimessä yksipuolisesti. Lehtonen osaa pelata kiekon kanssa ja uskaltaa myös pitää sitä, mutta pelaa omalla alueella säntillisesti.

Lehtosen pelillä ei ehkä luoda otsikoita, muttei tarvitsekaan. On mielenkiintoista nähdä, millaiseksi pelaajaksi Lehtonen vielä kehittyy, mutta juuri nyt hän on hyvä yleispuolustaja.

Tokihan nuorella miehellä puutteitakin vielä on, mutta ne ovat ennemminkin luonnollisempaa laatua

− Fyysisellä puolella on vielä töitä. Vähän kun saan vielä lisää voimaa, niin kyllä alkaa äijät lähteä sieltä maalin edestä vielä nopeammin, Lehtonen tokaisee.

− En kyllä siinäkään enää mikään raakile ole, eli pystyn kyllä tuolla vääntämään illasta toiseen, hän lisää.

Pari vuotta sitten Lehtonen ei ollut valmis, mutta vaikean alun jälkeen hän on ansainnut paikkansa ja joka ikisen minuutin, jonka jäällä viettää.

− Tavoite oli päästä pelaamaan ja kun jotain päätän, niin yritän sen myös pitää, Lehtonen toteaa itsevarmasti.

Noihin sanoihin Lehtosen esiinmarssi juuri kiteytyykin. Matka on vasta alussa, mutta lahjakkaasta pojasta on kasvanut määrätietoinen nuori mies, jota on vaikea sivuuttaa, vaikka TPS:n sairastupa vielä täysin tyhjenisikin.

» Lähetä palautetta toimitukselle