Leggio ja Engren jakoivat menestyksen

LIIGA / Haastattelu
Kuva © Pekka Rautiainen
Yksi TPS-juhlien kohahduttaneimpia hetkiä oli, kun TPS-vahdit David Leggio ja Atte Engren kantoivat Kanada-maljaa yhdessä. Maalivahdit jakoivat torjuntavastuun läpi pudotuspelien.

Maalivahtiduo on harvinainen siinä suhteessa, ettei TPS:n peluutuksessa ole ollut selkeää ykkösmaalivahtia. Atte Engren hoiti finaalisarjassa torjuntatehtävät vieraissa ja David Leggio kotona. Siten kannunkin kannattelu oli parasta tehdä yhdessä.

– Se oli hieno hetki, molemmat myöntävät yhdestä suusta.

Siinä missä HPK:lle sopi yhden maalivahdin peluuttaminen läpi kauden loukkaantumisenkin riskillä, TPS on luottanut pitkään vastuun jakamiseen.

– Kilpailutilanne oli varmasti positiivinen juttu, laittoi yrittämään yhä enemmän. Samalla pystyy pelaamaan rauhallisin mielin, kun tietää että toinen pystyy hyppäämään kehiin tarvittaessa, kommentoi Engren.

Leggio hehkutti pohjoisamerikkalaiseen tyyliin koko joukkueen henkeä.

– Teemme valtavasti töitä ja puskemme toisiamme eteenpäin. Kunnioitamme toisiamme ja kannustamme toisiamme peleihin torjuntavuoron vaihtuessa, Leggio kertoi.

TPS-vahdit eivät joutuneet mihinkään kiekkosateeseen HPK:ta vastaan kolmatta finaaliottelua lukuun ottamatta.

– Sarja oli tasainen, onneksi saimme sen käännettyä. HPK halusi tehdä varmoja maalintekopaikkoja. He eivät luottaneet siihen, että ampumalla kaikkialta syntyisi maalintekopaikkoja. Kyllä he sillä tavalla loivatkin paikkoja, mutta puolustus pelasi mainiosti edessä, Engren kehui.

Engrenillä on sopimus ensi kaudeksikin TPS:n kanssa. Leggio sen sijaan on yhä sopimuksettomassa tilassa.

– Haluaisin jatkaa Turussa, mutta aika näyttää. Seuran valinta on vasta alkuvaiheessa, Leggio kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle