Lauri Kinoksella hyvä kausi Jukureissa

MESTIS / Haastattelu
Lauri Kinos on ehtinyt kiertämään paljon uransa aikana. Puolustajan tie on vienyt Jyväskylästä mm. Montrealiin ja Milanoon. Tällä hetkellä Kinos keskittyy Jukureiden kanssa Mestiksen pudotuspeleihin ja tulevaisuuden suhteen kaikki on avoinna.

Lauri Kinos siirtyi Jukureihin Italian pääsarjasta. Puolustaja pelasi Italian pääsarjassa kaksi kautta, mutta päätti palata kotimaahan ja pelipaikka löytyi Mestiksen Jukureista.

- Paluu kotimaahan alkoi tuntua hyvältä ajatukselta. Jukurit oli sopivasti kiinnostunut ja olin kuullut seurasta paljon hyvää. Risto Dufvan aikana täältä on siirtynyt paljon pelaajia ylöspäin ja kaikkiaan kokonaiskuva oli positiivinen, Kinos kertoo.

- Lisäksi täällä oli tuttuja pelaajia ja Mikkeli on sopivan lähellä Jyväskylää, mies jatkaa.

Kinoksen runkosarja sujui mainiosti ja 45 ottelua tuotti tehot 17+16. Kinos teki sarjassa eniten ylivoimamaaleja (14).

- Olen hyvin päässyt pelaamaan ylivoimaa ja sitä kautta on tullut onnistumisia. Kaverit tekevät tilaa ja paikkoja, joten mikäs on pelatessa, Kinos arvioi.

Kinos on kuluttanut paljon aikaa myös jäähyaitioissa. Kinos keräsi kauden aikana 49 kahden minuutin jäähyä, kun Mestiksen yhden kauden ennätys on Antti Uitolla (50). Yhteensä jäähyjä kertyi 123 minuuttia, joista suurin osa tuli ennen joulutaukoa.

- Välillä on kieltämättä turhauttanut ja on ollut vähän silmätikku -olo. Iso koko vaikuttaa varmasti myös, mutta niitä tulee eikä sille mitään voi, mies arvioi.

Mestiksen kiivas pelitahti ei ole jykevää peluria haitannut. Kinos opiskelee pelaamisen ohella kouluavustajaksi, mutta pelaaminen on pääasia.

- Itse tykkään enemmän pelaamisesta kuin harjoittelusta. Pelejä on kieltämättä paljon ja tahti varmasti rassaa enemmän kavereita, jotka käyvät koulussa tai töissä, Kinos arvioi.

- Pelaaminen on pääasia ja koulua käydään siinä ohessa, mutta tarkoitus olisi saada koulutettua itseään koko ajan, mikä olisi plussaa tulevaisuutta ajatellen, mies suunnittelee.

Rapakon taakse

Kinos aloitti jääkiekon pelaamisen seurassa suhteellisen myöhään, sillä tie vei JYP-paitaan noin 12-vuotiaana. Juniorivuosien valmentajista Pasi Kaukoranta ja Rauman Lukon nykyinen valmentaja Mika Toivola jäivät Kinoksen mieleen.

- Nuorempana tuli harrastettua sellon soittamista sekä kilpatanssia, jossa tuli voitettua SM-kultaa. 12-13 -vuotiaana aloitin pelaamisen JYPin junioreissa, välillä kävin Diskoksen puolella ja palasin taas JYPin paitaan, mies kertaa uransa alkua.

- B-junioreissa tuli voitettua Suomen mestaruus. Meillä oli kova joukkue, sillä mukana olivat mm. Ari Ahonen, Markus Kankaanperä, Tuomas Pihlman ja nyt Jukureissa pelaavat Tuomo Jormakka ja Tuomas Tikkanen, mies jatkaa.

Kinos pelasi yhden kauden A-nuorten SM-sarjassa ja teki rohkean ratkaisun. Nuorukainen pakkasi varusteensa ja siirtyi kaudeksi 1999-2000 pelaamaan rapakon taakse QMJHL-liigaan (Quebec Major Junior Hockey League). Seurana oli Montreal Rockets.

- Kaukorannan Pasin kanssa olin puhunut jo 16-vuotiaana siirtymisestä, mutta silloin olin liian nuori ja en ollut vielä valmis, Kinos kertaa.

- QMJHL-liigassa seurat varaavat pelaajia ja jos varaus tulee niin sitten mennään sinne. Pelaajat asuvat perhemajoituksessa ja saavat pelaamisesta rahaa. Innokkaat perheet ottavat pelaajia majoitukseen ja joukkueet korvaavat sitten perheille ylläpidosta, Kinos kertoo.

Kinos viihtyi Montrealissa ja nuorukaisen hyvät pelit huomattiin myös muualla. NHL-seura St. Louis Blues varasi Kinoksen kesällä 2000 numerolla 293.

- Sain puhelun agentilta, että varaus on tulossa. Hyvältä se tietysti tuntui, kun sai pelipaitaa ym., mies muistelee.

Kinoksen aikomuksena oli alunperin jatkaa QMJHL-liigassa, mutta NHL-varaus muutti suunnitelmia.

- Minut oli treidattu Montrealista Victoriavilleen, josta lähdin St. Louisin harjoitusleirille. Harjoitusleiri sujui hyvin, joten tehtiin kolmen vuoden sopimus ja haettiin kamat pois Victoriavillestä ja lähdettiin farmeja jauhamaan, Kinos kertoo.

Kinos pelasi farmisarjoissa kaudet 2000-2003. AHL-liigassa Kinos pääsi kokeilemaan Worcester Ice Cats:n riveissä 21 ottelun verran ja seurakaverina olivat mm. Dwayne Roloson ja nyt Tapparassa loistava Dale Clarke. ECHL-liigaa mies pelasi Peoria Rivermanin paidassa pudotuspeleineen lähes 150 ottelua ja myös siellä oli Tapparasta tuttuja pelimanneja kaverina, sillä Alfie Michaud ja Duane Derksen nauttivat Kinoksen kanssa bussimatkailusta.

Peorian kanssa Kinos pääsi myös vuosittain ECHL-liigan pudotuspeleihin. Katkerin tappio tuli kaudella 2000-01, kun Trenton pudotti Peorian Amerikan Konfressin viimeisessä ja ratkaisevassa ottelussa jatkosta.

Farmisarjoissa kilpailu pelipaikoista on kovaa ja myös rankka pelitahti pitkine pelimatkoineen vaatii veronsa. Loukkaantumisia tulee ja myös kepposia tehdään.

- Hyviä muistoja jäi ja ihmisenä kasvatti paljon. Tietysti kahden viikon pelimatkat bussilla ja samat naamat ympärillä kuluttavat, mutta sama se on muissakin hommissa, ei se niin ruusuilla tanssia aina ole, mies arvioi.

- Viimeisellä kaudella nilkka meni poikki kahdesta kohtaa ja siinä tuli neljän kuukauden huili, Kinos muistelee.

- Tietysti kopissa tehdään aina jäynää. Vaatteet saattavat löytyä porealtaasta tai vessanpytyllä istuessa tulla jääkylmää vettä niskaan, mutta se on vielä kevyttä, Kinos naurahtaa.

Italian mestaruus uran kohokohta

Kinos on pelannut Italian pääsarjassa kaksi kautta. Kausi 2004-05 sujui jalkapallosta paremmin tunnetussa Milanossa. Alkukausi meni SM-liigassa JYP-paidassa, mutta syksyllä mies siirtyi Italiaan. Seurana oli Vipers ja NHL:n työsulku toi seurakaveriksi mm. Niklas Sundströmin. SM-liigasta tuttuja pelaajia olivat lisäksi Tomi Källarsson, Riku-Petteri Lehtonen ja Daniel Tkaczuk. Vipers on Italian suurseuroja ja taustat olivat kunnossa. Kausi päättyi Vipersin neljänteen peräkkäiseen Italian mestaruuteen. Matt Cullenin johdattama Cortina kaatui ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa ja mestaruusjuhlat olivat melkoiset.

- Summerin soidessa katsomo repesi ja pommit paukkuivat. Katsojat ryntäsivät myös jäälle ja repivät varusteet päältä, kun kaikki halusivat muiston, mies naureskelee.

Vipers pelasi kauden aikana myös Continetal Cupissa, mutta sijoitus Unkarissa pelatussa lopputurnauksessa oli neljäs.
Viime kaudella Kinos pelasi Asiagossa. Kinos pelasi alkukauden SM-liigaa Ilveksessä, mutta pestin jäädessä viiden ottelun mittaiseksi palasi mies Italiaan. Asiagossa taustat eivät olleet aivan Milanon luokkaa ja seura jäikin mitalipelien ulkopuolelle. Henri Laurila oli toinen suomalainen pelaaja joukkueessa.

- Vipersissa kaikki hoitui viimeisen päälle. Asiago on pienempi seura, pienemmältä paikkakunnalta ja tämä näkyi kaikessa, Kinos vertaa.

Kaukalon ulkopuoliset puitteet Italiassa ovat mahtavat. Kinos viihtyikin Italiassa mainiosti. Pelaamisesta sai myös mukavan korvauksen.

- Molemmat ovat loistopaikkoja. Asutaan vuoristossa, laskettelukeskuksia ja viinitiloja on ympäriinsä, mies kehuu.

- Riippuu tietysti miten elää, mutta toimeen tulee, Kinos kuittaa.

Italian sarjoissa pelaa paljon kanadalaisia kahden passin pelaajia mikä nostaa pelin tasoa. Moni suomalainen pelaaja on hakenut uralleen nostetta Italiasta, kuten Karo Koivunen ja Matias Loppi.

- Pelaajat haluavat varmasti nähdä välillä muutakin ja henkisesti ulkomailla pelaaminen kasvattaa paljon, Kinos arvelee.

- Harjoittelu riippuu tietysti paikoista, mutta vastuu on myös itsellä. Italiassa suurin osa pelaajista ja valmentajista on kanadalaisia tai kahden passin miehiä, joten paikallisia on vähän. Asiagossa ja Vipersissa taisi olla ketjullinen omia pelaajia ja muut vierastyöläisiä, mies kertoo.

Katsomossa meno on ajoittain todella villiä ja myös mediassa kirjoitellaan talviurheilusta, lähinnä alppihiihdosta ja pikaluistelusta, mutta myös jääkiekko saa palstatilaa.

- Katsojat ovat todella innokkaita ja fanaattisia. Pommit räiskyvät, soihdut palavat ja porukka tanssii ja laulaa, eli meno on kuin jalkapallokatsomossa, Kinos kiittelee.

- Jalkapallo on päälaji, mutta myös talviurheilusta kirjoiteltiin. Etenkin Olympiavuonna talvilajit saivat palstatilaa. Pikaluistelija Enrico Fabris oli Asiagon läheltä ja miehen menestyminen Olympialaisissa oli tietysti todella iso juttu, mies kertoo.

SM-liigassa läpimurto vielä tekemättä

Kinoksen debyytti SM-liigassa tapahtui Tapparan-paidassa kaudella 2003-2004. Joulutauolla puolustaja palasi kuitenkin kasvattajaseuransa JYPin paitaan.

- Alunperin piti pelata vielä kausi rapakon takana, sillä sopimusta oli kausi jäljellä. Yhteisymmärryksessä kuitenkin purettiin sopimus ja Tapparan kanssa tehtiin sopimus aluksi jouluun saakka, mies muistelee.

- Tapparan kanssa oli myös puhetta jatkosta, mutta sitten JYP tuli mukaan kuvaan ja tarjosi puolentoista vuoden sopimusta. Minulla oli armeija rästissä ja paikka Tikkakoskella, joten tuntui parhaalta palata ns. kotiin, Kinos jatkaa.

Tapparan ja JYPin riveissä miehelle kertyi 55 liigaottelua ja teholukemat 0+2.

- Tampereella oli ihan jees, ei mitään valittamista. Jyväskylässä homma ei oikein lähtenyt rullaamaan. Vähän aikaan mietittiin ja tuli esiin Italian kuvio. Italiaan oli ollut virityksiä jo ennen Tapparaan tuloa, mutta en ollut silloin vielä valmis lähtemään, mies kertoo.

Viime kaudella tuli tilille viisi ottelua Ilveksen paidassa. Kahden viikon try-outin jälkeen tie vei Italiaan ja Asiagon-paitaan.

- Ennen Asiagon keikkaa ei ollut pelipaikkaa missään ja tuli jo mietittyä mitä tehdään ylipäätään lätkän kanssa. Ilveksellä oli loukkaantumisia ja tarjosivat kahden viikon try-outia, mutta silloin ei natsannut ja tie vei Italiaan, Kinos muistelee toistaiseksi viimeisiä pelejään SM-liigassa.

Tällä hetkellä Kinos keskittyy ainoastaan Mestiksen pudotuspeleihin ja tulevaisuutta katsotaan myöhemmin.

- Odottava kutina on päällä ja peli peliltä mennään eteenpäin. Loppuun asti vedetään tiukasti ja hoidetaan homma.

- En hirveästi mieti asioita eteenpäin. Nyt ollaan tässä ja pelataan näitä pelejä, katsotaan tulevaisuutta sitten myöhemmin tilanteen mukaan, Kinos päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle