Lappeenrannan Huhtiniemen pihoilta pitkälle liigauralle

LIIGA / Haastattelu
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Lain silmissä täysi-ikäisyyteen pääsevän liigauransa aikana Ville Hämäläinen on tehnyt kaukalossa lähes kaikkea muuta kuin seissyt tolppien välissä maalivahtina. Hämäläinen on uhrautuvasta pelityylistään johtuen nauttinut aina joukkuekavereidensa luottamusta. Mutta mikä vetää Hämäläistä vielä jäälle 34-vuotiaana?

Ville Hämäläinen

Lappeenrannan Huhtiniemen pihoilta pitkälle liigauralle

Lain silmissä täysi-ikäisyyteen pääsevän liigauransa aikana Ville Hämäläinen on tehnyt kaukalossa lähes kaikkea muuta kuin seissyt tolppien välissä maalivahtina. Hämäläinen on uhrautuvasta pelityylistään johtuen nauttinut aina joukkuekavereidensa luottamusta. Mutta mikä vetää Hämäläistä vielä jäälle 34-vuotiaana?

Teksti: Kalle Mantere, @kallemantere Kuvat: Jatkoaika

Lappeenrannan Huhtiniemestä jääkiekkoilijan taipaleensa aloittanut Ville Hämäläinen ei ole millään mittarilla mitattuna tunnetuimpia jääkiekkoilijoita Suomessa. Voisi jopa sanoa Hämäläisen olevan näkymättömin pelaaja joukkueessaan, mutta näin voi sanoa hyvästä syystä.

Eletään 1990-luvun ensimmäisiä kuukausia Lappeenrannan keskiluokkaisessa kaupunginosassa Huhtiniemessä. Kahdeksanvuotias Ville-poika marssii aurinkoisena talvipäivänä kohti alueella sijaitsevaa niin sanottua pelikenttää. Ison parkkipaikan ja osin ajoradankin ovat valloittaneet 8-13-vuotiaat pojat, jotka viihtyvät paukkupakkasistakin huolimatta tunteja pihalla, vain nauttien katulätkän pelaamisesta.

Osallistuvista pelaajista Hämäläinen on yksi nuorimmista. Useimmissa tapauksissa se nuorin. Nuoresta iästään huolimatta Hämäläinen osallistuu peliin kuin kuka tahansa muu, eikä pelkää kamppailla pakkasella jäätyneestä tennispallosta itseään isompia tai vahvempia pelaajia vastaan.

− Siellä on edelleen ne samat pelipaikat kuin silloin. Harmittaa nähdä, että samanlaisia pelejä ei siellä enää näy. Olosuhteethan Huhtiniemessä ovat edelleen loistavat pelata katulätkää. Kourulan kaukalossakin tuli vietettyä paljon aikaa. Suoraan koulusta kotiin syömään ja takaisin jäälle. Se oli hauskaa aikaa ilman huolia ja murheita, muistelee Hämäläinen.

Tältä aukiolta alkoi Ville Hämäläisen taival kohti Liigaa.
Kuva © Kalle Mantere - kalle.mantere@jatkoaika.com

Nykypäivänä Huhtiniemen pihat ja parkkipaikat ovat tyhjiä. Ainakin pihalätkän pelaajista. Nuorten ajanvieton ovat valloittaneet älypuhelimet, tabletit ja konsolit. Hämäläinen on siitä harmissaan, mutta muistuttaa, että yhteiskunta ja ajat ovat muuttuneet paljon 25 vuoden aikana.

− Tietysti on niitäkin nuoria, jotka leikkii ulkona ja viihtyy siellä. Omille lapsille olen yrittänyt toitottaa, että oma mielikuvitus ei aseta mitään rajoja. Aina voi ulkona touhutessaan keksiä pelejä tai leikkejä. Poikani on kovasti naukunut Playstationia itselleen, mutta vielä olen päässyt sanomaan, että isälläkään ei koskaan sellaista ollut, niin ei tule sinullekaan, hymyilee Hämäläinen pieni pilke silmäkulmassa.

− Ajat ja yhteiskunta ovat toki muuttuneet paljon omista lapsuusvuosista. Heittäisin kuitenkin tässä asiassa palloa vanhempien suuntaan, sillä aikuisten mallien mukaan se lapsienkin touhu muovautuu. Ei se lapsi välttämättä kaikesta ruuastakaan tykkää, mutta vähän jos yrittää salaattia tuputtaa, niin kyllä se jossain vaiheessa menee alas. Sitä puolta aikuisten ja meidän vanhempienkin olisi hyvä miettiä joskus.

"Osa on nykyään valmennuksessa ja yksi taitaa vieläkin seistä maalilla."

Mitaliputki juniorivuosina

Hämäläisen juniorivuodet kuluivat SaiPassa. Tuolloin SaiPan juniorijoukkueet eivät edenneet voitosta voittoon tai vieneet mestaruuspokaaleja sarjasta kuin sarjasta. Joukkueiden kaudet päättyivät yleensä runkosarjaan tai pahimmassa tapauksessa karsintoihin.

Hyökkääjän ensimmäinen kausi SM-liigassa on lappeenrantalaisin silmin legendaarinen. Vaikka hänellä ei ollut osaa eikä arpaa SaiPan pudottaessa Jokerit SM-liigan puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa keväällä 1999, on hänellä hyviä muistoja tuosta kaudesta.

Kyseisellä kaudella Hämäläinen kaarteli ensimmäistä kertaa SaiPan liigajoukkueen pelipaita päällään Kisapuiston jäällä. Tilille tarttui myös uran ensimmäinen liigamaali. Tuo kausi kuitenkin avasi hänelle tien ammattilaisuuteen ja sen vaativuuden opetteluun. Aamuisin liigajoukkueen ja iltaisin A-nuorten kanssa harjoitellut hyökkääjä myöntääkin, ettei ollut kuitenkaan valmis liigajoukkueen vaativaan rytmiin.

"Kliseisesti sanottuna päivääkään en ole katunut."

− Jälkeenpäin kun miettii, niin olinhan minä täysin raakile miesten peleihin. Silloinen päävalmentaja Heikki Mälkiä otti pelaamaan muutamassa ottelussa ja pääsin vähän näkemään mitä se touhu on. Jo silloinkin kopista löytyi nykyään tuttuja naamoja. Osa on nykyään valmennuksessa ja yksi taitaa vieläkin seistä maalilla, nauraa Hämäläinen.

Hämäläinen sai tietynlaista perspektiiviä ollessaan päivittäin tekemisissä joukkueen nykyisten valmentajien ja Jussi Markkasen kanssa jo juniorivuosina. Hän myöntääkin muistelleensa joukkueen valmentajien ja maalivahti Markkasen kanssa vuosien takaisia asioita ja tulleensa johtopäätökseen, että nuorena ei välttämättä tiedä ihan kaikkea vaikka niin saattaisi sen ikäisenä luulla.

− Silloin nuorena ja viisaana sitä osasi ja tiesi kaiken, eikä välttämättä osannut ottaa vastaan kritiikkiä. Nyt vähän vanhempana, kun niitä asioita miettii niin ehkä minä en ollutkaan aina oikeassa, tunnustaa Hämäläinen.

Seurajoukkueen menestymättömyys ei kuitenkaan tarkoittanut, että Hämäläinen olisi ollut täysin ilman mitaleita juniorivuotensa.

Historian ensimmäisissä alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa Saksassa vuonna 1999 Suomi otti kultamitalit arkkivihollisensa Ruotsin nokan edestä. Kuuden joukkueen mitalisarjassa Suomi lähti viimeisen otteluun sarjan ykköspaikalta ja piti sen venymällä 2−2-tasapeliin nimenomaan Ruotsia vastaan.

Neljä maalia turnauksessa viimeistellyt ja joukkueen kapteenistoon kuulunut hyökkääjä sai kultamitalin lisäksi vastaanottaa Suomen joukkueen parhaan pelaajan palkinnon. Muutamaa vuotta myöhemmin palkintokaappia komisti alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruushopea Venäjän kisoista.

− Kummissakaan kisoissa meille ei annettu mitään mahdollisuuksia ja toisesta palasimme kulta- ja toisesta hopeamitalit kaulassa. Varmaan meidän silloista tilannetta voidaan aika pitkälti peilata tähän SaiPan tilanteeseen. Kummatkin joukkueet olivat yhtenäisiä ja hyvähenkisiä joukkueita höystettynä muutamalla tähtipelaajalla.

Hämäläinen onnistui kuitenkin tekemään jonkinlaisen vaikutuksen Calgary Flamesin kykyjenetsijöihin nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa. Vuoden 2001 varaustilaisuudessa hyökkääjän nimi huudettiin albertalaisseuran listoille kahdeksannella kierroksella numerolla 251. Hämäläinen myöntääkin, että valtameren toiselle puolelle lähteminen oli hänestä itsestään kiinni. Niin henkisesti kuin fyysisesti sen ajan SaiPa-kasvatti ei reissuun ollut valmis. Ainoa, mikä jäi muistoksi NHL-unelmasta oli nimi listassa ja postikortti. 

− Ei se missään vaiheessa oikein konkretisoitunut millään tavalla. NHL-varaus, mikä NHL-varaus. Jonkun postikortin taisin sieltä joskus saada.  Mutta suurin syyllinen siinäkin löytyy, kun katsoo peiliin.

"Mestaruus oli iso juttu itselle henkilökohtaisesti."

Uran ensimmäinen mestaruus - Lappeenrannassa urheilujuhlan tuntua

Kaudella 2001-2002 SaiPan liigajoukkue konttasi, myi tai lainasi parhaita pelaajiaan pois ja lappeenrantalainen liigakiekko oli todellisessa aallonpohjassa. Kevät 2002 oli kuitenkin virkistävä poikkeus seuran historiassa. Vastoin kaikkia odotuksia SaiPan A-nuoret kampesivat itsensä aina finaaliin saakka vieden finaalisarjan TPS:ää vastaan otteluvoitoin 3-1. Hämäläinen pääsi iskemään ratkaisevassa ottelussa tasoittavan maalin ottelun toisessa erässä, joka loppujen lopuksi vei ottelun jatkoerään ja rangaistuslaukauskilpailuun.

Hämäläisen suorittama rangaistuslaukaus kolahti TPS-vahti Teemu Lassilan takana päätypleksiin, mutta onneksi joukkueesta löytyi mestaruuden ratkaisija. Joni Yli-Torkon sijoittama laukaus ohi Lassilan aloitti ensimmäiset ja tähän mennessä ainoat mestaruusjuhlat Kisapuiston jäähallissa, joiden aikana Hämäläinenkin pääsi nostelemaan mestaruuspokaalia. Liigajoukkueen jäämisellä 27 pisteen päähän pudotuspeliviivasta oli hyvätkin puolensa. Useat seuran A-nuorista sai tärkeää kokemusta SM-liiga peleistä ja sen mukana itseluottamusta alkaviin pudotuspeleihin.

C-junioreista asti Hämäläistä mestaruusvuoteen asti valmentanut Pasi Kupiainen saa myös mieheltä kiitosta. Kupiaisen kanssa pitkän yhteisen tien huipentuman lisäksi lappeenrantalainen katsomokulttuuri muuttui täysin kauden aikana. A-nuoret nimittäin vetivät yleisöä samalla tavalla kuin liigajoukkue tänä päivänä.

− Mestaruus oli hieno tapa lopettaa kausi, kun liigassa katsomossa oli alle 2000 ihmistä ja meitä kävi katsomassa sellainen 4000. Kisapuistossa oli silloin suuren urheilujuhlan tuntua. Mestaruus on kyllä yksi niistä asioista, joka säilyy tuolla takaraivossa koko loppuelämän. 

"NHL-varaus, mikä NHL-varaus. Jonkun postikortin taisin sieltä joskus saada."

Vuoden 2002 mestarijoukkueen päävalmentaja Kupiainen muistaa Hämäläisen vaikutuksen mestarijoukkueeseen. Vain reilua viikkoa ennen liigakauden päättymistä Hämäläinen siirtyi A-nuorten joukkueeseen ja ehti totutella nuorten sarjaan viiden ottelun ajan, ennen pudotuspelien alkamista.

− Ville toi A-nuorten joukkueeseen johtajuutta olemuksellaan ja otti vastuuta niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Kokemuksellaan SM-liigasta ja nuorten maajoukkuepeleistä hän toi ratkaisuvoimaa yli- ja alivoimien sekä aloituksien muodossa, muistelee Kupiainen.

− Hän on kannustava johtaja joka halusi voittaa mestaruuden. Hän tsemppasi ja otti kaikki muutkin huomioon. Hän oli yksi muiden joukossa ei muiden yläpuolella.

Keskustellessa Hämäläisestä valmentajien ja pelaajien kanssa useampi adjektiivi toistuu lähes jokaisessa keskustelussa. Kupiaisen mukaan lähes samantyylinen pelaaja luistelee edelleen Kisapuiston jäällä kuin 13 vuotta sitten.

− Villen pelillinen rooli joukkueissa on vuosien saatossa vaihdellut erikoistilannepelaamisesta ja ykkös- ja kakkoskentällisten tulosvastuusta nyt alempien ketjujen puolustavampaan rooliin. Tämä ei kuitenkaan koskaan ole vaikuttanut siihen, etteikö hän olisi aina ollut joukkueidensa johtavia pelaajia. Hän on pystynyt mukautumaan ja hyväksymään aina hänelle annetun roolin joukkueessa.

− Ville vihaa häviämistä ja janoaa vastuuta. Hän on aina valmis tekemään kaikkensa voittamisen eteen. Hän on kannustava johtaja, joka johtaa omalla esimerkillään kentällä, mutta myös tsemppaa muita pelaajia pukukopissa parempaan suoritukseen. Vielä tänäkin päivänä hän on yksi muiden joukossa, ei muiden yläpuolella.

13 vuotta myöhemmin Hämäläinen myöntää pienen osan samanlaisesta tunnepalosta kadonneen, mutta tilalle on tullut kokemuksen ja iän mukaista viisautta. Enää konkarihyökkääjä ei jaksa huutaa, meuhkata ja kiukutella samalla tavalla kuin nuorempana, mutta palo voittamiseen ei ole kadonnut mihinkään.

− Varmaan suurimmat säröt on tasoittunut, mutta kyllä minä pelaan sen takia, että me voitetaan. Se on ehdoton lähtökohta. Voittamisen eteen pitää olla valmis tekemään sen vaadittavan mitä ikinä se sitten onkaan. Muuten on turha tuolla kaukalossa kamppailla ja laittaa itsensä likoon, jos sitä ei ajattele siltä kantilta.

Hämäläinen on kärsinyt lukuisista loukkaantumisista uransa aikana.

Lappeenranta jää taakse - Plakkariin lisää mestaruuksia

A-Nuorten mestaruuden jälkeen oli kuitenkin aika vaihtaa maisemaa. Suunnaksi tuli Tampere ja Tappara. Kolme kokonaista liigakautta SaiPan riveissä takanaan ensi kertaa Lappeenrannan ulkopuolelle muuttanut hyökkääjä asteli Tapparan pukuhuoneeseen, jossa samassa kopissa istuivat jo sellaiset pelaajat kuin Aleksandr Barkov, Janne Ojanen, Janne Grönvall sekä Mika Lehto.

Mestaruuden tuomassa huumassa tuskin kukaan arvasi, että Hämäläinen tulisi nappaamaan kultaa seuraavanakin vuonna. Tällä kertaa vuorossa oli SM-liigan mestaruus. Hän sai kunnian loikata ensimmäisten joukossa jäälle, kun Esa Pirnes iski kiekon Oulun Raksilassa ohi Kärppien Niklas Bäckströmin kolmannen finaalin kolmannessa jatkoerässä.

"Ville vihaa häviämistä ja janoaa vastuuta. Hän on aina valmis tekemään kaikkensa voittamisen eteen."

− Se oli hieno ja opettavainen vuosi pois tutusta ja turvallisesta ympäristöstä. Pelillisestihän rooli oli pieni, mutta muuten se oli tärkeä vuosi. Edessä oli senttereinä Ojanen, Pirnes, Barkov sekä Arto Kuki ja koko joukkue oli Suomen mittapuussa todella hyvä. Se kyllä avasi silmät mitä se toiminta vaatii, jos aikoo pelata pitkään ja liigatasolla. Omalle uralle tuo kausi oli käänteentekevä kaikinpuolin.

Hämäläinen ehti joukkuekavereidensa kanssa juhlia mestaruutta hetken aikaa, mutta ennemmin tai myöhemmin oli edessä paluu arkeen. Edessä oli myös maisemanvaihdos, sillä tällä kertaa suuntana oli Kuopio ja SM-liigasta Mestikseen keväällä 1999 pudonnut KalPa.

Hämäläisen ensimmäinen kausi KalPan paidassa Mestiksessä tuottikin sekä joukkueen sisäisen pistepörssin voiton että sisäisen maalipörssin voiton 46 pisteellä ja 21 maalilla. Keväällä 2004 ja 2005 hyökkääjä sai jälleen nostella mestarijoukkueelle luovutettua palkintoa kohti jäähallin kattoa KalPan voitettua Mestiksen mestaruudet.

Vuosia myöhemmin hyökkääjä myöntää Mestikseen lähtemisen olleen käänteentekevä ratkaisu etenkin henkisesti. Pienemmällä peliajalla pelaaminen Liigassa ei enää houkuttanut vaan mittarissa alkoi olla ikää sen verran, että vastuuta oli saatava. Kuopiossa vastuun ja peliajan lisäksi oli tarjolla myös roolimalleja nuorelle pelaajalle. Hämäläinen myöntääkin nöyrästi ottaneensa kaiken mahdollisen informaation vastaan ja etenkin, kun työsulkukaudella 2004-2005 KalPa hankki riveihinsä kovan luokan NHL-ammattilaisia.

− Kuopioon lähteminen oli ihan selkeä päätös siitä, että pitää päästä pelaamaan. Tiesin, että Kuopiossa tehtiin uutta nousua liigaan ja Pasi Kuivalainen loppujen lopuksi minut vähän sinne houkutteli. Työsulkukaudella meillä oli kuitenkin kokoonpanossa Sami Kapanen, Kimmo Timonen ja Adam Hall. Vaikka taso oli Mestis niin kyllä veti hyvin nöyräksi katsoa, kun se kolmikko vetää pää kolmantena jalkana ja teki kaikki asiat niin hyvin kuin mahdollista.

Kesällä 2005 KalPa nostettiin takaisin SM-liigaan sen täytettyä sarjanousuun vaadittavat kriteerit ja Liigan haluttua nostaa sarjan joukkuemäärän parilliseen lukuun 13 joukkueen sijaan. Nousijajoukkueen kausi oli kuitenkin vaikea. 11 voittoa, joista viisi tuli jatkoajalla. Jotain kertoo myös KalPan kaudesta se, että 56 ottelussa joukkueen maaliero oli peräti 125 maalia pakkasen puolella. Hämäläinen myönsi olleensa tuolloin hieman naiivi joukkueensa mahdollisuuksiin ennen kauden alkua, mutta ymmärsi isommassa kuvassa kuitenkin realiteetit.

− Tottakai oli selvää kauden alussa, että emme joka ottelua tulisi voittamaan. Joukkueena päätimme, että yritämme tehdä sen mikä on mahdollista ja ettei se ainakaan sen puutteesta jäisi kiinni. Olihan se tietysti hieman hankalaa, jos esimerkiksi kokoonpanoa katsoi. Ehkä siinä oli enemmän sitä, että KalPa rakensi itselleen pohjaa tuleviksi vuosiksi ja pelasihan jokainen äijä kuitenkin omasta urastaan.

Liigassa Hämäläinen pelasi KalPan riveissä vielä kolme kautta tehden viimeiseksi jääneellä kaudella uransa parhaat tehopisteet liigassa tähän asti. Tehollisesti paras kausi toi mukanaan myös kutsun A-maajoukkueen MM-leiriryhmään loukkaantuneen Jarkko Immosen tilalle. Uran ensimmäinen maaottelukin lisättiin myöhemmin miehen sarakkeeseen.

"Roolia oli ihan varmaan tarjolla, mutta sillä hetkellä homma ei vaan natsannut."

Moottoritie on kuuma: Hämeenlinna-Helsinki-Hämeenlinna

Viiden Kuopion vuoden jälkeen oli kuitenkin aika vaihtaa maisemaa. Tällä kertaa hän pukisi päälleen Hämeenlinnan Pallokerhon oranssi-valkoisen peliasun kahden kauden ajaksi.

Ura HPK-paidassa ei kuitenkaan alkanut ruusuisesti. Runkosarjaa ei ehditty pelata kuin kuukausi, kun Hämäläinen loukkasi pelitilanteessa olkapäänsä ja joutui leikkaukseen. Vamma piti Hämäläisen sivussa pelikentiltä aina helmikuun lopulle asti. Loppujen lopuksi hänelle merkittiin vain 11 runkosarjaottelua. Pudotuspeleissä hyökkääjä oli HPK:n vahvuudessa, mutta kausi päättyi puolivälierissä ironisesti juuri KalPaa vastaan.

− Alla oli hyvä kausi KalPassa ja itselläni oli kovat odotukset Hämeenlinnasta. Paikkaa oli tarjolla, mutta hyvän alkukauden jälkeen olkapää hajosi ja edessä oli leikkaus. Melkein koko runkosarja meni ohi, mutta pääsin pudotuspeleihin takaisin jäälle.

"Jos kausia voisi pyyhkiä pois, niin se olisi varmaan yksi niistä."

Seuraavalla kaudella Hämäläinen sai pelata koko kauden ilman loukkaantumisia. Runkosarjan viidenneltä paikalta HPK selvitti tiensä aina SM-liigan finaaliin asti, jossa toinen yllättäjäjoukkue runkosarjan kuudenneksi sijoittunut TPS vei lopulta mestaruuden voitoin 4-1. Voidaankin sanoa, että kolikon toisena puolena loukkaantumiselle olikin erinomainen valmistautuminen uuteen kauteen.

Useita loukkaantumisia urallaan kärsinyt hyökkääjä ei ole periksi antavaa mallia. Hänen mukaansa loukkaantumisellakin on kaksi puolta. Kukaan ei voi kiistää, etteikö loukkaantumiset kuuluisi lajiin, mutta niillä voi olla myös positiivinenkin vaikutus.

− Tietyllä tapaa loukkaantumisen hyvä puoli oli se, että pääsi ajoissa harjoittelemaan seuraavaa kautta varten. Pasi Arvosen kanssa vedimme luistelua joka päivä heti, kun se vain oli mahdollista. Loukkaantumiset kuuluu lajiin ja olen aina ajatellut, että loukkaantumisista on ennenkin tultu takaisin, niin tullaan tämänkin kerran.

SM-hopea kaulassaan Hämäläinen suuntasi jälleen uusiin maisemiin. Suunnaksi tuli Helsinki ja Jokerit. Oli selvää, että häntä ei hyvästä edelliskaudesta huolimatta hankittu yhteen suurimmista organisaatioista ykkösketjun keskushyökkääjäksi, vaan 21 pistettä HPK:ssa tehnyt keskushyökkääjä löysi itsensä alemmista ketjuista pienellä peliajalla. Kun kauden alussa loukkaantuminen hankaloitti pelaamista tuli kaudesta täydellinen pannukakku. Loukkaantumisen taakse Hämäläinen ei kuitenkaan suostu menemään.

− Kausi oli itselle henkilökohtaisesti vaikea. Nordic Trophyssä minulta hajosi käsi ja pelasin sen kanssa, mutta se ei tietenkään ole mikään tekosyy. Jos vääntäydyt kentälle, niin sitten pitää olla pelikunnossa. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Jos kausia voisi pyyhkiä pois, niin se olisi varmaan yksi niistä, naurahtaa Hämäläinen.

Jokereissa keskushyökkääjän rooli jäi todella pieneksi. Loukkaantuneen käden kanssa pelaaminen oli vaikeaa ja kokoonpanoon päästessään Hämäläisen peliaika jäi jämäminuuteille.

− Kyllähän sekin oli ihan itsestään kiinni. Turha siinä on ketään muutakaan lähteä syyttämään. Roolia oli ihan varmaan tarjolla, mutta sillä hetkellä homma ei vaan natsannut, mietiskelee Hämäläinen.

Hämäläinen ei kuitenkaan ehtinyt kaksivuotisesta sopimuksestaan pelata Jokereissa kuin puolet. Kauden 2011-2012 hyökkääjä aloitti Mestiksen puolella Kiekko-Vantaan riveissä, mutta sai paikan liigasta HPK:n lainattua miehen ensin maaottelutaukoon kestävällä sopimuksella ja myöhemmin loppukauden mittaisella sopimuksella Hämeenlinnaan.

"Kyllähän tuo elämä tuolla kopissa jätkien kanssa on se toinen juttu."

Ympyrä sulkeutuu - Päätös paluusta alle sekunnissa

Hämäläisen vuosikymmenen kokoinen ympyrä sulkeutui kesällä 2012. Lappeenranta oli parikymppisenä jäänyt taakse, mutta mies palasi kotikaupunkiinsa kolme vuotta sitten ja on siitä lähtien Saimaan rannalla pysynyt. Ajatus Lappeenrannassa ja kasvattajaseurassaan pelaamisesta ei aiemmin uran aikana ollut kuitenkaan ajankohtaista.

− No ei se varsinaisesti käynyt mielessä, mutta kyllä sitä silloin tällöin mietti, että täälläkin olisi vielä hauska pelata. Mutta jos rehellisiä ollaan, niin kyllähän siinä kohtaa kun sopimuksen tein, niin pelipaikat alkoivat minulle olemaan jo kortilla. Pekka Tirkkosen tullessa valmentajaksi hän luotti, että minusta on vielä pelaajaksi ja se oli se suurin juttu. Kyllä itselläni oli silloin hirveä näytönhalu etenkin itselleni.

Puolustavalta sentteriltä onnistuu myös kovaakin pelaaminen
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Vuosikymmenen Suomea kuudessa eri seurassa kiertäneen Hämäläisen paluu oli loppujen lopuksi hyvin nopea ratkaisu. Puhelimen soidessa ja kuultuaan SaiPan olevan kiinnostunut 700 liigaottelua tällä kaudella täyteen saavan hyökkääjän harkinta-aika oli lyhyempi kuin karkaussekunti.

"Hävitä minä en halua. Voittaminen on se juttu mikä tuonne vetää."

− No en kyllä sekuntiakaan miettinyt. Se oli aika selvä asia. Kymmenen vuotta kuitenkin oltiin oltu liikenteessä ja lapset olivat ehtineet syntyä. Etenkin, kun vaimonkin perhe on täältä kotoisin. Puolisen vuotta meni tajutessa miten helppoa elämä on, kun mummot ja papat on lähellä. Kliseisesti sanottuna päivääkään en ole katunut.

Kaudella 2015-2016 Liigasta löytyy 42 pelaajaa, jotka ovat 34-vuotta tai vanhempia. Mikä saa pelaajan vielä jatkamaan uraansa sellaisessa iässä, jolla vielä vuosikymmenen sitten olisi saanut osallistumisoikeuden ainoastaan eläköityneiden jääkiekkoammattilaisten sarjaan? Kysymys on ainoa, johon vastatessa Hämäläinen todella vakavoituu. Vastaus tulee lähes samalla intohimolla ja palolla kuin siltä parikymppiseltä pelaajalta, joka 13 vuotta sitten lähti Lappeenrannasta.

− Hävitä minä en halua. Voittaminen on se juttu mikä tuonne vetää. Mistään en ole sellaisia tunteita vielä löytänyt, minkä saa siitä kun lyö itsensä likoon tuolla kaukalossa. Välillä se on sellaista tunteiden myrskyä. Välillä ollaan pohjalla ja välillä ollaan aallonharjalla. Kyllähän tuo elämä tuolla kopissa jätkien kanssa on se toinen juttu. Se paketti on sellainen, mistä on tähän mennessä ollut vaikea luopua.

Lopettaminen ei ole kuitenkaan käynyt konkarin mielessä. Ensimmäisen kesän pitkästä aikaa ilman leikkaustarvetta viettänyt hyökkääjä ei ole asettanut itselleen mitään rajoja pelaajauransa kestolleen. Ura jatkuu niin kauan, kun 34-vuotias konkari saa pidettyä itsensä sellaisessa kunnossa, että pelaaminen maistuu ja tuntuu mukavalta.

− Tällä hetkellä tuntuu, että olen paremmassa fyysisessä kunnossa pitkään aikaan, joten miksi en jatkaisi pelaamista. Lätkä tuntuu vielä kivalle.

» Lähetä palautetta toimitukselle