Lähde: "Tavoite olla kevään pelaaja"

MESTIS / Haastattelu
Lähde odottaa jo innokkaasti pudotuspelejä.
Kuva © Antti Varonen
Nestori Lähde oli yksi illan onnistujista, kun Jukurit tyrmäsi SaPKon kotonaan maalein 5-0. Puolustava hyökkääjä toivoo olevansa parhaimmillaan kevään ratkaisupeleissä.

Lähteen hetki ottelussa koitti toisessa erässä, kun tämä kaadettiin läpiajosta. Mies pääsi kokeilemaan maalintekoa rangaistuslaukauksesta, ja viimeistelikin varmasti taululle johtolukemat 3-0.

− Taisi olla ensimmäinen kerta, kun pääsen rangaistuslaukausta kesken pelin kokeilemaan. Yksinkertaisesti ajattelin kokeilla. Hyvä näin, kaikki maalit kelpaa, Lähde iloitsi.

Itse ottelu ei suurta jännitysnäytelmää tarjonnut. Avauserä oli tasainen, mutta toisessa erässä Jukurit karkasi osuen kolmesti.

− SaPKo kyllä haastoi alussa hyvin. Sitten päästiin kolmen maalin johtoon, ja kaveri vähän väsähti. Viimeinen erä olikin aika yhteen päähän pelailua.

− Vähän se paikallishenkikin puuttui tänään, kun ratkesi niin hyvissä ajoin. Kun toinen vain puolustaa, niin toisen peli-ilo aina vähän vähenee.

Keskiviikkona Jukurien ottelut jatkuvat kotiluolassa, kun vastaan saapuu LeKi. Joukkueet kohtasivat perjantaina Lempäälässä, ja tuolloin LeKi yllätti Jukurit.

− Perjantaina kun hävittiin, niin keskiviikkona lähdetään revanssia hakemaan. Tärkeitä pelejä, kun halutaan voittaa runkosarja. Viikonloppuna sitten vielä KooKoon vieraaksi, joten tärkeä viikko jälleen edessä, Lähde ennakoi.

Runkosarjan huipentuessa ja kevään ratkaisupelien lähestyessä Jukurit on yksi sarjan ennakkosuosikkeja. Lähde luottaa joukkueen hyvään tekemiseen.

− Hyvä fiilis joukkueessa. Peli on tiivistynyt ja pelataan paremmin. Se ensimmäinen pudotuspelikierros tulee yllättävän nopeasti vastaan, täytyy olla valmiina.

Hyökkääjän oma kausi on ollut nousujohteinen. Varsinkin kevätkaudella Lähde on esiintynyt pirteästi.

− Joulun jälkeen homma on pelannut paremmin. Oman roolin pyrkii aina hoitamaan täydellisesti, ja tällaiset onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Tavoite on olla kevään pelaaja ja antaa parastaan ratkaisupeleissä, Lähde päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle