Kypärätempun viimeistellyt Palola: ”Antaa muiden herrojen päättää”

MESTIS / Haastattelu
Olli Palola oli Jukureille pitelemätön.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - miikka.jaaskelainen@jatkoaika.com
LeKin jokaisen maalin Jukureita vastaan iskenyt Olli Palola ei haikaile yltiöpäisesti takaisin Tapparan miehistöön. Pelit Lempäälässä ovat kuitenkin oiva merkki nuoren oululaisen huippukunnosta.

Kypärätemppu eli kolmen maalin iskeminen yhteen otteluun ei ole temppu, jota moni kiekkoilija pääsee maistelemaan useasti. Näin ei ole käynyt myöskään Olli Palolalle.

- En kyllä muista koska viimeksi tein kolme maalia, varmaan jossain A-junnuissa. Kyllä siitä aikaa on, muistelee Palola menneitä ottelun jälkeen.

Palola pääsi nauttimaan keskiviikkoiltana huipputarjoilusta, kun Tapparasta tutut Jan-Mikael Järvinen ja komennuksen LeKiin saanut Niclas Lucenius istutettiin Palolan kanssa Kisan kakkosvitjaan. Ketju olikin läpi ottelun huippuvaarallinen ja työnjako ei jäänyt kenellekään epäselväksi.

- Kyllä työnjako minulle sopii. Vähän puhuttiinkin niin, että jätkät passailevat ja mää laitan sitten sisään, naurahtaa laitahyökkääjä ketjun kemioista.


Olli Palola istuutui haastateltavaksi, ansaitusti kultakypärä päässään.
Miikka Jääskeläinen - miikka.jaaskelainen@jatkoaika.com

Henkilökohtaisien onnistumisien lisäksi Palola on päässyt nauttimaan myös joukkueen upeista suorituksista. LeKi on viiden kierroksen jälkeen sarjajohdossa ja laiturin nimi komeilee piste- ja maalipörssin kärjessä. Palolalle on viiteen otteluun kerääntynyt tilille peräti seitsemän osumaa ja yhdeksän tehopistettä kokonaisuudessaan. Illan Jukurit-ottelu ei siis ollut poikkeus.

- Kyllähän sitä voi omien tekemiseen olla tyytyväinen. Jukurit on kuitenkin sellainen Mestiksen kestomenestyjä ollut ja näin hattutempun jälkeen maistuu todella makealta, tuumasi illan sankari ottelusta.

Moni voikin kyseenalaistaa, miksi huippuvireinen hyökkääjä ei ole vielä pukenut Tapparan pelipaitaa päälleen tällä kaudella. Itse Palolaa tilanne ei mietitytä.

- Antaa muiden herrojen päättää niistä. Nyt kun olen tänne päässyt pelaamaan, niin hoidetaan tämä tosissaan ja jätetään miettiminen muille, tokaisee Palola.

Lempäälässä Palola on päässyt nauttimaan veljensä Vilin kanssa pelaamisesta. Veljeksistä nuorempi, Vili tarjoilikin Ollille syötön LeKin ensimmäiseen osumaan. Piste oli nuoremmalle Palolalle miehen LeKi-uran ensimmäinen.

- On ollut todella kiva Vilin kanssa vetää! En ole paljoa päässyt veljen otteita seuraamaan, mutta on kyllä kehittynyt todella hyvin, kehaisee isoveli nuorempaansa.

Kisassa pelaaminen ei muutenkaan ole noussut Palolalle suureksi kepiksi.

- Täällä on paljon kavereita ja olen aina käynyt LeKin pelejä katsomassa. LeKi merkitsee sikäli paljon, kertoo hän.

Nuoren miehen tulevaisuuden suunnitelmat ovat odotetun nöyrät ja selkeät.

- Perjantaina Kiekko-Vantaan kohtaaminen, siinä se seuraava savotta sitten onkin, hymyilee Palola haastattelun lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle