Kylmyys ei Nyholmia kangistanut

LIIGA / Haastattelu
Lauantaina HIFK:n pirteintä osastoa ollut Robert Nyholm ei pakkasta juuri säikähtänyt, kun punanutut nappasivat voiton tiukan taistelun jälkeen Talviklassikossa. Viime kaudella katsomossa ollut laituri oli tyytyväinen iltaan ja tapahtumaan.

Maali, muutama taklaus ja energistä liikettä nelosketjussa. Alkukaudesta loukkaantumisten kanssa paininut Robert Nyholm on alkanut löytää peliään ja lauantaina HIFK-kasvatti oli kentän parhaimmistoa, kun HIFK otti tärkeän voiton Olympiastadionilta.

– Hyvät fiilikset, hieno tapahtuma. Kylmä tuli välissä, piti pysyä vain liikkeessä koko ajan. Kiekko pomppi vähän eri tavalla kuin normaalisti. Niin paljon väkeä taas paikalla ja kaikki huusi, niin hienoahan tuollaisessa oloissa on pelata, ottelussa vajaat yhdeksän minuuttia kerännyt laituri maiskutteli.

Kauden kolmas maali näki päivänvalon toisessa erässä, kun Pietarsaaressa syntynyt Nyholm iski maalin edestä tärkeän osuman. Vaatimattomaan tapaan kehut tilanteesta saivat kuitenkin ketjukaverit.

– Hirveästi ei tarvinnut tilanteessa tehdä, menin vaan maalille seisomaan ja muut ketjukaverit tekivät duunit. Siim [Liivik] sai kaivettua kiekkoa esiin ja sain painaa tyhjään byyriin. Kiitokset siis vain ketjukavereille.

Lumisade ja kova pakkanen toivat pelin omaan haasteensa. Petri Matikaisen ohjeet illan peliin olivat kuitenkin selvät.

– Simppeliä peliä vaan, kun tulee paljon lunta, niin ei kannata lähteä kikkailemaan, Nyholm kertasi illan tärkeimpiä ohjeita.

Katsomosta kentälle

Tämän vuoden talviklassikko oli HIFK-kasvatin ensimmäinen ulkoilmakohtaaminen, kun viime vuonna nuorukainen kärsi loukkaantumisista kyseisenä ajankohtana. Katsomossa viime vuoden tapahtumaa seurannut laituri jakoi kehuja tämän vuoden tapahtumalle.

– Olin katsomon puolella viime vuonna loukkaantumisten takia. On se parempi olla penkillä ja kentällä, vaikka onkin vähän kylmä, neljättä kautta liigassa pelaava hyökkääjä naureskeli.


Robert Nyholm nautti Talviklassikon tunnelmasta.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Katsomossa punaiset olivat saapuneet suuremmalla porukalla paikalle, mikä saikin Nyholmin muikeaksi. Sentteri jakoikin kehuja erityisesti hyvästä tunnelmasta.

– Alussa kattelin, että missä porukka on, mutta kyllähän ne tulivat hyvin paikalle. Hyvä tapahtuma, oli kyllä tiedossa, että menee taas yleisössäkin näin päin kuten viime vuonna.

Vire löytymässä

HIFK:n nelosketjusta paikan löytänyt laituri on viime aikoina löytänyt jälleen pelivirettään. Liivikin sekä Eetu Pöysti kanssa ketjussa pelaava hyökkääjä näki oman roolinsa simppelinä.

– Kovaa duunia tehdään koko ajan. Ei me teknisesti niin kova ketju olla, mutta hyvin pelataan yhdessä. Se on paljon asenteesta kiinni. Pitää saada yleisö ja jengi mukaan ja tuoda joka peliin täyttä jalkaa mukaan.

Myös oma peli on alkanut löytyä tällä kaudella, ja 29 ottelua pelaamaan kerinnyt hyökkääjä olikin luottavainen oman pelinsä suhteen.

– Syksyllä tuli kuukauden huili ja sen jälkeen oli vaikea päästä liikkeelle alaraajavamman takia. Nyt alkaa mennä jo hyvin, eikä ole enää mitään sen suhteen. On kyllä hienoa olla taas mukana.

– Kunhan tekee vaan ne omat hommat huolella ja puolustaa hyvin. Hoitaa sen ruutunsa hyvin, niin luottoakin tulee koutsilta enemmän. Pitää vain ottaa paikasta kiinni, hyökkääjä pohti rooliaan joukkueessa.

HIFK pääsi tauolle kuuden pelin voittoputkessa. Nyholm näkikin joukkueen tulevaisuuden hyvänä, vaikka peli on ollut välillä myös hakemista.

– Hyvä, että tulee voittoja, vaikka peli ei aina olisikaan sitä parasta lätkää. Onhan meillä puolustuspelissä vielä hiottavaa. Välillä pelataan myös liian vaikeata, pitäisi pelata vielä simppelimmin. Nyt pitää palautua, pelejä on vielä paljon jäljellä. Treenataan ja huilataan, hyväntuulinen laituri päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle