Kuoppala osui ensimmäisessä ottelussaan

LIIGA / Haastattelu
Ismo Kuoppala sai lähes täydellisen alun paluulleen SM-liigaan, kun mies iski heti ensimmäisessä liigaottelussaan maalin. Muutenkin Kuoppalan suoritus oli mallikelpoinen.

Viime kaudella Tanskan liigan parhaaksi pelaajaksi valittu Kuoppala oli tyytyväinen, kun sarja alkoi.

– Hyvältä tuntuu, johan tätä on odotettu. Pitkä kesä takana ja itsellä kolmen vuoden tauko liigasta, niin odotukset olivat korkealla.

Kuoppala tunnetaan hyvin liikkuvana kiekollisena puolustajana ja niitä avuja mies esitteli nytkin. Ja varsin hyvin esittikin.

– Ihan tyytyväinen olen omaan peliin, sain pidettyä sen liikkeen, mitä oman pelin toimiminen vaatii. Ja jalat tuntuvat ihan hyvältä, niin peli on paljon helpompaa.

Ensimmäinen osumakin syntyi, hieman tuurillakin. Simo Vidgren syötti kiekon maalin eteen ja Kuoppala harhautti Lehdon nätisti ja toimitti kiekon yläpesään.

– Yllätti itseäkin, että paikka tuli, mutta hyvä oli maalitili aukaista uudessa paidassa.

Oliko avauskierroksen murskatulos enemmän Tapparan huonoutta vai Ilveksen hyvyyttä?

– Vaikea sanoa, ei mekään mitään hienouksia esitetty. Odotettiin, että Tappara olisi tullut enemmän päälle ja liikkunut paremmin, mutta ei tainnut olla Tapparallakaan ihan paras päivä. Pelattiin fiksusti ja järkevästi.

Kuoppala teki paluun liigakiekkoiluun yhdessä ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella pelanneen Sami Heleniuksen kanssa.

– Sovittiin Samin kanssa, että hän varmistaa ja ottaa rauhallisemmin, kun on eka peli koko kaudella ja mä sitten yritän liikkua ja tukea hyökkäyksiä. Hyvin pelattiin, vaikkei paljon olla aiemmin yhdessä pelattu.

» Lähetä palautetta toimitukselle