Kultainen ykkösvarauskin kumartaa Jagrille: "Istun ja ihailen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ekbladilla piti kiirettä Jevgeni Malkinin kanssa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kanadan kokoonpanossa oli kaksi mielenkiintoista MM-kisojen ensikertalaista, Aaron Ekblad ja Jake Muzzin. Tässä viime kesän ykkösvarauksen kommentit.

Aaron Ekblad pelasi hienon tulokaskauden Florida Panthersissa, ja ansaitsi siten paikkansa myös MM-jäillä. Kymmenessä MM-ottelussa hänelle kirjattiin neljä maalia ja seitsemän tehopistettä.

− Hieno tunne, en ole ollut näin isossa turnauksessa, jossa näin moni ihminen katsoo kisoja. Todella hieno maa. Erikoinen tilanne, en voisi olla onnellisempi, Ekblad hehkui.

Vasta 19-vuotiaan Ekbladin lisäksi myös moni muu pelaaja nosti esiin Todd McLellanin valmennuksen merkityksen.

− Uskomaton. Hän on todella hyvä valmentaja. Esimerkiksi Ruotsia vastaan olimme 3− 0-tappiolla. Hän (McLellan) sai pidettyä meidät rauhallisena ja motivoituneena, että saimme käännettyä ottelun lopulta eduksemme, Ekblad kertoi Kanadan 6−4-voittoon päättyneestä alkusarjan ottelusta.

− Hän on opettanut minulle todella paljon. On vaikea olla oppimatta, sillä hän selittää asiat niin hyvin. Mutta sama koskee myös muita valmennustiimin jäseniä, Ekblad kehui vuolaasti Kanadan taustajoukkoja.

Vaikka Kanada vei mestaruuden ylivoimaisesti, turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi valittiin Ekbladin Floridan joukkuekaveri Jaromir Jagr.

− Hän pelasi todella hienosti täällä kotimaassaan, ja on tehnyt samoin koko uransa. Uskomatonta. Olen ylpeä, että saan kutsua häntä ystäväkseni. Hän harjoittelee niin kovaa, että on mahdoton sanoa, milloin hänen uransa loppuu.

− Olen oppinut pelaamaan peliä uusilla tavalla, tekemään enemmän töitä, hänen työetiikkaansa. Istun vain ja ihailen. Ekblad luetteli Jagrin oppien merkitystä ennen lähtöään kultajuhliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle