Vajaat seitsemän vuotta sitten Anrei Hakulinen höntsäili B-nuorten nelosdivarissa. Nykyään Mestiksen pistepörssin kärkisijoilla keikkuva luonnonlapsi hyppäsi seuraavana vuotena nelosdivarista suoraan ikäluokkansa SM-sarjaan. Siihen saakka häntä valmentanut oma eno oli vinkannut TPS:n valmennukselle piilevästä talentista. Kesätreenien myötä avautui näyttöpaikka, jonka hän käytti hyväkseen.
- Pelasin edellisellä kaudella vain noin 15 peliä. Vaikka teinkin ihan älyttömät tehot divarissa, oli sieltä iso hyppy SM-sarjaan ja sen rytmiin. Onhan siinä vähän tasoeroa, Hakulinen muistelee.
Hakulisen tie Mestiksen huipulle ei ole ollut todellakaan sieltä tavanomaisimmasta päästä. Turun Kisa-Veikoissa kiekko-oppinsa ammentanut hulivili ei juniorivuosinaan elänyt kovinkaan urheilullista elämää. Kavereiden kanssa vietetty aika kiinnosti lenkkipolkua huomattavasti enemmän.
- Jotkut olivat nuorena hyviä, mutta jäivät paikoilleen. Minun kohdalla kehitys on ollut nyt muutaman vuoden ajan tasaista. Saa nähdä, mihin asti rahkeet lopulta riittävät. Ei minun mielestäni tarvitse lähteä kovin aikaisin isoon seuraan. Junnuna pääasian pitää olla se, että on hyvät kaverit ympärillä ja homma on hauskaa. Kyllä huipulle sitten ehtii myöhemminkin.
Hakulisella on vyöllään tasan nolla maaottelua poikien tai nuorten tasolla. Mikäli kehityskäyrä näyttää jatkossakin ylöspäin, nähdään Hakulinen ensi kaudella Liigan puolella. Viimeistään. Alustavia kyselyitä on jo tullut.
- On sieltä jotain kyselty, mutta haluan pelata tämän kauden TUTOssa loppuun asti. Täällä saan peliaikaa riittävästi, Hakulinen rauhoittelee siirtohuhuja.
- Ainoa paikka jonne voisin lähteä kesken kauden, on Pietarin SKA. Ja sinnekin vain, jos pääsisin Ilja Kovaltšukin ketjukaveriksi, rento nuorukainen jatkaa.
Pidemmän kaavan kautta Mestikseen
Junioreissa pelatessaan Hakulisella ei käynyt useinkaan mielessä, että jääkiekko saattaisi jonain päivänä olla hänelle ammatti. Viikonloput vietettiin kavereiden kanssa yössä ja ajatukset pyörivät "pleikkarin" ja kaljan ympärillä.
- Hiljalleen olen aikuistunut. Tyttöystävä on tietysti vähän rauhoittanut, mutta kyllä sitä muutenkin osaa olla jo viikonloput kotona ja levätä.
Hyvin menneen viimeisen juniorivuoden jälkeen koitti Hakulisen aika debytoida Mestiksessä. Kausi ei jättänyt paljoa muisteltavaa; joukkue sukelsi lähes Suomi-sarjaan ja valmentajan kanssakin menivät sukset kunnolla ristiin. Matka jatkui Suomi-sarjaan ja Naantalin VG-62:n riveihin.
- Suomi-sarjassakaan ei vielä ihan kaikki ajatukset olleet lätkässä. VG:n kaudella siinä joulun paikkeilla oli nilkka vähän nyrjähtänyt tai jotain, joten päätimme kavereideni kanssa tehdä pienen reissun pohjoiseen. Siitä menikin sitten kuukausi ja olinkin takaisin TUTOn paidassa. Mutta ei siitä reissusta ehkä sen enempää, Hakulinen naureskelee.
Rento olemus pelkkää silmänlumetta
Anrein edesmennyt isä, Markku Hakulinen, pelasi SM-liigassa lähes 300 ottelua yli piste per peli tahdilla. Hän edusti Suomea myös vuoden 1980 olympialaisissa, joissa oli Suomen viidenneksi paras pistemies. Sanomattakin lienee selvää, mistä Anrei on osan lahjakkuudestaan perinyt.
- Jotain on tullut varmasti geeneissä. Joensuussa kun olemme pelanneet, niin sukulaiset ovat sanoneet, että näytän kentällä ihan isältä. Olin alle vuoden ikäinen, kun isä kuoli, joten itse en nähnyt isän ikinä pelaavan.
Myös äidin puolella on kiekkolahjakkuutta suvussa. Molemmilla enoilla, Raimo ja Reijo Ruususella, on pelitaustaa ja he ovat myös molemmat osallistuneet Anrein valmentamiseen.
- Reijo vei minut ja serkkuni luistelukouluun. Ja on hän ollut muutenkin iso apu. Paitsi valmentajana, niin myös tietynlaisena isähahmona. Toruja on tullut aika hyvin matkan varrella. Äiti ei ihan joka paikkaan ehtinyt, kun veljeni on samasta puusta veistetty kuin minäkin. Hyvä se oli, että joku jaksoi antaa palautettakin hölmöilyistä.
Nuoruuden välinpitämätön asenne yhdistettynä jopa flegmaattisen rauhalliseen luonteeseen ovat yhdistelmä, jonka ei ikinä uskoisi kiekkoilevan huipputasolla. Miehen itsensä mukaan rento olemus on vain silmänlumetta; aika ajoin löysältä näyttävän ulkokuoren alla asuu tätä nykyä tiukka atleetti.
TUTOn nuoren hyökkääjän kohdalla kyse on oikeanlaisesta rentoudesta. Miksi puristaa mailaa liikaa, kun ratkaisupaikoissa siitä ei kuitenkaan ole hyötyä?
- Ei pelit paljoa jännitä. Totta kai keväällä pudotuspeleissä oli vähän perhosia vatsassa. Toisaalta sitten kun peli alkaa, niin se jännitys unohtuu.
Joku voisi pitää pienenä ihmeenä, jos Hakulisen kausi todellakin päättyy TUTO Hockeyn riveissä. Ottajia varmasti olisi sarjaporrasta ylempänä, mutta mies itse vakuuttelee, ettei Liigan aika ole vielä tällä kaudella.
Mihin asti hän sitten oikeasti uskoo taitojensa riittävän?
- En ole venäjää vielä opiskellut, mutta äiti on käynyt iltalukiossa venäjän kielen kurssilla. Joten kai hän sitten lähtee sinne Pietariin mukaan tulkkaamaan.