Kouvolaan siirtynyt Immonen: "Tuntuu hyvältä palata kotiseudulle"

LIIGA / Haastattelu
Immonen edusti kaksi edellistä kautta Sportia.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Toista liigakauttaan starttaava KooKoo hankki kesän aikana useita pelaajia, mutta yksi merkittävimmistä hankinnoista oli kasvattiseuraansa lähes 15 vuoden jälkeen palaava Jarkko Immonen. Sentteri pääsee nyt toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa.

On huhtikuu. 32-vuotias Jarkko Immonen istuu KooKoon tiedotustilaisuudessa pöydän ääressä uusien joukkuetovereidensa Mikko Virtasen ja Eero Savilahden kanssa.

Hän on vihdoin palannut Kouvolaan.

Sentterin paluuta oli uumoiltu ja odotettu betonisessa urheilukaupungissa jo tovi, sillä hän jätti Kouvolan taakseen lähes 15 vuotta sitten.

Nyt Immosen lapsuuden haave − Liigan pelaaminen KooKoossa − on vihdoin käynyt toteen.

− Aikaisemmin tämä ei ole ollut mahdollista, joten tuntuu hyvältä palata nyt kotiseuduille. Olen haaveillut tästä pikkupojasta lähtien, hän kertoo.

− Olen haaveillut tästä pikkupojasta lähtien, hän kertoo.

Hyökkääjä on KooKoon oma kasvatti, mutta hän siirtyi kaudella 2001-02 Bluesin junioreihin päästäkseen huipulle. Kouvolassa se ei vielä vuosituhannen taitteessa onnistunut.

− Täytyy sanoa suoraan, ettei junioreissa toiminta ollut vielä silloin vaadittavalla tasolla, kuten se nyt on. Sen takia lähdin Espooseen. Kehityin Bluesissa paljon.

Kaudella 2003-04 Immonen nakutti A-junioreissa 25 ottelussa tehot 11+23. Kutsu edustusjoukkueen ja maajoukkueen mukaan kävi samana vuonna.

− Pääsin treeneihin mukaan ja pelasin jo loppukaudesta edustuksen mukana. Debytoiminen tuntui hienolta, mutta olen kehittynyt niistä ajoista paljon, hän muistelee.

Hyökkääjä teki 13 liigaottelussa aikuisuransa ensimmäisen maalin. Nuorten maajoukkue puolestaan voitti MM-pronssia, joten ei ollut ihme, että sentteri sai jatkaa ensi kaudella Bluesin mukana.

Syksyllä 2005 oli kuitenkin aika pakata laukut ja siirtyä itää kohti SaiPaan.

− Sinä kautena tein mielestäni läpimurron Liigassa. SaiPassa kehitettiin paljon pelaajia, ja meillä oli "vanhan liiton" valmentaja, Heikki Mälkiä.

KooKoon kasvatti vietti Lappeenrannassa lopulta kokonaiset neljä vuotta. Kaudella 2007-08 hän pelasi aikuisuran tehokkaimman kautensa: 56 ottelua tehoin 19+19=38.

Seuraavana vuonna loukkaantumiset sotkivat kuitenkin pelaamista, minkä vuoksi otteluita kertyi ainoastaan 32. Oli aika vaihtaa maisemaa.

Vammoista finaalipaikkaan

Kouvolalainen palasi syksyn koittaessa takaisin Espooseen. Hän pelasi 21 ottelua tehoin 2+8, mutta siirtyi kesken kauden Pelicansiin, jossa tähdet olivat paremmin kohdallaan.

− Lähdimme heti tavoittelemaan menestymistä. Hopea tulikin jo sinä keväänä, hän muistelee kevättä 2012.

Sentteri osoitti kolmen Lahden vuoden aikana voittaneensa aikaisemmin vaivanneet loukkaantumiset. Hän pelasi suurimman osan runkosarjan otteluista, mutta pistetahti oli hiipumaan päin.

Lisää vauhtia löytyi kuitenkin länsirannikolta, kun hyökkääjä siirtyi juuri Liigaan nousseen Sportin riveihin.

− Viimeisestä kaudestani Lahdessa jäi hieman huono maku. Sportissa pääsin mielestäni nousemaan uudelleen.

− Nousijajoukkueessa pelaaminen kasvatti, sillä lähdimme otteluihin aina haastajana. Vaasassa oli totta kai hyvä pohja, mutta seura otti vielä ensiaskeliaan Liigassa. Se oli opettavaista.

Sportissa Immonen pelasi jälleen kaksi miltei täyttä kautta, joista molemmilla tehopisteitä kertyi yli kolmekymmentä. Nyt hän on pitkälti saman edessä kuin kaksi vuotta sitten: joukkue on vielä liigatulokas, mutta se on osoittanut pärjäävänsä kirkkaissa valoissa.

− Ensimmäinen kausi Liigassa on aina vaikein ja se on KooKoolla nyt ohi. Joukkue onnistui osoittamaan, että se pystyy voittamaan otteluja. Toisaalta nyt menestystä myös täytyy tulla, vaikka KooKoota voidaankin pitää altavastaajana, hän analysoi.

− Ensimmäinen kausi Liigassa on aina vaikein ja se on KooKoolla nyt ohi. 

Hyökkääjä kuuluu KooKoossa kokeneiden pelaajien joukkoon, sillä vuosien aikana hän on pelannut peräti 597 ottelua Liigassa tehoin 106+169=275. Konkareiden lisäksi joukkueessa on myös nuoria, läpimurtoa kaipaavia, pelaajia.

− Meillä on hyvä sekoitus nuoria ja nälkäisiä pelaajia sekä vanhempia kavereita. On myös hyvä, että viime kaudelta jatkavia pelaajia on paljon, sillä he tietävät, miten täällä kuuluu pelata.

Kouvolalaisjoukkue tippui niukasti viime kaudella pudotuspeleistä kolmen pisteen voittojen jäädessä liian vähiin. Tänä vuonna paikka kevään peleissä on kuitenkin Immosen mielestä otettavissa. 

− Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta jokapäiväinen tekeminen on oikeasti tärkeää. Meidän täytyy harjoitella ja pelata hyvin päivästä toiseen - siten saavutamme varmasti pudotuspelipaikan.

− Olemme onnistuneet näyttämään jo harjoituskaudella, että pystymme menestymään, hän alleviivaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle