Kotikaupungissaan pelaava Tiffels nauttii joka hetkestä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kukaan Saksan pelaajista ei ollut tietoinen Tiffelsistä ennen kisoja.
Kuva © Getty Images
Ennen MM-kisoja yksikään Saksan edustuspelaajasta ei ollut kuullutkaan Frederik Tiffelsistä. Nyt 21-vuotias yliopistopelaaja on tehnyt ensimmäisen maalinsa A-maajoukkueessa, ja nappasi Slovakia-ottelussa parhaan pelaajan palkinnon.

Frederik Tiffels pääsi pelikentälle Slovakia-ottelun varsinaisella peliajalla ja jatkoajalla useammaksi minuutiksi. Tiffels on imarreltu päävalmentaja Marco Sturmin luottamuksesta.

− Se antaa todella paljon itseluottamusta. Tiimikaverit eivät tietenkään tunne minua, kun olen pelannut jo viitisen vuotta Pohjois-Amerikassa, mutta hieno tunne kun pääsee näyttämään kyntensä, Tiffels kuvaili.

Köln on Tiffelsin kotikaupunki, ja se antaa ensimmäisiin aikuisten MM-kisoihin mukavan lisämausteen.

− Uskomaton tunne. Perheeni ei ole nähnyt minua vähään aikaan, ja nyt saan pelata vanhempieni ja isovanhempieni edessä.

Ennen kauden alkua Tiffels teki itselleen tavoitelistan, joihin yrittää päästä. Seitsemän asian kärjessä oli jääkiekon MM-kisat. Muita tavoitteita Tiffels ei lähtenyt avartamaan.

Jääkiekko on nousujohteessa Saksassa, ja fanikulttuuri on Tiffelsin mukaan uskomaton. Täpötäysi Lanxess Arena antaa kisaisännän otteisiin hyvä lisäpotkun.

» Lähetä palautetta toimitukselle