TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Koponen palasi liigajäille

LIIGA / Haastattelu
Kiekko-Laserin riveissä pelaava Ville-Matti Koponen teki paluun SM-liigajäille parin vuoden tauon jälkeen. Koponen nostettiin Kärppien kokoonpanoon paikkamaan Kamil Krepsin loukkaantumisen aiheuttamaa aukkoa.

Lahdessa syntynyt Ville-Matti Koponen teki viimeksi piirtonsa jäähän SM-liigaottelussa kaudella 2007–2008 pelatessaan Pelicansin riveissä. Otteluita ei kertynyt tilille kuin neljä ja sentteri pelasikin suurimman osan kaudesta Mestistä Heinolan Kiekon riveissä. Kauden 2008–2009 Koponen pelasi TuTossa ja sitä seuranneen kauden KooKoossa. Yksivuotisella sopimuksella Laseria edustavan Koposen mukaan paluu SM-liigan tohinoihin tuntui upealta.

– Paluu on ollut tavoitteena siitä lähtien, kun tipuin pois liigaringistä. Nyt on mahtavat fiilikset, Koponen kertoi ottelun jälkeen.

Kärppien mukaan Koponen lähti voitto mielessään. Ottelu Jokereita vastaan oli miehelle jo kolmas neljään päivään.

– Se vähän vaikutti, mutta silloin pitää pelata fiksusti. Vähän oli jännitystä ja varman päälle pelaamista, hän kommentoi omia otteitaan.

Illan ottelu ei Koposen mukaan ollut katsojille mikään klassikko, mutta seuraavana päivänä tai viikon päästä kukaan ei varmasti muista miten se voitto oikein tuli.

– Joukkue on tyytyväinen, se merkitsee, Koponen totesi.

Pelicansissa pelatessaan Koposelle tuli tutuksi Kärppien päävalmentaja Hannu Aravirta, joka valmensi lahtelaisia kaudet 2005–2009. Tuttu mies penkin takana auttoi tulemaan mukaan joukkueeseen.

– Ja muutenkin joukkueessa on tosi hyviä tyyppejä. Ottivat minut hyvin vastaan, Koponen kiitteli.


Ville-Matti Koponen viiletti jälleen SM-liigaottelussa parin vuoden tauon jälkeen.
Antti Romsi - http://www.romsi.net

Rooliaan Kärppien riveissä Koponen kuvailee monipuoliseksi. Jokerit-otteluun mies pääsi Marko Luomalan ja Kristian Kuuselan väliin. Hyökkäyskolmikko ehti vähän sopia etukäteen peliään.

– Jääkiekkoa ei paljoa fläppitaululla sovita, että se pitää itse tunnistaa siellä kentällä. Perusjuttuja sovittiin, mutta ei mitään ihmeellistä. Tänään ei tullut virheitä, mutta tavoitteitakin oli vain yksi ja se oli voitto, Koponen valaisi.

Pelaamistaan Kärpissä hyökkääjä katselee päivän ja pelin kerrallaan. Kreps ei palaa otteluihin ennen joulutaukoa ja Koponen toivookin saavansa olla mukana sen ajan, minkä Kreps on poissa.

Jotkut pelaajat ovat sanoneet, että Kiekko-Laseriin tulemisen yhtenä porkkanana on mahdollisuus antaa näyttöjä Kärppien suuntaan ja kenties päästä joukkueen riveihin edes muutamiin otteluihin. Koponen on tässä kuitenkin poikkeus ja hän kertoi, ettei ajatellut asiaa ollenkaan.

– Ihan lähdin pelaamaan hyvää kautta, isoa roolia ja kehittymään. Asetin pari vuotta sitten itselleni tavoitteeksi, että ennen kuin täytän 30 pitää olla taas liigassa. Aikaa tähän on vielä neljä vuotta, mutta nyt pääsin pelaamaan jo yhden ottelun. Täytyy laittaa uusia tavoitteita, Koponen sanoi.

Koponen on K-Laserin paras pistemies tällä hetkellä. Tehoja 27 ottelussa on syntynyt neljän maalin ja 16 syötön verran. Miehen omien sanojen mukaan alkukausi on sujunut nousujohteisesti.

– K-Laser on pelannut hyvin, mutta itsellä oli alkuun vaikeata. Nyt sitä on koko ajan vain paremmassa kunnossa ja on tehnyt paljon hommia, niin alkaa löytyä se homma ja varmasti vauhti kiihtyy kevättä kohti. Olen tosi luottavainen joukkueen ja itseni puolesta, Koponen kertoi.

Ensi viikon vieraspelikiertueelle Kärpät lähtee Koposen mukaan hyvällä mielellä.

– Joukkueella on varmasti nyt hyvä fiilis. Kun on ollut vähän kriisejä, niin silloin pitää laittaa puolustuspää kuntoon ja pikkuhiljaa parantaa muita juttuja. Se on nyt selvästi ollut Aravirran aikana kunnossa, Koponen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle