Koivula valmis suureen rooliin MM-joukkueessa viime kauden pettymyksen jälkeen

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Otto Koivula johtaa Liigassa tulokkaiden pistepörssiä.
Kuva © Jarno Hietanen
Otto Koivula jäi viime kaudella karvaasti ulos alle 18-vuotiaiden MM-kisoista. Nuorten MM-kisoihin Koivula lähtee puhtaalta pöydältä. Isokokoinen hyökkääjä on valmis ottamaan johtavan pelaajan roolin Jukka Rautakorven joukkueessa.

Viime kaudella Otto Koivula putosi viimeisenä pelaajana alle 18-vuotiaiden MM-joukkueesta. Pettymys oli loistavan kevään pelanneelle Koivulalle iso.

− Haluan jo jättää viime vuoden takaviistoon. Se oli ikävä tarina minulle. Teen kaikkeni sen eteen, ettei nyt tulisi toista samanlaista kokemusta. Ja jos tulee, niin tiedän ainakin, ettei homma jäänyt itsestä kiinni.

Nuorten joukkue lähti eilen keskiviikkona Kanadaan viimeiselle leirille ennen MM-kisojen alkamista. Koivula uskoo, että hänellä on täydet mahdollisuudet päästä aina kisoihin asti. Paikka pitää kuitenkin lunastaa omilla teoilla.

− Lähden tähän vuoteen ihan puhtaalta pöydältä. Nyt on uusi tarina ja uudet kisat. U18 MM-kisat olivat vielä pikkupoikien kisat. Nyt on nuorten MM-kisat, jotka ovat jo ihan kunnon kisat.

Uudelle tasolle Kiven joukkueessa

Tällä kaudella Koivula keskittyy ainoastaan jääkiekkoon. Kaksi vuotta lukiota käynyt Koivula pitää taukoa opiskelusta, mutta koulunkäyntiä hän ei aio jättää tähän.

Koivula on pelannut alkukauden Ilveksen liigajoukkueessa suuressa roolissa. Koivula on pelannut Ilveksen kärkiketjuissa ja saanut aikaa ylivoimalla. Nuorukainen on takonut 26 ottelussa tehot 6+10. Kaikki Koivulan maalit ovat syntyneet ylivoimalla.

Viime kaudella Koivula oli tärkeä pelaaja Ilveksen A-nuorten mestarijoukkueessa. Tuolloin Koivula keräsi 49 ottelussa tehot 26+32. Pudotuspeleissä seitsemässä ottelussa syntyivät tehot 7+5. Koivula teki myös mestaruuden ratkaisseen maalin.

− Haluaisin tietysti mahdollisimman ison roolin ja ylivoima-aikaa MM-joukkueestakin. Sitä toki haluavat kaikki, mutta yritän näyttää harjoituspeleissä, että minulle on käyttöä ylivoimalla ja ratkaisuhetkillä, Koivula sanoi.

Viimeiset pari kuukautta ovat olleet vaikeita Ilvekselle. Se on näkynyt myös Koivulan pelissä, sillä nuoren edellinen maali on syntynyt lokakuun lopussa. Varsinaista apinaa ei kuitenkaan ole selässä.

− Uskon itseeni sen verran, että kisoissakin muutama kihaus tulee, Koivula lupasi.

Koivulan mukaan LeKissä on ollut hänelle paita odottamassa tällä kaudella.

− Ottamatta mitään LeKiltä pois, niin kyllä minun tavoitteeni ovat ihan eri sarjoissa kuin Mestiksessä.

Koivula palkittiin viime kaudella A-nuorten pudotuspelien parhaana pelaajana.
Kuva © Jarno Hietanen

Nuorten maajoukkueen päävalmentaja Jukka Rautakorpi sanoo, että Koivulalla on hyvät mahdollisuudet päästä lopulliseen MM-joukkueeseen.

− Hän on mennyt hyvin eteenpäin syksyn aikana. Karrin (Kivi) kanssa on ollut tosi hyvä kimppatyö siitä, missä mennään. Fysiikkavalmentajat Ilveksessä ovat tehneet paljon töitä sen eteen, että Koivula saisi luistinta liikkumaan vähän rivakammin.

Koivulan vahvuudet ovat nimenomaan hyökkäyspäässä.

− Koivula on ratkaisuvoimainen pelaaja. Hänellä on teknisesti hyvä laukaus ja luontaista pelintekokykyä. Ylivoimalla Koivula on yksi parhaista Ilveksessä, Rautakorpi kehui.

Islandersin päästä neuvoja

New York Islanders varasi Koivulan viime kesänä neljännellä kierroksella. Ilveksen edellisen kotiottelun jälkeen Koivula kävi pitkän keskustelun Islandersin väen kanssa.

– Juttelen heidän kanssaan peleistä kuukausittain ja he ovat kiinnostuneita minusta. He yrittävät auttaa minua siinä, mitä pitäisi tehdä peleissä paremmin. On kiva juttu, että he ovat kiinnostuneita minusta, Koivula kertoi.

Myös Nuorten MM-kisoja varten Koivula on saanut NHL-seuraltaan neuvoja.

– He tietävät pienen kaukalon periaatteet: peli on vauhdikkaampaa ja tilanteet tulevat nopeammin. He ovat antaneet neuvoja siihen, että pitää hyvissä ajoin jo valmistautua mentaalisella puolella siihen, että kaikki pitää tehdä nopeammin.

Erityistä huomiota Islanders haluaa Koivulan kiinnittävän Pohjois-Amerikan joukkueisiin.

– Siihen pitää valmistautua, että varsinkin Kanada ja USA ovat fyysisiä joukkueita. Tulee fyysisiä iltoja, ja siihen Islandersilta olen saanut apua.

Tutut kasvot ympärillä auttavat

Nuorten MM-leiriryhmässä on paljon Ilves-taustaisia pelaajia. Koivulan lisäksi Ilveksen Liiga-joukkueesta Kanadaan lähti puolustaja Jarkko Parikka. Pohjois-Amerikasta leiriryhmään liittyivät keskiviikkona Jesper Mattila, Julius Mattila ja Juuso Välimäki, jotka kaikki ovat lähteneet maailmalle Ilveksen juniorijoukkueista. Tuttuja seurakavereita Koivulalla MM-joukkueessa siis riittää.

− On tosi kiva juttu, että on paljon tuttuja. Se auttaa varmasti kisoihin pääsyä ja leirilläkin viihtyy varmasti. On kivempi, kun on tuttuja kavereita, vaikka tietysti kaikkien kanssa viihdyn.

Erityisen mukavaa Koivulasta on nähdä Pohjois-Amerikassa pelaavia kavereita.

− Parikkaa nyt tietysti joutuu katselemaan koko ajan. Välimäkeä ja Mattiloita en ole nähnyt vähään aikaan. On kiva nähdä pitkästä aikaa heitä ja viettää turnaus yhdessä, Koivula nauroi.

Koivula on pelannut aina Ilveksessä. Se, että päävalmentaja on tällä kertaa vahvasti Tappara-taustainen, ei hyökkääjää haittaa.

− Ei Jukalla ainakaan vielä mitään ilvesläisiä vastaan ole ollut mitään. Uskon, että hän on ihan neutraali meitä kohtaan. Rautakorpi on hyvä ja kokenut valmentaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle