Kiviaho huikeasta vireestään: "Kiristin patjat toiseen erään"

LIIGA / Haastattelu
Kiviaholla tarttui koppi.
Henri Kiviaho oli yksi isoimmista syistä, miksi Ässät ryösti täyden pistepotin Jyväskylästä. Kiviaho kertoi Jatkoajan haastattelussa pelistä ja pienestä kikastaan ottelun sisällä.

Henri Kiviaho pelasi loistavan ottelun Jyväskylässä. Andreas Bernardin loukkaantuminen avasi lappeenrantalaiselle mahdollisuuden, ja viimeistään Jyväskylässä mies vastasi lopullisesti huutoon.

Vaikka mies saikin paljon apua myös erittäin uhrautuvaiselta joukkueeltaan miehen edessä, joukkoon mahtui rutkasti loistokoppeja, muutama läpiajo ja paljon teräviä venytyksiä.

− Pelattiin erittäin hyvin joukkueena. Tuntui ajoittain jopa helpolta oma pelaaminen tuon joukkueen takana. Normaalia tuo, että lopussa tulee vähän enemmän kuteja. Loistavasti äijät kuitenkin puolusti, ja pelattiin joukkueena loistava ottelu.

Lopun kiekkosateen ohella ottelussa oli välillä myös muutama hiljaisempi hetki, mutta Kiviaho sai torjuntoja loppujen lopuksi tasaiseen tahtiin. Maalivahdin näkökulmasta tuolla ei kuitenkaan herran omin sanoin ole niin paljoa väliä, mutta oma tekeminen kuitenkin mukautuu tilanteiden mukaan.

– Pitää vain pysyä keskittyneenä koko pelin ajan ja pitää vähän itsekin sykettä yllä.

Ässät hallitsi ottelua alusta asti, mutta ensimmäisen erän lopun jäähyily kostautui, kun JYP karkasi ylivoimalla 1–0-johtoon. Toisessa erässä mistään paniikista ei kuitenkaan ollut tietoakaan. Kiviaho nollasi JYPin satunnaiset paikat kliinisesti, ja joukkue jatkoi kovaa rummutustaan takoen pelin kaikki kolme maalia samaan erään.

− Päätettiin vain jätkien kanssa tauolla, että tätä peliä me emme häviä.

Mitään erityisiä kikkoja kopissa ei tauolla käyty läpi JYPin johto-osumasta huolimatta, mutta maalivahdithan ovat tunnetusti oma taiteenlajinsa. Kiviaho teki ensimmäisen erän jälkeen pientä hienosäätöä varusteisiinsa, ja yhtään kiekkoa ei miehen selän taakse sen jälkeen uponnut.

− Toiseen erään kiristin vähän patjoja, oli helpompi liikkua, Kiviaho virnisti.

Voitto oli henkisesti porilaisille iso. Kolme edellistä kotiottelua päättyivät tappioon, ja etenkin edellinen ottelu Porissa Pelicansia vastaan oli todellinen romahdus.

− Suurin tavoite oli, että tänään pelataan erittäin hyvä peli omalle tasolle. Siihen pystyttiin, ja nyt ainakin tiedetään, että voidaan voittaa kenet vaan tässä sarjassa, päätti Kiviaho.

» Lähetä palautetta toimitukselle