Killorn Kanadan uskomattomasta päätöserästä: "Me olemme tottuneet sellaiseen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kanadan kimpussa olivat niin venäläiset pelaajat kuin kannattajatkin.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Kanada nousi kuin ihmeen kaupalla voittoon välierässä Venäjää vastaan. Hyökkääjä Alex Killorn oli luottavainen omiensa suhteen koko pelin ajan, sillä kanadalaiset olivat olleet kovissa paikoissa aiemminkin.

Kanada nousi päätöserässä 4−2-voittoon Venäjästä MM-kisojen välierässä. Alex Killorn oli onnellinen ja helpottunut ottelun jälkeen.

− Tämä oli ehdottomasti turnauksen vaikein ottelu. Noin taitavaa joukkuetta vastaan hätäilee joskus liikaa, kun pelkää heidän iskevän vastaan.

Venäjä johti ottelua jo kahdella maalilla, mutta kanadalaiset saivat ottelun loppupuolella koneensa käyntiin. Killorn pohti ottelun kulkua.

− He pelasivat alussa hyvin, mutta me pysyimme pelisuunnitelmassa. Kolmannessa erässä oli mukava päästä heti ylivoimalle, kun jää oli tuore ja liukas.

Koko halli Kölnissä huusi Venäjä, Venäjä -huutoja, mutta Killornin mukaan se ei vaahteralehtipaitoja häirinnyt − päinvastoin.

− Me olemme tottuneet sellaiseen. Pelasimme Saksaa vastaan puolivälierässä ja koko halli oli heidän tukenaan. Itse asiassa nautimme tuollaisesta, sillä jäähallissa täytyy olla ääntä, Tampa Bay Lightningin hyökkääjä heitti.

"Antakaa meille Suomi tai Ruotsi − emme välitä"

Lauantain toisessa välierässä kohtaavat Suomi ja Ruotsi. Kanadalaisille ei ole merkitysti sillä, miten tuossa pelissä käy.

− Meillä ei ole suosikkivastustajaa, vaikka pelasimmekin jo Suomea vastaan. Kumpi tahansa vastaan tuleekaan, siitä tulee varmasti hyvä peli, Killorn sivalsi.

MM-kisat ovat olleet Killornille hieno kokemus, vaikka reissussa on oltu jo liki kolme viikkoa.

− Pitkä, mutta upea kokemus. On mahtavaa nähdä monia kanadalaisia ja tutustua uusiin ihmisiin. Täällä tulee uusia tuttavuuksia. Tämä on tiivein joukkue, jossa olen ollut, kiitteli Killorn.

» Lähetä palautetta toimitukselle