Keränen vaihtoi kiikaritehot sankaruuteen – ”Joku lensi selästä”

LIIGA / Haastattelu
Keränen viimeisteli osuman ja syötti jatkoajalla syntyneen voittomaalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Janne Keränen on kuulunut Lukon tehoketjuun, mutta jäänyt lähinnä kolmosviulistin rooliin. Keskiviikkona Keränen nousi Lukon seremoniamestariksi.

Lukko-laituri Janne Keränen nousi keskiviikon kuninkaaksi komean illan päätteeksi. Keränen teki Lukon ensimmäisen osuman ja syötti toisen.

Ilta oli erityinen, sillä ykkösketjussa pelaava Keränen ei ole saanut tililleen tehopisteen tehopistettä aiemmin välieräsarjassa.

− Ketsuppipullon aukeaminen on iso asia. Olen mielestäni pelannut hyvin, muttei ole tullut onnistumisia. Joku lensi kyllä selästä maalin jälkeen, naurahti Keränen.

Ketjukaverit vaihtuvat, laatu ei

Keränen on Lukko-urallaan saanut nauttia jo aiemmin Kurtis McLeanin ja Justin Morrisonin kanssa pelaamisesta. Nyt ketjussa viilettävät Ville Vahalahti ja Aaron Gagnon.

− Vahalahti on ollut kärkipelaajia monta vuotta Liigassa. Gagnon taas on ihan kärkipään ulkomaalaisia koko sarjassa.

− Aaron on vähän samantyylinen pelaaja kuin McLean. Rightin kanadalaissentteri. Morrison ja Vahalahti ovat molemmat hyviä tekemään pisteitä, mutta Ville on parempi omaan päähän, Keränen vertaili.

"Mahallani olin molemmissa"

Keränen pelaa tällä hetkellä viidettä kauttaan Raumalla. Tämä kausi on tuonut neljännen yli 20 pisteen kauden.

Luottohevonen nousi parrasvaloihin keskiviikkona erinomaisella pelillä. Keränen tienasi tehopisteensä hyvällä asenteella maalin edessä.

− Mahallani olin molemmissa. Aaronilta tuli hyvä karvaus ensimmäisessä maalissa, ja pääsin irtokiekot pistämään sisään. Toisessa maalissa heitin kiekon maalille, näin Aaronin ja "Vahan" menevän maalille ja sieltä sitten sisään.

Lukko heräsi otteluun toisessa erässä. Avauserä enteili Tapparalle jo finaalipaikkaa, mutta Lukko käänsi pelinsä suunnan ja siirtyikin Keräsen osumalla johtoon.

− Alku oli tahmeaa ja Tappara vei, mutta paransimme peliä jatkuvasti. Maalinedustoilla olimme tänään parempia.

Lukko tarvitsee tehoiltaa uuden kerran jo perjantaina. Vuodesta 1988 jatkunut välieräpelien kotiotteluiden kirous on saatava poikki kauden jatkumiseksi.

− Nyt on pakkovoitto Raumalla. Aloitimme hyvin viimeksikin ja olemme oppineet siitä. Raumalla nähdään hyvä Lukko.

» Lähetä palautetta toimitukselle