Kari Sihvonen: ”Kaiken maailman zumbat pois”

LIIGA / Haastattelu
Kari Sihvonen tietää, miten joukkueesta tehdään voittava. Marraskuussa Kerhoon siirtynyt hyökkääjä ennätti muiden pussinokkien kanssa nostamaan Pelicansin viime kevään karsinnoista sarjataulukon kärkisijoille.

– Harjoittelu on ykkösasia voittavaksi joukkueeksi tulemiseen. Jätetään kaiken maailman zumbat pois ja keskitytään jääkiekkoon. Se vie eteenpäin, Kari Sihvonen tykittää.

Hyökkääjä korostaa päävalmentaja Kai Suikkasen merkitystä lahtelaisten nousussa viime kauden jumbosijalta tämän kevään mestariehdokkaaksi.

– Valmentaja on se, joka joukkuetta johtaa. Pelaajat tekevät niin kuin valmentajat sanovat. Suikkanen on sen verran hyvä äijä, että on saanut Pelicansin lentämään.

Sihvonen ei kuitenkaan tuossa lennossa viihtynyt. Kiekkoilijan peliaika jäi pieneksi roimasti vahvistuneessa lahtelaisryhmässä ja hyökkääjä siirtyi suuremman vastuun perässä Kerhoon- sarjataulukon pohjasakassa rämpivään joukkueeseen.

Vaikka HPK saa alvariinsa turpiinsa ei se miehen mielestä vaikuta kiekkoilun mielekkyyteen.

– Joka äijä tulee hallille aina kuitenkin tekemään parhaansa, että pelimme lähtisivät rullaamaan. Hämeenlinnassa ei ole sellaista, että tappiopelien jälkeen seuraavana päivänä hallille tultaisiin allapäin. Häviöt unohdetaan hyvin. Uskomme, ettei enää tule tappioita, Sihvonen sivaltaa.


Kari Sihvosen mielestä joukkueesta kasvaa voittava, kun harjoittelussa keskitytään pelkästään lätkään.

Metelillä hyvä ilmapiiri

Kiekkoilijalla on kokemusta häviämisestä. Kaksi edellistä kauttaan mies tarpoi muiden pussinokkien kanssa Pelicansissa tappiosta toiseen. Täksi kaudeksi lahtelaiset ovat saaneet päälle lentokelin, mutta hyökkääjä siirtyi marraskuussa Hämeenlinnaan.

Varsinkin syksyllä Pelicansissa voitoilla juhlimaan päässyt Sihvonen tietää pärjäämisen kohentavan joukkueen ilmapiiriä.

– Pelicansissa ottelut lähtivät yht´ äkkiä tosi hyvin liikkeelle ja nopeutta tuli paljon esille. Peli tuli helpommaksi, kun tiesimme, että voimme liikkumalla voittaa pelejämme. Sen tiedon avulla, että olemme vastustajia parempia, niin ilmapiirikin on parempi, Sihvonen tuumaa.

Hyökkääjän mukaan Kerhonkin pukukopissa ilmapiiri on erinomainen ja harjoitteluissa kaikki pelaajat ovat täysillä mukana. Sihvosen mielestä yhtä lujaa asennetta ei kuitenkaan löydy jokaiselta pelaajalta kaikissa otteluissa kuin mitä harjoitteluissa löytyy. Ei etenkään tappiopeleissä. Pelaaja korostaa yleisön merkitystä siihen, että joukkueen ilmapiiri kohenisi varsinkin kotimatseissa.

– Kotijoukkueen pelaajana saa energiaa, jos halli on täynnä. Vastustajat alistuvat puolustamaan ja pääsemme koko ajan hyökkäämään. Meteli luo hyvän ilmapiirin. Jos tulee pientä rikettä, niin yleisö huutaa ja tuomarin käsi nousee helpommin. Tulokset jäällä nousisivat, jos joku kannustaisi.

Yleisön tukea synkissä tunnelmissa laahustava HPK tarvitseekin. Joukkue majailee sarjataulukon toiseksi viimeisenä ja on kauden aikana usein hävinnyt jopa monta otteluaan peräkkäin. Tappiot käsitellään hämeenlinnalaisten pukukopissa Sihvosen mukaan huolella.

– Peliemme jälkeen mietimme, miksi hävisimme. Käymme läpi, mitä pitää tehdä, että asiat paranevat. Asioita ei pidä jättää puolitiehen. Täytyy tarttua asioihin ja parantaa niitä.

Häviöiden käsittelemisessä Sihvonen painottaa joukkueensa päävalmentajan Timo Lehkosen merkitystä. Hyökkääjän mielestä käskyttäjä näyttää pelaajille esimerkin.

– Jos hän murenee, niin muukin joukkue murenee. Hänen täytyy olla jämäkkä, että tasomme pysyy korkealla ja jokainen antaa parhaansa. Ettemme lähde peleihimme allapäin.

Vaikka Pallokerhon kausi on sujunut murheellisissa merkeissä ei hämeenlinnalaisilla ole vaikeuksia samaan hiileen puhaltamisessa.

– Meidän on helppo pelata joukkueena yhteen. Siinä ei ole ongelmia. Emme syyttele toisiamme. Jos tulee henkilökohtaisia virheitä, niin kyllä sen jokainen tietää, mutta ei se syyttelemällä parane. Ensi kerralla yrittää vain välttää omia virheitään, hyökkääjä kommentoi.

Valmentajan vaihdos herätti

Sihvonen on mainio mies puhumaan valmentajan vaihdosta. Kiekkoilijaa on parin viime vuoden aikana ohjannut jopa viisi eri pääkäskyttäjää (Pelicansissa Mika Toivola, Pasi Räsänen ja Suikkanen sekä HPK:ssa Harri Rindell ja Lehkonen).

Kahdella peräkkäisellä kaudella hyökkääjän edustama seura on vaihtanut kesken leikin päävalmentajaansa. Edellissyksynä Pelicans antoi potkut Toivolalle ja tilalle asteli Räsänen. HPK puolestaan teki saman tempun tammikuun lopussa. Rindell sai lähteä ja uudeksi päävalmentajaksi siirtyi kauden loppuun asti ulottuvalla sopimuksella Lehkonen. Sihvosen mielestä päävalmentajan vaihtaminen herättää joukkueen.

– Pelaajille tulee sellainen tunne, että on oikeasti ryhdyttävä tekemään hommia, kun seura on tuollaisen ratkaisun tehnyt. Seurajohto välittää menestyksestä ja joukkueelle tulee sellainen fiilis, että pakko alkaa hommiin. Uuden valmentajan tullessa töihin kaikilla on luottoa siihen, että hän laittaa pelimme kuntoon ja kaikki ovat sitoutuneita siihen.

Pallokerhon ratkaisua vaihtaa päävalmentajaansa hyökkääjä pitää oikeana. Se on piristänyt joukkuetta ja Lehkonen on onnistunut laiturin mielestä kehittämään Kerhon peliä.


Sihvonen on vakuuttunut Timo Lehkosen taidoista.

– Muutokset eivät välttämättä heti näy, mutta ne näkyvät tietyn ajan kuluttua. Lehkonen on tuonut hyviä asioita ja vetänyt mainioita treenejä. Jos hän näkee, että jossain on puutteita, niin laitamme sen asian kuntoon.

Lehkonen on kuin Suikkanen

Tullessaan Pallokerhon päävalmentajaksi Lehkonen pamautti, ettei hänen valmentamassa pelitavassaan ole mitään samaa edellisen käskyttäjän Rindellin valmentaman pelitavan kanssa. Sihvonen tukee tätä väitettä.

– Lehkosen ja Rindellin pelitavoissa on paljon eri asioita. Lehkosella on ajatus mukana siitä, miten pyrimme pelaamaan. Se on joukkueen yhteinen sapluuna. Hän haluaa, että puhumme yhdessä siitä. Pelaamisemme lähtee yhteisestä tekemisestämme ja kaikki noudattavat sitä.

Lehkosen valmennustyyli soveltuukin Rindellin vastaavaa paremmin Sihvoselle ja hyökkääjä arvostaa Lehkosta valmentajana.

– Tykkään Lehkosesta tosi paljon. Hänessä on paljon samaa Suikkasen kanssa ja hän on erinomainen koutsi. Lehkonen vaatii paljon ja on valmis kehittämään pelaajaa, mikä on mielestäni valmentajan tehtävä. Viedä pelaajaa eteenpäin. Uskon, että hän saa meidät nousemaan ylemmäs, jos vain aika riittää.

Ja riittäähän se. Ainakin jos Sihvoseen on uskominen. Hyökkääjällä on vahva luotto siihen, että sarjan toiseksi viimeisenä oleileva HPK yltää vielä sääliplayoffseihin. Maaottelutauolle Kerho lähti ainakin lupaavissa merkeissä, kahden ottelun voittoputkessa.

– Olisi tyhmää, jos playoffseihin pääsemiseen ei luottaisi ja haluaisi mennä sinne. Minulla on vahva usko siihen ja meillä on viime aikoina ollut hyvää tekemistä. Kaksi peräkkäistä voittoamme ennen taukoa antoivat hyvät lähtökohdat runkosarjan viimeisiin peleihimme.

– Joukkueen kanssa ei olla puhuttu enempää asiasta, mutta yritämme tulla varkain säälipleijareihin ja edetä ottelu kerrallaan. Oma tekemisemme on saatava kuntoon, niin sitten voidaan odottaa voittoja, Sihvonen julistaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle