Kapteeni Töllin suuri haaste

MESTIS / Haastattelu
HeKin Mestis-joukkueen ensimmäisiin sopimuspelaajiin kuuluu jo seitsemän kautta itähämäläisseurassa pelannut puolustaja Miikka Tölli. Joukkueen kapteeni on elämänsä haasteen edessä.

Miikka Töllin, 28, seitsemään HeKi-vuoteen mahtuu sekä menestyksen hetkiä että tappioputkia. Välillä puolustajan motivaatio on ollut koetuksella, mutta tänä keväänä päätös jatkaa uraa syntyi helposti. Korkeampi sarjataso kiehtoo.

- Mestiksessä pelaaminen on iso haaste koko joukkueelle. Jos olisimme jatkaneet Suomi-sarjassa, olisi peliuran jatkoa pitänyt miettiä, sillä sarja on kuitenkin työssäkäyvälle raskas pelata.

HeKi on päässyt kahtena viime keväänä Mestis-karsinnoissa testaamaan taitojaan ylemmän sarjatason seuroja vastaan. Töllin arvion mukaan Mestiksessä pelataan organisoidumpaa kiekkoa, jossa tilaa on vähemmän.

- Monessa Suomi-sarja-joukkueessa on yksi tai kaksi kentällistä, jotka pysyvät Mestis-vauhdissa. Ero syntyy siitä, että Mestis-joukkueissa tätä vauhtia pitävät kaikki neljä ketjua. Mestis-joukkueita vastaan pelatessa on myös huomannut, että pienistäkin virheistä rankaistaan heti.

Ensimmäisellä Mestis-kaudellaan HeKi tarvitsee Töllin arvion mukaan ainakin lisää rutiinia. Lisäksi joukkue olisi hyvä saada kokoon ja yhteisiin harjoituksiin aikaisemmin kuin menneinä kesinä.

- Ennen täällä on ollut vähän sellainen tapa, että heinolalaiset pelaajat ovat treenanneet kesän yhdessä ja muut ovat tulleet mukaan vasta syksyllä.

Mahtavia muistoja

Jokipojissa juniorivuotensa pelannut Tölli debytoi HeKissä kaudella 1999-2000 ja on siitä lähtien kantanut kaukalossa HeKi-paitaa yllään.

- En mahtunut Jokipojissa edustusjoukkueeseen ja tulin hakemaan vauhtia Heinolasta. Erittäin hyvin olen viihtynyt. Tämä on pieni mutta mukava kaupunki, ja seurassa on ollut hyvä olla.

Päättyneellä kaudella saavutettu Suomi-sarjan mestaruus ja nousu Mestikseen nousevat Töllin kirjoissa hienoimmaksi HeKin paidassa koetuksi hetkeksi. Toiseksi huippukohdaksi hän nimeää kauden 2003-04, jolloin pitkään Suomi-sarjan keskikastiin kuulunut HeKi nousi taistelemaan sarjan kärkisijoista.

- Vähitellen homma vain alkoi toimia. Mahtavia muistoja mahtuu kyllä aikaan ennen nousuakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle