Kapanen: "Isoin haave on nostaa HPK:ta ylöspäin"

LIIGA / Haastattelu
Kapanen toivoo, että terveyttä riittää niin, että uraa voi jatkaa vielä tämänkin kauden jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
HPK sai kasvattinsa Niko Kapasen takaisin 16 vuoden tauon jälkeen. Tuolloin Kapasen HPK-ura taukosi pronssimitali kaulassa kilisten. Nyt kapteeniksi nimetty Kapanen haluaa nostaa kasvattajaseuransa takaisin menestyvien joukkoon.

Kapanen ehti miettiä palaamista HPK:hon jo jonkin aikaa. Palaaminen oli helppoa, sillä Kapaset asuvat jo muutenkin Hämeenlinnassa. Siirtyminen takaisin HPK:hon oli kuitenkin monen asian summa.

− HPK:hon palaamiselle on monta syytä. Oman uran ja perheen kannalta tämä oli nyt hyvä ratkaisu. Tietysti asiaan vaikutti myös seuran kiinnostus minua kohtaan, Kapanen sanoo.

Paluu juurille on ollut Kapasen mieleen.

− On hienoa olla takaisin HPK:ssa. Täällä tulee vanhoja hyviä aikoja mieleen.

Kapanen on ehtinyt kahmia 16 vuodessa paljon palkintoja. Taskussa on nyt muun muassa Suomen mestaruus, olympiahopea ja -pronssi, maailmanmestaruus sekä KHL:n mestaruus. Ei siis ihme, että konkarin paluu on ollut monelle kannattajalle mieleen.

− On mukavaa, kun on saanut kivaa palautetta siitä, että olen tullut takaisin, Kapanen summaa.

HPK pyrkii pudotuspeleihin Kapasen johdolla. Kapanen uskoo, että HPK:sta kuoriutuu voittava joukkue.

− Haluamme kehittyä yksilöinä. Meillä on paljon nuoria pelaajia joukkueessa. Varsinkin heiltä odotamme harppauksia eteenpäin, vaikka tietysti vanhemmiltakin. Sitä kautta kehitymme joukkueena.

Kapanen odottaa kaikilta joukkueessa ammattimaista kaikkiin arkisiin asioihin, jotta tavoitteisiin päästään.

− Totta kai valmennuksen rooli korostuu nyt, kun puhumme nuorista pelaajista. Minulla on kuitenkin täysi luottamus siihen, että valmennuksessa on riittävä osaaminen ja ammattitaito nuorten kehittämiseen.

Joukkueen vanhimpana pelaajana myös Kapasella on oma vastuunsa nuorten ohjauksessa.

− Pyrin omalla jokapäiväisellä tekemisellä olemaan esimerkkinä niin paljon kuin pystyn.

Innolla kohti tulevaa

Viimeiset kahdeksan kautta Kapanen on pelannut KHL-jäillä. Liigan nykyinen meno on paluumuuttajalle melko vierasta.

− Olen aika vähän ehtinyt katsoa Liigaa. Pelejäkään ei ole nyt kamalasti alla. Ei ole mitään älyttömän hyvää käsitystä tästä sarjasta.

− Toisaalta tässä keskitytään täysillä omaan joukkueeseen ja omaan kuntoutumiseen tällä hetkellä. Siinä on ihan tarpeeksi.

Kapasen polvi leikattiin, joten harjoituspelejä ei ehtinyt kertyä vyölle kuin yksi. Polvi on kuitenkin kuntoutunut hyvin.

− Paikat ovat jo ihan kunnossa. Puoleen vuoteen olen pelannut vain yhden pelin, joten pelilliset asiat eivät tule vielä ihan itsestään.

Harjoituskausi on sujunut kuntoutuksen ehdoilla.

− Nyt olen ihan hyvässä kunnossa. Omasta mielestäni olen paremmassa kunnossa kuin viime vuonna tähän aikaan, vaikka en vielä ihan täydessä kunnossa olekaan.

38-vuotiaalla Kapasella riittää vielä intoa pelata, eikä lopettaminen ole käynyt mielessä. Tällä kaudella Kapanen haluaa nousta takaisin omalle tasolleen ja auttaa sitä kautta joukkuetta. Suurempiakin haaveita Kapasella riittää.

− Isoin haave on, että saataisiin nostettua HPK:ta ylöspäin jääkiekkollisesti ja myös seurana.

» Lähetä palautetta toimitukselle