Kanada-voitto kangertelun osasyynä − "Kaikki pelanneet ja urheilleet tietävät"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Saksa-tappio veti Marjamäen mielen matalaksi.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei ollut tyytyväinen joukkueen ottelun kuvaan, vaan sätti omiaan pelin jänteen katkeamisesta. Toisaalta Marjamäki näki tappion osasyynä myös edellisillan hurjan voiton Kanadasta.

Saksa onnistui yllättämään Leijonat jatkoajalla päättyneessä ottelussa maalein 3−2. Lauri Marjamäki aisti jo ennen kamppailua, että edessä on tiukka taisto.

− Tiesimme, että tulee vaikea peli tuollaisen tunteikkaan iltapelin jälkeen. Kaikki pelanneet ja urheilleet tietävät, että tuollaisen huippupelin jälkeen on tietynlainen tunnetila päällä. Vastustaja pelasi tappio alla, eikä heillä ollut sen suurempaa merkitystä pelille.

Toisin kuin Marjamäki väitti, Saksalla oli vielä teoreettinen mahdollisuus jatkopaikkaan. Haaste on toki melkoinen, sillä saksalaisten olisi voitettava Kanada päätöspelissään, ja Latvian olisi menetettävä tukku pisteitä.

− Emme olleet parhaimmillamme, mutta kolmas erä oli loistava. Päätimme kopissa erätauolla, että näytämme mistä porukka on tehty. Saimme ansaitun tasoituksen. Mahdollisuus voittoonkin oli, mutta tehokkuutemme oli tänään alle 10 prosenttia − sillä ei vain voita pelejä, harmitteli Marjamäki.

Peli ei pysynyt ehjänä 60 minuuttia

Sebastian Aho toi Leijonat tasoihin kolmannen erän lopussa. Vaikka jatkoaika toikin tappion, oli päävalmentaja helpottunut edes yhdestä pisteestä.

− Joukkue yritti tehdä kaikkensa, mutta emme saaneet parasta irti. Piste oli tärkeä. Meillä oli hetkeä aiemmin vapaa maalipaikka, mutta tällaista tämä on. Jos et itse tee, niin kaveri tekee, muistutti Marjamäki jääkiekon lainalaisuuksista.

− Sellainen fiilis jäi, että alussa meni hyvin, kun teimme maalin. Sitten olikin vaikeampaa, ennen meidän selvästi parasta erää.

Suomi on hävinnyt nyt sekä Tanskalle että Saksalle, mutta voittanut Kanadan suvereenilla esityksellä.

− Välillä onnistumme, välillä emme. Olen kriittinen peliä kohtaan, niin kuin on joukkuekin. Täytyy työstää sitä koko ajan. Ymmärrämme kilpailun tason. Tehokkuus ja tilanteiden päättäminen olivat tänään heikkoja.

Tuntematon suuruus Leijonien turmana

Voittajajoukkueen suurin sankari oli kolmosmaalivahdin roolissa turnaukseen lähtenyt Mathias Niederberger.

− Saksa kaivoi jonkun kolmosveskarin, ja hän pelaa tuollaisen pelin. Ei kai tässä. Reagoinnin terävyys ei ollut parhaimmillaan, emmekä kyllä sitä odottaneetkaan. Olympiafinalistijoukkue oli kova.

Lopun tasoitus oli Marjamäen mukaan merkki siitä, että joukkue haluaa asioita yhdessä.

− Kun olet maalin tappiolla Saksaa vastaan ja hakkaat päätäsi seinään, ja tasoitus tule viimeisellä minuutilla − se on osoitus siitä, että pelissä on paljon hyvää. Jokainen kokemus ja jokainen peli opettaa meille lisää asioista ja toisistamme.

Leijonien päävalmentaja kritisoi myös sarjajärjestelmää, jossa vastakkain pelaavien joukkueiden lähtökohdat saattavat olla hyvinkin erilaiset.

− Ohjelma on kova. Taas tuli kaveri kymmenen tuntia enemmän levänneenä. Ei ole meille niin sanotusti natsannut, kun katsoo otteluohjelmaa. Jätkät taistelivat hyvin, pohdiskeli ketjumuutoksillakin herätystä hakenut Marjamäki.

Alkusarjan viimeisenä kantona Leijonien kaskessa lymyilee Herningin lohkon kärkinippu Yhdysvallat.

− Huippujoukkue, jolla on tämän lohkon hirvein yksilötaito. Samantyylinen kuin Kanada, mutta paremmalla itseluottamuksella varustetut, liukkaat hyökkääjät. Iso, mutta mukava haaste meille, päättää Marjamäki todeten, että kisojen ensimmäinen keskipäivän peli vaatii joukkueelta uuden omaksumista. 

» Lähetä palautetta toimitukselle