Kanada-tappio nollattava ennen kohtalon ottelua

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jani Lajunen oli yksi Suomen harvoista onnistujista ottelussa Kanadaa vastaan.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Jani Lajusen johtaman nelosketjun panos oli Suomen harvoja ilonaiheita tiistaina tappio-ottelussa Kanadaa vastaan. Hallitseva maailmanmestari kurmotti Leijonia jääkiekon MM-kisojen alkulohko B:n päätösottelussa peräti numeroin 5−2.

Kanada purjehti voittoon maaleilla, joista ainakin osa syntyi Suomen näkökulmasta turhan helposti.

− Annettiin vähän liian helpolla maalit, Leijonille avausosuman iskenyt keskushyökkääjä Jani Lajunen manasi.

Hyökkäyspelissä Leijonien panos oli valitettavan ohutta, sillä ainoastaan Oskar Osala - Lajunen - Markus Hännikäinen pelasi tasollaan iskien Suomelle 1−1-osuman.

− Minun mielestä meidän ketju pelasi ihan OK-pelin. Saatiin hyökkäyspäähän kiekkoa, maalille pitäisi saada myös fyysisyyttä.

− Joukkueena meidän pitää parantaa kamppailupeliä. Annettiin niiden ylivoimilla vähän ilmaiseksi maalit, meidän myös sitä ja luistelutyötä parantaa. Kun saadaan kiekkoa alueella ja päätypeli käyntiin, niin saadaan paikkoja, Lajunen pohti taiston tauottua.

Tuore Suomen mestari Lajunen pisti maalillaan pitkän kuivankauden poikki. Edellisestä osumasta oli tovi vierähänyt, eikä hyökkääjä muistanut sen syntymistä itsekään.

− En muista, taitaa sitä jokunen hetki olla.

Edellisen kerran Lajunen maalasi maajoukkuepaidassa maailmanmestaruuskeväänä 2011.

Tappio nollataan ennen kuolemanottelua

Leijonilla on seuraavaksi edessä se kuuluisa kuolemanottelu. Puolivälierä ratkaisee lähes suurimman osan siitä, jääkö turnaus mieliin onnistuneena vai floppina.

− Niihin peleihin on aika helppo valmistautua. Tiedetään, että on yksi paikka ja siihen laitetaan kaikki likoon.

Lajusen rivien välistä pystyy päättelemään, että valmistautuminen Yhdysvallat-peliin ei kovasta paikasta huolimatta ole tavallisesta juurikaan poikkeavaa.

− Tästä pitää nollata, me tiedetään, että seuraava on kuolemanmatsi. Se pitää voittaa, jos haluaa eteenpäin.

» Lähetä palautetta toimitukselle