KalPan videovalmentaja Atte Kinnunen: "Onneksi löytyi luotto ja uskallus palkata tämmöinen vähän kokemattomampi"

LIIGA / Haastattelu
Videovalmennuksen rooli kasvaa ensi kaudella KalPassa. Perinteistä fläppitaulua ollaan tuskin kokonaan hylkäämässä.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
KalPan ensi kauden valmennustiimiä julkistettaessa suurin yllätysnimi oli uusi videovalmentaja ja joukkueenjohtaja Atte Kinnunen. Nuori mies saa vastuulleen ison urakan tehtäviä, mutta hänen mukaansa tukea on jo löytynyt toimistolta ja muilta valmentajilta.

Atte Kinnusen nimi ei ollut ennestään tuttu edes aktiivisesti jääkiekkoa seuraaville. Miehellä löytyy kuitenkin taustaa ja opintoja alaan liittyen.

− Viimeiset kolme vuotta olen opiskellut Vierumäellä, nimenomaan jääkiekkoa ja johtamista. Viime kauden olin Kanadassa työharjoittelussa. Yksi hommista on ollut A-junioreiden videovalmennus, josta sitten lähti into ja kiinnostus siihen hommaan.

Miehen tie KalPaan kävi osin sattumien kautta. Uusi päävalmentaja Sami Kapanen oli saanut Kinnusesta suosituksia ja keskusteli hänen kanssaan valmennustehtävistä jo vuodenvaihteessa.

− Tosiaan jouluna kun olin Suomessa käymässä, niin istuttiin Samin [Kapasen] kanssa alas ja juteltiin tästä. Tuntui, että arvot ja henkilökemiat kohtasivat siinä aika hyvin. Onneksi löytyi luotto ja uskallus palkata tämmöinen vähän kokemattomampi kaveri. Siitä iso arvostus hänen ja koko KalPan organisaation suuntaan. Erittäin positiivisin mielin ja innolla lähden tähän hommaan.

"Tuntui, että arvot ja henkilökemiat kohtasi samin kanssa aika hyvin."

Nuorekkuus näkyy nyt koko läpi KalPan organisaation, ja myös pelaajisto on todella nuori. Kinnunen on syystä onnellinen, että organisaatiossa tehdään rohkeita rekrytointeja, eikä pelätä mahdollisia virheitä.

− Ehkä mikä koko organisaatiolla on, että  täällä ei pelätä kokeilla uusia asioita ja ottaa sitten omalla tavalla riskejä. Ei vain tuijotella jotain natsoja tai vanhoja kokemuksia. Totta kai jos kokemusta on, niin sitä käytetään hyväkseen, ikään kuin tuodaan maustetta.

Henkilökohtainen videovalmennus ei ole Suomessa vielä edes kaikkien Liiga-joukkueiden käytössä, sen sijaan NHL:ssä se on jo arkipäivää. Kinnusen mukaan Suomessakin ollaan murroksessa tämän asian kanssa.

− NHL tietenkin on kaikessa todella paljon edellä. Analytiikka ja vastaavat ovat ihan eri tasolla kuin täällä. Mutta kyllä minä uskon, että Suomessakin tulee kasvamaan näiden rooli. Varmasti vähitellen aletaan huomata hyödyt ja se, että sitä kannattaa käyttää. Tietenkin vähän valmentajasta riippuen, että kuka sitä haluaa ja kuka ei.

Videovalmennuksen käyttö jakaa pelaajia. Toiset ovat innoissaan uuden tekniikan tuomista mahdollisuuksista kehittää peliä, ja toisia asia ei niin paljon kiinnosta.

− Totta kai se on tapauskohtaista. Tiedän, että on sellaisia pelaajia, joita se ei kiinnosta ollenkaan ja toisille se sopii tosi hyvin. Jotkut tykkäävät siitä luonnostaan enemmän kuin toiset. Ehkä se muutos nyt on tapahtumassa Suomessa, että videovalmennusta otetaan enemmän käyttöön.

Valmennusjohdon tehtävänä ei kuitenkaan ole puputtaa videoklippejä pelaajille, joita asia ei niin paljoa kiinnosta. Mahdollisuus myös henkilökohtaista peliä koskevien klippien näkemiseen kuitenkin tarjotaan.

− Varmasti ainakin alkuun tarjotaan kaikille pelaajille mahdollisuus. Mutta jos näemme, että pelaajaa ei kiinnosta, niin on turha pakottaa. Tietää ainakin, että sellainen mahdollisuus on olemassa, jos haluaa sitä kautta palautetta omasta pelistä.

− Se hyvä puolihan siinä on, että video ei valehtele. Mitä olen aikaisemmin huomannut, niin useilla pelaajilla tulee sellaisia heräämisiä, että hei tuoltako minä näytän. Se saattaa olla myös ihan erilaista kuin oma tunne on.

Kinnusen vastuulla on aluksi keskittyä lähinnä videovalmennukseen. Laajempaa tilastointia ei KalPassa aleta ainakaan heti tekemään.

− Luulisin, että alkuun roolini on vain tätä videovalmennusta. Pelitapahtumassa vie kuitenkin kaiken keskittymisen videoklippien teko. Toisaalta Liigalta tulee jonkin verran tilastoja. Ehkä tulevaisuudessa niitä tehdään myös seuran tasolla enemmän, jos koetaan, että vaikka jokin erikoistilasto koetaan tarpeelliseksi.

Ei paineita työtaakasta

Nuoren miehen vastuulle tulee videovalmentajan roolin lisäksi myös joukkueenjohtajan tehtävät. Mies ei koe työmäärästä paineita, ja apua on myös hyvin saatavilla.

"En minä koe mitään paineita, ettenkö pärjäisi näissä hommissa."

− Totta kai se työllistää, mutta tuki on ollu jo näin alkuun tosi hyvä tuolta toimiston puolelta ja muilta valmentajilta. En minä koe mitään paineita, ettenkö pärjäisi näissä hommissa.

− Tuommoista järjestely- ja johtamishommaa on kuitenkin tullut jonkin verran jo tehtyä, vaikka tässä nyt ei ikää ole vielä kauheasti. Ei se niin monimutkaista loppupeleissä ole, ne on vaan järjestelyasioita.

Kinnusen kiekkotaustasta löytyy myös henkilökohtainen pelaajaura junioreissa. Realiteetit kuitenkin iskivät vastaan ja valmentaminen alkoi kiinnostaa enemmän.

− Junioreissa pelasin HPK:ssa koko nuoruusikäni. Jossain vaiheessa huomasin, että mistään ammattilaisuudesta on turha haaveilla, niin intohimo ja kiinnostus siirtyivät enemmän valmennukseen.

Uudella videovalmentajalla on kokemusta myös perinteisestä penkin takana valmentamisesta. Kinnunen ei halua vielä lyödä lukkoon tulevaisuuden haaveitaan, eikä hän koe, että videovalmentajan pesti olisi väliporras matkalla kohti vastuullisempia valmennustehtäviä. 

− Parit viime kaudet mitä tässä nyt olen ehtinyt junioreissa ja Kanadassakin valmentaa, niin olin niin ihan perinteinen penkin takana oleva valmentaja. Nyt tuntuu, että ne omat haaveet olisi ehkä enemmän tällä video- ja analysointipuolella. Mutta myös siellä johtamisen puolella. Voihan se toki olla, että sitten kymmenen vuoden päästä tuntuu taas siltä, että haluaisi valmentaa. En nyt osaa sen tarkemmin eritellä, mutta mennään nyt ihan homma kerralla.

» Lähetä palautetta toimitukselle