Kaksi vuotta, neljä seuraa

LIIGA / Haastattelu
Mark Lee on viihtynyt Blues-nutussa.
Kuva © Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/
Espoo Bluesin rivistöihin laskeutunut Mark Lee on jättänyt jälkensä kahden kauden aikana neljään eri SM-liigaseuraan. Syksyn loukkaantumisesta kärsinyt kanadalaishyökkääjä alkaa viimein palata omalle tasolleen.

Blues ei onnistunut tiistaina kampeamaan Ässistä kauden seitsemättä voittoaan, vaikka kolmannen erän loppukiri olikin aiheuttaa porilaisille ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Ässien avauserän tulitus sai kuitenkin espoolaiset hämilleen.

- Emme olleet tarpeeksi nälkäisiä. Tiesimme, että Ässät tarvitsi näitä pisteitä, he eivät olleet tyytyväisiä sijoitukseensa. Emme olleet ehkä tarpeeksi varautuneita, mutta emme voi jättää taistelua viimeiseen 20 minuuttiin tällaisella joukkueella. Meidän täytyy pelata koko 60 minuuttia työteliäästi kahdenkymmenen sijaan, Blues-hyökkääjä Mark Lee tuumasi.

Leen mukaan Ässät oli Bluesia ehdottomasti parempi kaksinkamppailuissa. Porilaisilta löytyi tarvittava kipinä.

- He olivat paljon määrätietoisempia saadakseen kiekon häkkiin. He tekivät muutamat osumansa aivan maalin edestä, ja me saimme keräillä luitamme. Toivottavasti opimme virheistämme.

Perjantain Ilves-otteluun joukkueen täytyykin saada yhteen kaikki pienet palaset, jotka tekivät Bluesista menestyvän tiimin.

- Ennen näitä kolmea tappiota meillä oli kaikki hallussa, pelasimme mahtavaa kiekkoa ja voitimme kaikki taistelumme. Tämä joukkue tekee todellakin töitä.

Tahmea syksy

Leen kausi ei alkanut aivan odotusten mukaan. Hieman ennen runkosarjan alkua 28-vuotias kanadalainen loukkasi polvensa. Toipuminen ei vaatinut kuin lepoa, mutta vei silti odotettua kauemmin aikaa. Paluukaan ei ollut kaikista ruusuisin.

- Se oli todella, todella vaikeaa. Pelasin edellisen otteluni täällä Porissa viime keväänä JYPiä vastaan ja seuraavan kerran myöhään syksyllä SaiPassa. Siihen väliin mahtuu melkein seitsemän kuukautta, ja ehdin mennä ruosteeseen. Oli todella vaikea hypätä remmiin mukaan. Sellainen on todella turhauttavaa, varsinkin minunlaisilleni pelaajille, jotka odottavat itseltään paljon, mutta joilta myös muut odottavat onnistumisia.

- Nyt on kuitenkin tuntunut viimein hyvältä jäällä. Yhteys joukkuekavereihin ja ajoitus ovat palailleet kohdilleen, joten toivon, että voin todellakin auttaa Bluesia kevään mittaan.

Lee näyttää myös selvästi nauttivan SM-liigassa pelaamisesta, sillä Ilveksen, Ässien ja SaiPan jälkeen Blues on hyökkääjälle jo neljäs seura liigassa kahden vuoden sisällä. Helpotusta tilanteeseen ei tuonut maanmiehen keljuilu asiasta.

- Stephen Dixon pilailikin juuri kustannuksellani kyseisestä asiasta, Lee hymähti.

- Mutta kyllä, rakastan olla Suomessa. Pidän tavasta, jolla liigaa pelataan. Vaikka olen reissannut eri joukkueissa, olen nauttinut ajastani kaikkialla. Pidin myös Porissa pelaamisesta, se oli mahtavaa. Minut on otettu joka paikassa avoimin mielin vastaan, ja toivon, että saan pelata täällä vielä monta vuotta.

Kyse on kanadalaisen mukaan juuri uutuudenviehätyksestä, ja homma Espoossakin on lähtenyt luistamaan hyvin.

- Tämä on hienoa, kuin uusi jakso. Uusi systeemi, uudet pelaajat. Kaikki on uutta. Tietysti menee hetki päästä sisälle juttuun, mutta muutamat viime pelit ovat menneet paremmin. Meillä on mielestäni todella hyvä joukkue täynnä mahtavia jätkiä. Tiedän, että olemme vaikea joukkue voittaa.

"Hän on kuin tyttö"

Ryhmähenki on joukkueella hallussa, ja Lee tulee hyvin toimeen ketjukavereidensa Ryan Vescen ja Vladimir Draveckyn kanssa. Jääkiekkomaailma on pieni, joten vaikka Lee ei etukäteen ketjukavereitaan tuntenut, hän on pelannut hyökkääjiä vastaan AHL:ssä. Heillä on myös yhteisiä ystäviä.

- Ryan toi mukanaan paljon johtajuutta, hän on mies, joka tuntee pelin. Sama juttu Vladin kanssa, hän tekee töitä päivästä toiseen. Toivottavasti saamme ketjumme kasaan uudestaan, sillä valmentaja teki hieman muutoksia.

Vaikka Lee onkin kotiutunut Espooseen hyvin, hyökkääjällä on aina aikaa vanhoille tutuille. KHL:ään kaupattu Dixon vierailikin kanadalaisystävänsä luona sunnuntaina, kun selvitteli viisumiasioitaan pääkaupunkiseudulla. Lee laskee Dixonin läheiseksi ystäväkseen.

- Minulla ja Stephenillä tuntuu olevan aina hauskaa. Kävimme syömässä ja juttelimme, on aina hienoa nähdä vanhaa ystävää. Toivotan hänelle kaikkea onnea Venäjälle. Hän on loistava pelaaja ja persoona. Uskon, että hän pärjää siellä loistavasti.

Vaikka Dixon pilailee herkästi kanadalaisystävänsä kustannuksella, hallitsee Leekin lajin salat.

- Luoja, hän kulutti puolet palkkašekistään uusiin vaatteisiin, sillä haluaa näyttää tyylikkäältä, kun menee Venäjälle. Hän on kuin tyttö, hänellä on kasseja kassien perään, mutta ostaa aina vain lisää, Lee nauroi.

» Lähetä palautetta toimitukselle