Kai Suikkanen nauraa paineille

LIIGA / Haastattelu
Uusvanha TPS-valmentaja tuntee mainensa.
Kuva © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/
Tekeekö seuran viimeisimmän mestarivalmentajan paluu TPS:stä taas voittajajoukkueen? Siihen uskoo moni. Kai Suikkasen pokka ei petä odotusten edessä.

"Nouseva Mestis-valmentaja" vuonna 2008, "Kultasormi-Suikkanen" vuonna 2013. Kai Suikkaselle on tunnetusti tapahtunut paljon ja kahden TPS-pestin lähtökohdat ovat toistensa peilikuvat.

Hannu Virran neljä ja puoli vuotta sitten korvannut keltanokka on nyt entinen KHL-luotsi ja kaksinkertainen SM-finalisti.

Suikkanen kokee toisen tulemisen olosuhteet mieluisammiksi.

- Viime kerralla tulin kesken kauden ja ensimmäiseen peliin oli joitakin kymmeniä tunteja. Nyt on puoli vuotta. Työtä on paljon, mutta on sen tekemiseen aikaakin, Suikkanen sanoi Jatkoajalle.

- Helppohan se on tulla tuttuun seuraan kun ei tarvitse miettiä missä harjoitellaan, mitä tehdään ja kukahan tuokin on. Pelaajiakin on vanhasta joukkueesta.

Tällä hetkellä Suikkaselta puuttuvat vielä työkalut. TPS:n ratkaisumiehet ovat tänäkin keväänä teillä tietämättömillä. Lähes kaikki hyökkäyksen ja puolustuksen avainpalaset pitää onkia myyjän markkinoilta.

- Venäjä vie ensin 40 pelaajaa ja jenkit vähintään saman verran. Siinä on äkkiä satakunta pelaajaa poissa markkinoilta. Ja ne ovat nimenomaan aina kärkipäästä, Suikkanen tiivistää.

Turkulaisryhmästä puuttuu vielä ainakin yksi top 4 -puolustaja ja kolme kärkiketjujen hyökkääjää. Tarjolla on iso tukku päteviä pelaajia, mutta vielä enemmän varakkaita työnantajia.

- Huippumiehet vie itänaapuri. Saa niistä unelmoida ja yrittää vääntää tai kääntää, mutta niin se vain yleensä tahtoo tulla. Aika vaikea on Vuoren Arinkin mennä väsäämään sopimusta, kun Moskovasta kuiskataan kuuman linjan kautta seitsemää numeroa.

- Nykyajan kiekossa on vielä inhottavampaa se, ettei voimasuhteista ole tietoa vielä sarjan alkaessakaan. Joillekin Jokereille, Kärpille tai vastaaville voi tulla tilataksillinen äijiä tammikuun 31. päivä - ja ne tulevat Venäjältä tai muualta Euroopasta.

"Pudotuspelipaikka on pakko saavuttaa"

Materiaaliin liittyvä epävarmuus saa valmentajan pitämään sijoitukselliset tavoitteensa hämärän peitossa. Suikkasen lähdön jälkeen TPS on pelannut vain kaksi pudotuspeliottelua. Se ei ainakaan riitä.

- Tänne pitää palauttaa playoff-paikka, mutta eihän meillä ole vielä joukkuettakaan. Ei ole järkeä asettaa tavoitteita, joista jokainen näkee jo heinäkuun puolivälissä, että "eihän tuo ole mitenkään mahdollista". Eihän se silloin ole edes mikään tavoite. Se ei motivoi ketään.

- Joka tapauksessa meidän joukkueemme on kyllä sellainen, että pudotuspelipaikka on pakko saavuttaa. Sitä korkeammalle ei kannata alkaa laittaa rimaa kun ei ole tietoa omasta tai kenenkään muunkaan ryhmästä. Kun kevät paistaa, niin TPS:n pitää pelata jääkiekkoa, eikä lomailla.

Vastuunottoa Suikkanen perää kaikilta. Julkisuudessa tuloksenteko on valmennuksen ja pelaajiston harteilla. Karsintaviivan välttely ei tule Suikkasen ajatuksissa kysymykseenkään.

- Kaikkien pitää pystyä parempaan. Eiväthän sijat 13, 10 ja 13 voi saatana olla Tepsin paikka. Koko seuran on oltava valmiimpi tekemään enemmän töitä, jotta voimme hivuttautua ylöspäin. TPS on niin kova seura, ettei se kuulu tänne, Suikkanen sanoo painokkaasti.

Enää ei ole "ihan sama, kuka turakainen siellä penkin takana heiluu". TPS tarvitsee Suikkasen kaltaista jämäkkää valmentajaa, joka osaa kuitenkin samalla pitää ilmapiirin puhtaana. Hänen harteillaan lepää paljon, sillä kolmena kautena viiden päävalmentajan alaisuudessa rämpinyt seura odottaa KHL:ään karanneesta ex-luotsistaan sateentekijää.

Hehkutus ei horjuta Suikkasen itseluottamusta, eikä pokka petä edes puolivalmista kokoonpanoa katsellessa.

- En mä koe mitään paineita. En millään tavalla. Me teemme kaiken mitä pystymme ja sillä mennään niin pitkälle kuin lento kantaa. Kyllä mä olen tässä kymmenen vuoden aikana saanut joukkueesta yleensä enemmän irti kuin mitä ihmiset ennakkoon arvioivat. En keksi miksi en saisi nytkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle