Kähkönen Raumalle hakemaan askelta eteenpäin

LIIGA / Haastattelu
Kaapo Kähkönen torjui Suomelle vuodenvaihteessa nuorten MM-kultaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Raumalla on totuttu vuosien saatossa näkemään kokeneita maalivahteja. Vaikka Kaapo Kähkönen on vasta 19-vuotias, on hän ikäisekseen nähnyt ja voittanut paljon.

Espoolaisen EJK:n kasvatilla on palkintokaapissa mm. nuorten maailmanmestaruus, nuorten SM-Liigan mestaruus ja nuorten olympiakulta. Lisäksi tilillä on tukku henkilökohtaisia palkintoja junioriuran ajalta.

Tilanne on kuitenkin nyt uusi sekä Lukolle että Kähköselle. Kähkönen on ensimmäistä kertaa urallaan Liiga-joukkueen ykkösmaalivahti ja Lukko luottaa päävastuun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan nuoren maalivahdin harteille.

Mitkä asiat johtivat tähän ratkaisuun?

– Kyky. Potentiaali. Ja sitten henkinen kypsyys. Ikä on numero ja sitten katsotaan, että mikä on henkinen kypsyys. Minun mielestä hän on todistanut tiukoissa paikoissa, että häneen pystyy luottamaan, lateli Lukon päävalmentaja Juha Vuori.

– Ylipäänsä hänen pelityylinsä on sellainen, mikä täällä olleilla on ollutkin. Hän huokuu rauhallisuutta.

Kähkönen itse ei varsinaisesti innostu ajatusleikistä, että hänen paikkansa raumalaisten ykkösvahtina olisi lyöty jo nyt lukkoon.

– Kyllä minä sen sillä tavalla ajattelen, että harjoittelemalla ja pelaamalla hyvin saa sitä peliaikaa. Mulle on opetettu, että kaikki pitää itse ansaita.

Muutto pois äidin helmoista

Espoolaisen pääsarjakiekkoilun tila on enemmän tai vähemmän selvä kaikille. Espoo Bluesin tilanne ei ole kehuttava ja on jopa todennäköistä, että Blues ei tulevalla kaudella pelaa Liigaa.

Lukuun ottamatta yhtä Mestiksessä vietettyä kautta koko ikänsä Espoossa asunut ja kiekkoillut nuorukainen myöntää, että ajatukset seuran vaihtamisesta kävivät mielessä jo varhain.

– Siinä se kauden mittaan ajatus kypsyi, kun siellä tilanne oli mikä oli. Hyvissä ajoin aloin miettimään vaihtoehtoja ja itse näin Lukon hyvänä juttuna mulle. Tuli samantien hyvät fiilikset.

Raumalle Kähkönen muuttaa yksin. Hänellä tosin on jo kokemusta kaudelta 2014-2015 asumisesta kaukana äidin lihapatojen ääreltä, kun hän edusti yhden kauden ajan Mestiksen TUTOa.

Lisää aikuistumista on luvassa kesän aikana, sillä veskarilupaus lähtee hänet varanneen NHL-seuran Minnesota Wildin järjestämälle nuorten lahjakkuuksien harjoitusleirille.

– Siellä on tämä nuorten pelaajien leiri, niin siihen osallistun. Olen siellä kaksi kesää käynyt, myöntää Kähkönen.

Päävalmentaja Juha Vuorelle tämä käy enemmän kuin hyvin.

– Erinomainen juttu. Sitä ollaan joukkueen rakennuksessa haettu, että olisi pelaajia, joilla on tavoitteet korkealla ja haluavat lähteä Raumalta sekä kansainväliselle tasolle, että isoihin liigoihin, sanoi Vuori.

Viimeinen askel kohti unelmaa

Kaapo Kähkönen ei ole aivan tavallinen pelaaja siinä mielessä, että hän onnistui tekemään pari kautta takaperin saman kauden aikana kaksi maalia. Hän myöntääkin olevansa maalivahdiksi hyvä mailankäsittelijä.

– Koen sen olevan yksi minun vahvuuksista. Toki puolustajien kanssa kun sopii asioita, niin se helpottaa heidänkin tekemistä. Uskon siitä olevan kaikille apua.

Sopimus Lukon kanssa on kaksivuotinen ja tulevaisuudessa siintää kiinteänä tavoitteena NHL. 

– Kun tämän sopimuksen tein ja tästä mahdollisuudesta kuulin, niin tämä oli se steppi, jota minä tarvitsen ennen siirtymistä Pohjois-Amerikkaan. 

– Tarvitsee pelata paljon pelejä, että saa kokemusta ja mitä isompia pelejä, niin sen parempi. Uskon, että täällä on mahdollisuus menestyä ja pelata paljon. Sen puoleen uskon, että tämä on hyvä juttu.

» Lähetä palautetta toimitukselle