Kärppien Albert tekee tuloaan: "He ovat joutuneet roikottamaan minua mukana"

LIIGA / Haastattelu
Albert on päässyt pelaamaan Kärppien ykkösnyrkissä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Kärpät kairasi tärkeän kolmen pisteen voiton Ilveksestä Hakametsän torstai-illassa. Oululaisten ykköskentän laidassa viiletti yhdysvaltalainen John Albert, joka alkaa pikkuhiljaa lunastaa ulkomaalaisvahvistukseen suunnattuja odotuksia.

Ohion Clevelandissa vuonna 1989 syntynyt John Albert viiletti Ilvestä vastaan Kärppien ykkösketjussa. Tehopisteitä ei oululaisten 2−1-voittoon päättyneessä ottelussa Albertille tullut, mutta peliaikaa mies kellotti liki 18 minuuttia.

− Täydet kolme pistettä olivat erityisen tärkeät tästä pelistä. Varsinkin, kun olemme Ilveksen kanssa niin lähekkäin sarjataulukossa. Kun vieraskentällä menee tasatilanteessa kolmanteen erään, on vain löydettävä paikat maalintekoon.

Ottelussa nähtiin todella vähän laukauksia, eivätkä Kärppien Jussi Rynnäs ja Ilveksen Antti Lehtonen joutuneet huhkimaan hiki hatussa torjuntojensa eteen.

− Peli oli meiltä hieman laiska. Olisimme voineet pelata paremminkin. Löysimme kuitenkin tiemme voittoon, mikä on tärkeintä. Valmentajat näyttävät meille jälkeenpäin videolta, mitä pelillisiä asioita tästä pelistä täytyy parantaa jatkoa ajatellen.

Kärppien edellinen ottelu päättyi viime lauantaina Oulussa TPS:ää vastaan värikkäiden vaiheiden jälkeen 6−5 kotijoukkueen hyväksi. Oululaisten kaksi edellistä ottelua ovat olleet pelillisesti kuin yö ja päivä.

− En ole varma, miten tämä ottelu erosi TPS-pelistä. Siinä ottelussa oli enemmän kyse siitä, kuinka molemmat joukkueet hallitsivat omat jaksonsa pelistä. 

Ilves oli kärsinyt nöyryyttävän tappion Porissa vain vuorokautta aiemmin.

− Tiesimme, että Ilves pelasi eilen. Ajauduimme pelaamaan ehkä enemmän sillä tavalla, kuin he halusivat. Peli oli hidastempoinen ja vähämaalinen. 

Pyörälän reppuselässä − Albert pääsemässä hommista jyvälle

Kärpät on pelannut tällä kaudella alavireisesti, eikä ryhmä ole saanut peliä uomiinsa kuin harvoin. Albert näki kuitenkin valon pilkottavan tunnelin päässä.

− Olemme keränneet itseluottamusta viimeisten 10-15 pelin aikana. Olemme tulleet takaa, ja saaneet hyviä kolmannen erän voittoja.

Kärppien todelliseksi sankariksi ja johtohahmoksi on noussut kokenut Mika Pyörälä. Albertin kanssa samassa ketjussa viilettävä pelimies keräsi ensimmäistä vuottaan Suomessa pelaavalta mieheltä suosionosoitukset.

− Pyörälän kanssa on helppo pelata. Hän puhuu paljon pelin aikana ja on hyvin fiksu pelaaja. Hän on pelannut tässä liigassa pitkään, tekee pienet asiat oikein ja on johtava pelaaja joukkueessamme. En tiedä missä olisimme ilman häntä, kehuu Albert vuolaasti ketjukaveriaan.

Albert on kärsinyt alkukauden aikana loukkaantumisista, eikä Ilves-pelikään sujunut tärskyittä. Ottelun loppupuolella hän kävi pukukopissa, mutta palasi myöhemmin jäälle taistelemaan joukkueensa puolesta.

− Kävin pukukopissa puujalan takia. Loukkaantuminen ei ole koskaan mukavaa, mutta niitä tulee. Niiden kanssa on elettävä. Yritin unohtaa omat otteeni ennen loukkaantumisia, ja olenkin mielestäni parantanut peliä palattuani kaukaloon, analysoi Albert.

Kausi ei ole tähän asti sujunut niin kuin Albert olisi itse halunnut. Pienen itsekriittisyyden lomasta paistoi kuitenkin usko omaan tekemiseen.

− He ovat joutuneet roikottamaan minua mukana alkukauden, mutta nyt olen saanut mahdollisuuden pelata kärkiketjussa ja antaa panokseni joukkueelle, päätti yhdysvaltalainen.

» Lähetä palautetta toimitukselle