Kärpät nousi 0–4-tappioasemasta tasoihin, mutta hävisi lopulta – Mikko Manner: "Vain voittajat muistetaan"

LIIGA / Haastattelu
Mannerilla savottaa riittää, jotta Kärpät saisi kaadettua finaalivastustaja Tapparan.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Kärpät teki uskomattoman nousun, kun se toisen erän lopussa aloitti kotikaukalossaan lujasti pauhanneen kotiyleisönsä siivittämänä neljän maalin takaa kirinsä. Takaa-ajo oli onnistunut, sillä Kärpät nousi 11 minuutissa tasoihin. Lopulta Tappara kuitenkin teki kolme minuuttia ennen loppua voittomaalin 5–4.

Kärppien päävalmentaja Mikko Manner kommentoi pelin jälkeen joukkueensa hyviä asioita, huonommin menneistä asioista ei ollut halua puhua.

Jani Hakanpää ei pelannut, mutta meillä oli tänäänkin huippujoukkue. Veini Vehviläinen on ollut meille koko kauden mahtava pelaaja. Siellä Aleksi Mäkelä ja Jesse Koskenkorva pelasivat erinomaisen pudotuspelin aivan huikeaan paikkaan. He auttoivat joukkueen hienoon takaa-ajoon. Jani ei pelannut, hän on ollut tärkeä meille koko kauden, mutta nyt keskitytään niihin, jotka pelaavat. Arvostetaan heitä, jotka siellä jäällä ovat, muista on ihan turha puhua. Siellä olivat myös esimerkiksi Sami Anttila ja Radek Koblížek, jotka ovat koko kansalle aika nimettömiä pelaajia, mutta he pelaavat huikeita pelejä Liigan finaaleissa.

Kärppien nousu oli nopea. Kauden aikana Kärpät on noussut useita kertoja useamman maalin takaa jopa voittoon saakka.

– Hieno nousu meidän joukkueelta. Oma joukkue on tällä kaudella näyttänyt monta kertaa, että se on täynnä pelaajia, jotka eivät missään vaiheessa anna periksi. Vaaditaan voimaa ja uskoa, että nousuihin pystyy. Johtoaseman menettäminen on yllättävän helppoa, jos toinen joukkue saa flow'n päälle. Harmittavasti vaan Tappara näytti vahvuutensa ja iski vielä voittomaalin, sillä vain voittajat muistetaan, Manner kommentoi.

Kärpät joutui vaihtamaan ensimmäisen erän loppupuolella maalivahtia, kun Vehviläinen oli päästänyt kolme maalia, joista osa olisi ollut otettavissa. Mannerin kommentti siitä, onko seuraavan pelin maalivahtivalinta jo päätetty, oli lyhyt. Ainakaan suoralta kädeltä ei ole selvää, että aiemmin vahvasti pudotuspeleissä pelannut Vehviläinen olisi seuraavassa pelissä aloittavana maalivahtina. Toisaalta, Jussi Rynnäs ei esittänyt mitään suuria pelastuksia, vaan hänen taakseen meni kaksi maalia.

– Sitä valintaa ei ole mietitty, eikä sitä tässä vaiheessa kerrottaisikaan, Manner tokaisi.

Kärpät ei välipäivänä aio keskittyä jääkiekkoon.

– Huomenna ehkä unohdetaan koko jääkiekko, ollaan sitten torstaina valmiita. Tappara on huippujoukkue, jos vähänkään luulee, että saa siitä otteen, niin ne iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ollaan onnellisia tästä lopun noususta, se antoi meille uskoa, mutta ei pidetä asioita taas itsestään selvinä, Manner päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle