NJD - BUF 1.00
DET - PHI 2.00
FLA - MTL 2.00
ANA - WSH 4.00
CGY - ARI 23.00

Jyväskylän seuraava Sami

LIIGA, MESTIS / Haastattelu
Sami Niku avasi Liiga-uransa ennakkoluulottomasti.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Aivan kaikille se ei ollut tavanomainen syksyinen tiistai-ilta Jyväskylässä. Hurrikaanipaidan uransa ensimäiseen liigapeliin pukeneen Sami Nikun kohdalla tämä ei ollut yksi ilta muiden joukossa.

Monelle yksi illan mielenkiinnon kohteista oli Jyväskylän tuoreimman puolustajalupauksen, Sami Nikun Liiga-debyytti. Viime kaudella JYP-Akatemiassa kolmekymmentä peliä pelannut, nuorten maajoukkueleirit läpi kolunneen Nikun harjoituskauden otteet olivat olleet sen verran vakuuttavia, että Marko Virtanen päätti antaa nuorukaiselle näytönpaikan.

Ennakkoluuloton. Vähän kuin Sami Vatanen. Näitä vertauskuvia kuulee usein kun kysyy millainen pelaaja Sami Niku on. 

Eivät nämä puheet aivan tuulesta temmattuja olleet, kun numeron kahdeksan otteita jäällä tarkkaan seurasi. Hyvä luistelemaan, kiekollisesti vahva. Seitsemänneksi puolustajaksi kokoonpanoon merkattu Niku kellotti peliaikaa vajaat kymmenen minuuttia, ja oli jäällä yhden takaiskun aikana. 

− Avauserässä oli vaikeuksia joissakin tilanteissa, mutta se menee vähän jännityksen piikkiin. Tempo oli huomattavasti kovempi kuin Mestiksessä. Siinä oli aluksi hieman totuttelemista. Toisessa erässä pääsin jo peliin paremmin mukaan, ja ihan tyytyväinen olen omiin otteisiini kahdessa viimeisessä erässä.

Koska JYP pelasi seitsemällä puolustajalla, Nikun pakkipari vaihtui tasaisesti lähes joka vaihtoon. Nuorukainen pelasi pääasiassa joukkueen kokeneempien puolustajien, Mikkojen Viitanen, Luoma, ja Kaltevan kanssa. 

− Helppo oli pelata. Kovasti kaverit kannustivat ja antoivat hyviä neuvoja. Piti pelata vain yksinkertaista kiekkoa eikä lähteä yrittämään mitään ihmeellisyyksiä, kertoi Niku.

"Eihän sitä paljon hienommassa tilanteessa voi Liiga-debyyttiä tehdä"

Peliin valmistautumisesta Niku kertoi, että ei menettänyt yöuniaan peliä edeltävänä yönä.

− Ei mennyt yöunet, koska sain tietää pelaavani vasta samana päivänä. Aamujään jälkeen menin kotiin. Sieltä kun tulin hallille, sitä alkoi vasta miettimään että mitähän tästä tulee. En jännittänyt kovinkaan paljoa. 

Liiga-kasteen saamisesta kotiyleisön edessä nuorukainen nautti silminnähden. 

− Eihän sitä paljon hienommassa tilanteessa voi Liiga-debyyttiä tehdä kuin kotipelissä ja kotiyleisön edessä. Hieno hetki. 

Vuodenvaihteen U20 MM-kisat kiinnostavat Nikua.
Vuodenvaihteen U20 MM-kisat kiinnostavat Nikua.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

"Tottakai kisat kiinnostavat"

Tulevan kauden tavoitteista puhuessa esiin nousee vuodenvaihteen nuorten MM-kisat Kanadassa.

− Ei se minun päätavoitteeni ole, mutta tottakai yksi tavoitteistani on päästä Kanadaan ja joukkueeseen. 

Jyväskylässä JYPin alakerran kilpailu on todella kovaa. Siksi on vaikea nähdä Nikun pelaavan enemmän kuin yksittäisiä pelejä tällä kaudella Liigassa.

− Tietenkin haluan päästä pelaamaan täällä, ja saada mahdollisimman paljon liigapelejä alle, mutta ei se minua haittaa, vaikka kausi menisi Mestiksessä. Mestiksessä tarjolla on paljon vastuuta ja runsaasti minuutteja. Se mahdollistaa kehityksen, päätti Niku. 

» Lähetä palautetta toimitukselle