Juuso Forsström: "Haluan ottaa urallani uuden stepin eteenpäin"

MESTIS / Haastattelu
Juuso Forsström toimii Espoo Unitedin varakapteenina kuluvalla kaudella.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Juuso Forsström on 27-vuotias jääkiekkoilija, joka voi pelata sekä sentterinä että laitahyökkääjänä. Hän edustaa kuluvalla kaudella Espoo Unitedia, jossa hän myös toimii varakapteenina. Forsströmin jokailtainen taistelu kaukalossa on nostanut hänet monen espoolaiskannattajan suosikkipelaajaksi.

Juuso Forsström saapui kuluvaksi kaudeksi takaisin Espooseen, jossa hän on pelannut juniorina. Ennen tätä hän vietti Savonlinnassa yhteensä kolme kautta. 

— Täällä oli aika hyvä aihio olemassa, mutta se ehkä hieman romahti tuossa kesällä. Oli hyvät visiot, mutta ne eivät sitten ihan toteutuneet. Olen kuitenkin Espoossa pelannut juniorina. Espoo on lähellä kavereita ja muuta perhettä, joten se oli varmaan se suurin syy, miksi tänne lopulta tulin. Voin myös uralla ottaa yhden uuden stepin eteenpäin.

Hyökkääjä toteaa, että muitakin vaihtoehtoja olisi ollut tarjolla, mutta Espoo ja United osoittautuivat niistä parhaimmiksi. 

Forsström pelasi viime kaudella Savonlinnassa SaPKon riveissä joukkueen kapteenina, jossa hän myös voitti Mestiksen mestaruuden.

— Se on tähän asti kovin juttu minun urallani, mitä olen saavuttanut. Joskus voitin A-nuorten suomenmestaruuden, mutta aikuisten tasolla tuo on se kovin ja sen nostan myös korkealle. Se oli Savonlinnalle todella iso juttu. Se oli todella hieno kokemus.

Hyökkääjä on pelannut urallaan monessa eri Mestis-seurassa. SaPKon ja Espoo Unitedin lisäksi hän on edustanut Mestiksessä muun muassa Kiekko-Laseria, HCK:ta sekä JYP-Akatemiaa.

— Olen aina yrittänyt tuoda mukanani kannustusta sekä luonnettani, ja varsinkin sitä voitontahtoa.

Mestiksessä nähdään paljon nuoria ja vähän vanhempia pelaajia, jotka haluavat päästä urallaan eteenpäin isompiin ympyröihin.

— Kyllä Mestis on hyvä nuorille pelaajille, jotka eivät heti pääse liigaympyröihin mukaan. Täällä kuitenkin pelataan kovia miesten pelejä. Monelta vaatii muutama vuosi Mestiksessä pelaamista, jonka jälkeen on valmiimpi esimerkiksi Liigaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle