Juolevi on valmiina Kanadan kaatoon

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Juolevi on valmiina Kanadaa varten
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Puolustaja Olli Juolevi oli Tšekki-pelissä yksi Suomen kantavista voimista. Puolustuspään miesvajauksen vuoksi hän joutui pelaamaan erittäin runsaita minuutteja tavanomaisen taakkansa lisäksi ja vastuuta tuli myös erikoistilanteissa.

Vaikka Tšekki voitettiinkin 5-4, Olli Juolevin mieleen jäivät päällimmäisinä pelin rikkonaisuus ja tehdyt virheet. Lopputulos ja tapa, jolla se saavutettiin, kuitenkin miellyttivät.

− Vähän jäi sellainen rikkonainen tunnelma, otettiin muutama tyhmä jäähy ja tehtiin pari tyhmää virhettä. Näimme kuitenkin, että olemme vahva joukkue emmekä luovuta koskaan.

Lisääntynyt peliaika ei miestä painanut, ainakaan liikaa.

− Pelasin viimeksikin paljon ja olen pelannut tällä kaudella paljon, mutta kyllä tässä tuli ihan reippaasti rasitusta, kun oli kova tempo koko ajan.

Suomen riveistä olivat poissa loukkaantunut Eetu Sopanen, vatsataudin ennen peliä kellistämä Miro Keskitalo ja tämän lisäksi myös Vili Saarijärvi joutui jättämään pelin kesken vatsataudin vuoksi. Poissaoloilla oli oma vaikutuksensa, mutta kuten Juolevi itsekin asian totesi, asiaa ei liikaa kerennyt miettiä pelin tuoksinassa.

− Siinä tippui äijiä kesken pelin pois ja ketjut menivät sekaisin. Jalka saattoi alkaa painaa, kun oli niin vähän pelaajia. Hyvin kuitenkin taistelimme lopussa ja saimme pelin hoidettua.

− Ei sitä tilannetta tule niinkään ajateltua, mutta se kun vierestä vaihtuu puolustajapari tai ketjusta hyökkääjä, niin se voi vaikuttaa. En usko, että sillä on niin väliä, pitää vain olla huolellinen koko ajan, Juolevi tuumaili.

Juolevi otti myös ratkaisuroolia

Juolevi keräsi ottelussa tehot 0+2 ja oli mukana tekemässä myös voittomaalia. Mies kuvaili voittomaaliin johtanutta tilannetta innokkaasti.

− Katsoin, kun Sebastian Aho heitti minulle siihen viivaan ja ajattelin, että lähden haastamaan. Katsoin samalla, että oikealla meni joku. Sitten ei ihan riittänyt jalka ja päätin suojata ja näin Patrik Laineen takanani ja laitoin hänelle ja Pate laittoi tietenkin maalin.

Juolevi on nakuttanut turnauksessa jo tehot 0+6 neljässä pelissä. Pisteidenteko maittaa puolustajalle, mutta Juolevi ei ollut kuitenkaan tyytyväinen puolustuspeliin omalla saati joukkueenkaan kohdalla.

− Ainahan se helpottaa, että tulee pisteitä, mutta kyllä minä mieluummin otan näitä voittoja tässä. Puolustajan ykkösrooli on kuitenkin puolustaa ja tänäänkin meni neljä maalia omiin, niin meidän täytyy parantaa puolustamista.

Tuleeko kotona sanomista, jos Kanada kaatuu?

Suomi kohtaa seuraavaksi Kanadan puolivälierissä. Kanada on Juolevillekin tuttu maa, koska mies pelaa pohjoisamerikkalaisessa OHL-sarjassa London Knightsissa. Tuttuja naamoja tulee siis vilisemään vastustajan riveissä.

− Muutamia äijiä vastaan olen pelannut ja sen mitä tiedän heistä, niin sen perusteella se on ihan voitettavissa oleva peli. Odotan ainakin itse innolla.

− Lisäksi Kanada on vähän kuin kotiseurani, kun siellä pelaan. Mitch Marner on joukkuekaverini ja siellä on muutamia kavereita, joita vastaan olen pelannut kauden aikana. Saa nähdä mitä käy, kun voitetaan. Luulen, että siitä on etua meille, että me tunnemme heitä enemmän kuin he meitä. Tulee kiinnostava peli.

Juolevi uskoo vahvasti, että Kanada voidaan kaataa. Keinot ovat myös selvät.

− Uskon, että olemme valmiina. Otetaan vain nuo tyhmät virheet pois pelistä, niin kyllä tämä aika hyvännäköistä on. Virheet täytyy jättää minimiin, koska he rokottavat niistä kovalla prosentilla. Se on vain sitä keskittymistä. Kun mennään kentälle, täytyy olla valmis pelaamaan omaa paikkaa ja omaa äijää, jos tarve tulee.

» Lähetä palautetta toimitukselle