Juniorimaajoukkueiden konkari Niemeläinen tavoittelee paikkaa Nuorten Leijonien kivikovaan puolustukseen

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Markus Niemeläinen pelaa ensimmäistä kauttaan Liigassa.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Suomi on saamassa nuorten MM-kisoihin kovimman puolustuksen miesmuistiin. Lopulliseen kisajoukkueeseen mielii mukaan kahdet junioreiden MM-kisat ja alle 17-vuotiaiden pääturnauksen läpikäynyt Markus Niemeläinen.

Nuorten MM-kisajoukkueen puolustukseen on tarjolla kovia nimiä. Useissa ikäluokkansa MM-kisoissa Suomea edustanut Markus Niemeläinen, 19, tavoittelee niin ikään paikkaa kenties kaikkien aikojen parhaassa suomalaispuolustuksessa alle 20-vuotiaiden kisoissa.

− Olisi sinne hienoa päästä. Nyt on kyllä pakkien osalta niin kovaa kilpailua, että täytyy pelata hyvin, jotta sinne pääsee, Niemeläinen sanoo.

Tapaninpäivänä alkavat nuorten MM-kisat ovat Niemeläiselle yksi tämän kauden tavoitteista. Samoihin karkeloihin pyrkii useita HPK:ssa pelaavia joukkuekavereita. Puolustukseen on Niemeläisen lisäksi tyrkyllä esimerkiksi Roope Laavainen ja Niclas Almari. MM-kisaehdokkaita joukkueessa on myös hyökkäykseen ja maalivahtiosastolle. 

Niemeläinen kertoo, että joukkuekaverit tsemppaavat toisiaan kohti MM-kisoja ja juttelevat jonkin verran maajoukkueasioita. Kamalasti MM-kisareissua ei kuitenkaan pohdita, vaan nuoret keskittyvät antamaan näyttönsä kentällä.

Täksi kaudeksi HPK:n organisaatioon palannut Niemeläinen lähti aikanaan A-nuorista OHL:ään kehittymään kahdeksi vuodeksi. Niemeläinen koki OHL:n parhaaksi paikaksi kehittyä, sillä hyppäys A-nuorista Liigaan on suuri. 

− Pidän vahvuuksinani puolustuspeliä ja liikettä. Hyökkäyspäässä minulla on eniten kehitettävää.

− Siellä oppi puolustamaan paremmin ja tietysti englannin kieltä oppi myös. Oli hieno kokemus olla siellä pari vuotta.

Nyt Niemeläinen pelaa ensimmäistä kauttaan Liigassa HPK:n paidassa. Alkukaudesta Niemeläinen paini loukkaantumisen kanssa, mutta sen jälkeen nuorukainen kokee pelien menneen melko hyvin. 

− Liigassa on fyysistä ja vauhdikasta peliä. Lisäksi virheet merkkaavat aika paljon, Niemeläinen puntaroi.

Marraskuun alussa Niemeläinen oli mukana alle 20-vuotiaiden turnauksessa Venäjällä. Turnauksessa jäi Suomen osalta parannettavaa, sillä kolmesta ottelusta tuloksena oli kolme tappiota. Niemeläiselle jäi kuitenkin omista otteista turnauksessa hyvä maku. MM-kisajoukkueeseen Nuorukainen toisi varmuutta ennen kaikkea puolustuspäähän.

− Olen suhteellisen kokonaisvaltainen pakki, mutta pelaan kuitenkin puolustamisen kautta. Pidän vahvuuksinani puolustuspeliä ja liikettä. Hyökkäyspäässä minulla on eniten kehitettävää.

Muokattu klo 22.03. Täsmennetty ingressiä MM-kisojen määrän osalta.

» Lähetä palautetta toimitukselle