TAP - KAL
VGK - MIN 1.00
FLA - SJS 2.00

Jukka Tiilikainen: "Krisu on ihan eläin treenaamaan"

SHL / Haastattelu
Kristian Vesalaisen edustama Frölunda on tuttu näky Champions Hockey Leaguessa.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Jos on Kristian Vesalainen ihastuttanut Frölundan faneja ja kerännyt arvostusta pohjoisamerikkalaisten asiantuntijoiden varausnumerolistauksissakin, niin saa hän kehuja myös lähempääkin. Agentti Jukka Tiilikaisen on vaikea keksiä 16-vuotiaan suomalaishyökkääjän pelistä heikkouksia.

Muutto 16-vuotiaana toiseen maahan on iso askel, eikä sovi kenelle tahansa. Sellaista päätöstä ei myöskään tehdä keveillä perusteilla. Kristian Vesalaisen agentin Jukka Tiilikaisen mukaan näin ei ollut myöskään Vesalaisen Frölunda-siirron kohdalla.

− Krisuhan on äärimmäisen tavoitteellinen pelaaja. Hänen testiarvonsa ovat äärimmäisen kovia, hän on ihan eläin treenaamaan. Hän ei halua antaa kenellekään mitään tasoitusta, vaan haluaa olla maailman parhaassa paikassa kehittymisen kannalta - missä vain on paras kehittymisalusta. Me tietysti kerroimme hänelle mitä kaikkea missäkin voisi olla, ja Krisua alkoi sitten kiinnostaa Frölunda. Heillähän on esimerkiksi NHL-varauksia ajatellen aika huikea track record, Tiilikainen kertoo.

− Hän kävi itse tutustumassa Göteborgissa isänsä kanssa ilman meitä, joten se päätös oli ihan Krisusta itsestään lähtenyt juttu.

Frölunda on viime vuosina tuottanut kovaan tahtiin pelaajia aivan maailman huipulle asti. NHL-varaukset ovatkin melkeinpä enemmän sääntö kuin poikkeus.

− Olikohan se 2014, kun Suomesta varattiin NHL:ään yhteensä yhdeksän pelaajaa ja Frölundasta kahdeksan. Eihän se pelkkä NHL-varaus toki kaikkea kerro, mutta paljon silti.

− Itse sain vuosina 1996-98 olla Vladimir Jursinovin koulussa, ja vaikka metodit ja aika ovatkin eri, niin näen silti paljon samaa siinä päivittäisessä tekemisessä, treenimäärissä ja intohimossa, mitä Frölundassa tehdään.

Tälläkin kaudella Frölundassa pelaa useita NHL:ään varattuja pelaajia. Pelaaminen hyvien pelaajien kanssa kehittää luonnollisestikin toisia eteenpäin.

− Kun siellä kilpaillaan jatkuvasti treeneissä ja pelipaikoista, ja kaikki ovat aivan kärkijätkiä, niin kyllähän ne ruokkivat ja puskevat toisiaan sekä tietoisesti että tiedostamattakin eteenpäin.

Onko siis niin, että Ruotsissa ammattimainen harjoittelu aloitetaan nuoremmalla iällä kuin Suomessa?

− Kyllä se näin on, ja vähänhän tähän on Suomessakin nyt herätty. Siinä on pointti, mikä on tässä julkisuudessakin ollut: harjoittelun määrä ja laatu on vaan Ruotsissa parempaa kuin meillä, Tiilikainen toteaa.

Päättäväinen voittajatyyppi

Vesalainen muutti Ruotsiin 16-vuotiaana ja on näin ollen jäänyt hieman pienemmälle mediahuomiolle kotimaassa. Nuoren lupauksen agenttina Tiilikainen on seurannut hänen pelejään tarkasti, ja pystyykin antamaan hyvän kuvauksen siitä, millainen pelaaja on kyseessä.

− Voittajatyyppi. Yllättävän taitava isokokoiseksi jätkäksi. Varsinkin tuolla Ruotsissa, kun on ruokittu sitä, että saa pelata, niin tosi monipuolinen pelaaja. Pystyy tekemään maaleja, pystyy olemaan fyysinen ja pelaamaan montaa eri roolia. Luistelu on kehittynyt ihan älyttömästi. En näe hänessä oikein mitään heikkoutta. Pelin ymmärtäminen ja lukeminen on kehittynyt paljon, mikä on ihan luonnollistakin kun pelaaja on nuori ja haluaa kehittyä, mitä Krisu todellakin haluaa.

Kyseessä on siis eittämättä erittäin lahjakas pelaaja, yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista. Se on kuitenkin nähty monta kertaa, että pelkällä lahjakkuudella ei nousta huipulle. Tiilikaisen mukaan se ei jää ainakaan Vesalaisen kohdalla pullonkaulaksi.

− Yksi suuri lahjakkuus Krisulla pelillisten lahjakkuuksien lisäksi on harjoittelun lahja. Hän on siinä ihan käsittämätön tinkimätön, ja sen takia tällaisista tuloksista, mitä hän on saavuttanut, en sinänsä ole yllättynyt. Se draivi on ihan älytön. Siinä ne jyvät erottuvat akanoista, kun pitää breikata miesten sarjoihin, mikä on iso steppi, oli kyseessä sitten SM-liiga, SHL tai vaikkapa NHL.

Frölundan päävalmentaja Roger Rönnberg on antanut nuorelle suomalaislupaukselleen aina vain enemmän ja enemmän vastuuta. Arvostusta tulee siis myös joukkueen johdon suunnalta.

− Rönnberg on ollut siitä jollain tavalla jopa yllättynyt, että näin nuori jätkä pystyy pelaamaan näin kypsästi. Aluksi sai vain hajavaihtoja, mutta pystyy aina tekemään oikeita valintoja. He ovat olleet aika yllättyneitä, kuinka hyvin Krisu on adaptoitunut sinne. Mutta tällaiset huippulahjakkaat jätkät kyllä saavat aika nopeasti siitä jutusta kiinni, kun heitetään vaan sinne syvään päähän suoraan.

Vesalainen on kasannut tililleen tällä kaudella toistaiseksi 16 SHL-ottelua. Matkaa aivan vakiopelaajaksi vielä siis on, mutta meriitti on kuitenkin huikea.

− Ei hänestä tietenkään voi vielä sanoa, että hän olisi vakiopelaaja SHL-tasolla, mutta hän on tunkenut itsensä yhteen Euroopan parhaista joukkueista täysin itse omalla tekemisellään.

» Lähetä palautetta toimitukselle